Dead Dead Demon’s Dededede Destructionin animesovituksen päätähdet selvillä

Päähahmojen ääninä kuullaan YOASOBI-duon Lilas Ikuta ja median monilahjakkuus ano.

20.11.2023 16:24

Aiemmin syksyllä uutisoimme Dead Dead Demon’s Dededede Destructionin sivuääninäyttelijävalinnoista ja kerroimme, ettei päähahmojen, eli Kadode Koyaman ja Ouran Nakagawan, ääninäyttelijöitä ollut vielä paljastettu. Ennen tätä päivää.

Päähenkilöitä tulee esittämään J-pop -duo YOASOBI:n laulajana tunnettu Ikura (Lilas Ikuta), joka saa kunnian ääninäytellä Kadode Koyaman roolin ja monilahjakkuus ano, joka on ollut muun muassa radiojuontaja, laulaja, muotisuunnittelija, malli ja näyttelijä. Nyt hän lisää CV:hensä myös ääninäyttelijäroolin Ouran Nakagawana.

YOASOBI:n laulajaroolin lisäksi Ikuralta löytyy jo ennestään kokemusta animeääninäyttelijän työstä, sillä hän näytteli vuonna 2021 anime-elokuva Bellessä päähenkilö Suzun parasta ystävää, Hiroka Betsuyakua.

Dead Dead Demon’s Dededede Destruction perustuu Inio Asanon samannimiseen mangaan. Anime tullaan julkaisemaan kahtena teatterilevitykseen menevänä elokuvana kevätkaudella 2024. Ohjauksesta vastaa Tomoyuki Kurokawa ja studiona toimii Production +h.

Lähde: Dead Dead Demon’s Dededede Destructionin viralliset kotisivut.

Lisää luettavaa