Numero 6/2018 ilmestynyt

Numero 6/2018 ilmestynyt

Tsubasa Kirjoittanut 19.12.2018 Petteri Uusitalo

Vuoden viimeinen numero on saapunut tilaajille tänään, ja kaupoissa lehden pitäisi olla viimeistään perjantaina.

Kansikuvasarjana on tällä kertaa poikien välisistä tunteista kertova jengijännäri Banana Fish. Keskustelemme Ristivertailu-palstalla siitä, miten Free!:n kaksi ensimmäistä kautta ohjannut Hiroko Utsumi on onnistanut päivittämään nykyaikaan alun perin 80-luvulle sijoittuneen tarinan.

Omassa pidemmässä artikkelissaan pyörittelemme TV-animen tuotanto-ongelmia ja sitä, onko animen tulevaisuus elokuvissa. Lisäksi arvostelemme Suomessa teatterikierroksilla olleet elokuvat Mary ja noidankukka ja Maquia. Jälkimmäinen teksti löytyy myös näytejuttuna netistä.

Manga- ja animeversiot ovat yhtä aikaa käsittelyssä Back Street Girlsistä, Angels of Deathistä ja Harukana Receivestä. Islandista taas verrataan visual novelia sen animesovitukseen. Muita arvosteluja löytyy mm. After the Rainista, Dr. Stonesta ja Versailles of the Deadistä. Tomo-chan is a Girl! todetaan Animen arvoiseksi.

Klassikko-palstalla muistellaan useaan kertaan elokuvaksi sovitettua Old Boyta, Sivujen tekijöissä taas käydään läpi viimeksi Planet Within ideoineen Satoshi Mizukamin uraa. Mikrofonin takaa -palstalla esittelyssä on muuntautumiskykyinen Ryootaroo Okiayu, Lukemattomissa mangoissa taas Akimi Yoshidan tuoreempi teos Yasha.

Näytejuttu: Maquia

Arvostelut:

Yhteisjutut:

Digijulkaisut:

Päättyneet animet:

Tuoreimmat uutiset

Numero 1/2019 ilmestynyt 13.02.2019 18:22
Kaupoissa perjantaina
Numero 5/2018 ilmestynyt 12.10.2018 13:57
Kaupoissa tänään
Numero 4/2018 ilmestynyt 16.08.2018 14:44
Kaupoissa perjantaina
Numero 3/2018 ilmestynyt 15.06.2018 13:42
Kaupoissa tänään
Numero 2/2018 ilmestynyt 11.05.2018 18:30
Kaupoissa tänään

Ei yhtään kommenttia. Lisää kommentti...

Lisää kommentti

Kommentti jätetään anonyyminä. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään ennen kommentin jättämistä!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.