Wolf’s Rain saa suomenkielisen uusintapainoksen

Punainen jättiläinen tuo pidetyn susimangan takaisin.

6.2.2024 13:00

Wolf’s Rain -animeen perustuva Toshitsugu Iidan kaksiosainen manga saa pienen uusintapainoksen. Punainen jättiläinen on aikaisemmin julkaissut mangan suomeksi vuonna 2011. Uusinnan molemmat osat julkaistaan 16. helmikuuta 2024, ja ne ovat ennakkotilattavissa Anime Shopista. Kyse on pienpainoksesta eli mangan osia ei tule saataville Lehtipisteisiin.

Wolf’s Rainin jännittävän tarinan on kirjoittanut Keiko Nobumoto, joka on tullut tunnetuksi myös Cowboy Bebopin käsikirjoituksesta. Nobumoto menehtyi syöpään vuonna 2021 ollessaan 57-vuotias.

Maa kuihtuu ja järjestynyt yhteiskuntarakenne on hajonnut. Jäljelle jääneet ihmiskunnan rippeet sinnittelevät usein kyseenalaista turvaa tarjoavissa kaupungeissa, joiden pimeillä kujilla kuiskitaan salaperäisestä paratiisista, jonka vain sudet saattavat löytää. Mutta sudet ovat oppineet pysymään piilossa ihmisiltä muuttumalla ulkoisesti ihmisiksi.

Lähde: Punainen jättiläinen, Anime Shop

Lisää luettavaa