You & Me, Etc. – arvostelu
Poikien välisestä ystävyydestä
Kirjoittanut
Maija Lehtola
Tokyopopin BL-alahaara BLU Manga teki ennen emofirmansa äskettäistä alasajoa todella onnistuneita julkaisuvalintoja, kuten Miu Otsukin Calling ja Halcon Stray Cat. Tämän vuoden helmikuussa voittoputken jatkeeksi ilmestyi Kyugon mainio You & Me, Etc.
Julkaisu kokoaa yksiin kansiin kolme lyhyttä, toisistaan erillistä tarinaa. Kokoelman avaa erilleen ajautuneista ystävistä kertova Someday, We. Baseballia rakastavat Keita ja Iku ovat hengailleet lapsesta asti yhdessä, mutta Keitan joutuessa vakavaan onnettomuuteen ja menettäessä samalla pelikykynsä päättää itseään tapahtuneesta syyttävä Iku lopettaa paitsi pelaamisen, myös ystävänsä tapaamisen. Keita ei kuitenkaan arvosta Ikun ratkaisua, vaan yrittää saada ystävänsä takaisin keinolla millä hyvänsä, ennen kuin tämä luisuu kokonaan tavoittamattomiin.
Lapsuudenystävistä rakastajiksi on BL:ssä tuttu ja moneen kertaan nähty kuvio, mutta tarina tarjoaa jotain myös niille jotka eivät tropeesta normaalisti välittäisi. Hahmojen läpikäymät tunteet ovat huomattavasti aidomman oloisia kuin monissa vastaavanlaisissa tarinoissa, jotka helposti pelkistävät pitkäänkin toisensa tunteneiden hahmojen alkavan romanssin pelkäksi ”tykkää, ei tykkää” -jahkailuksi.
Ikun ja Keitan tarinassa päällimmäiseksi nousee menetyksen pelko, johon on helppo samastua. Kukapa ei olisi joskus pelännyt menettävänsä jonkun itselleen tärkeän ihmisen, joko äkisti onnettomuuden takia tai hiljalleen erilleen kasvamisen kautta.
Hahmot joutuvat kamppailemaan myös oman syyllisyydentuntonsa ja pelkojensa kanssa, ja vasta toisiaan tukemalla heidän on mahdollista päästä yli menneisyyden painolastista. Vaikka poikien suhde siirtyy askel askeleelta seuraavalle tasolle, ei tarinassa unohdeta myöskään heidän ystävyyttään.
Kirsikankukkia ja salarakkaita
Samoilla linjoilla jatkaa myös yhden luvun mittainen kertomus Cherry Blossom Pilgrimage, joka keskittyy kokoelman tarinoista kaikkein vähiten romanssiin. Siinä tyttöjä mielensä mukaan pyörittävä, läheisiä ihmissuhteita ja sitoutumista välttelevä Sugaya saa vahingossa tietää, että koulun kultapoju Fujishirolla on salasuhde miespuolisen opettajansa kanssa. Fujishiro ostaa Sugayan hiljaiseksi, ja jatkaa sen jälkeen elämäänsä kuin ei olisi Sugayaa koskaan nähnytkään.
Jaettu salaisuus muodostaa poikien välille kuitenkin yllättävän vahvan siteen. Vaikka tarinan päähahmojen välille ei varsinaista romanttista suhdetta ehdikään syntyä, saavat molemmat silti toisiltaan jotain kipeästi tarvitsemaansa. Fujishiro voi jakaa salaisuutensa jonkun sellaisen kanssa, joka ei tuomitse tai arvostele, ja ilman ystäviä pärjännyt Sugaya alkaa yllätyksekseen viihtyä mallioppilaan seurassa. Tarinan loppu onkin vasta alkua heidän yhteiselle taipaleelleen.
On mielenkiintoista vaihtelua, että BL-tarinassa ainoa varsinainen homosuhde tapahtuu kulisseissa. Kaikkia lukijoita ratkaisu tuskin miellyttää, mutta totuttuja kaavoja sietääkin välillä rikkoa. Erityisen kiintoisa tarina on näyttäessään, kuinka kaksi todella erilaista henkilöä voi kuitenkin ymmärtää ja tukea toisiaan, jopa ilman sanoja tai selityksiä.
Kokoelman kolmannessa tarinassa, A Beautiful Tomorrow’ssa, itsepäinen ja kyyninen kirjailija Kuwahara saa äkisti kynnykselleen Akira-nimisen nuorukaisen, joka osoittautuu Kuwaharan entisen opettajan pojaksi. Pelkkä kitara mukanaan Tokioon lähtenyt Akira saa hampaidenkiristelyn ja suostuttelun jälkeen väliaikaisen nukkumapaikan Kuwaharan luota, ja vähitellen alkaa selvitä, miksi tämä lähti perheensä luota Tokioon. Ajan kanssa miehet alkavat kiintyä toisiinsa, ja kun Akira saa säästettyä tarpeeksi rahaa muuttaakseen pois, ei heistä kumpikaan enää haluakaan tämän lähtevän.
Tärkeään rooliin nousee Kuwaharan opettaja ja Akiran isä Kenjiro, jota näytetään lukijoille lyhyiden takaumien kautta. Vaikka lukijalle käy selväksi, että kyseessä on kummallekin päähenkilöille tärkeä ihminen, olisi hän kaivannut hieman lisää lihaa luidensa ympärille tehdäkseen tarinasta vielä vakuuttavamman.
Muutkaan hahmot eivät saavuta aivan tarvitsemaansa syvyyttä, ja tarina jääkin kokoelman heikoimmaksi lenkiksi. Silti siinä on myös paljon hyvää. Vaimonsa jättämän, sulkeutuneen ja erakkomaisen Kuwaharan pehmenemistä on hauska seurata, kun tämä oppii itseään nuoremmalta Akiralta aivan uusia asioita välittämisestä ja ihmissuhteista.
Herkkyyttä pinnan alla
Kokoelman päähenkilöt ovat oikeastaan kaikki hahmoina aika samanlaisia: tunteet haudataan herkästi johonkin syvälle, ja jos niitä näytetään, se tapahtuu ennemmin tekojen kuin sanojen kautta. Kun jotain sanotaan ääneen, sitä todella myös tarkoitetaan.
Hahmojen välisessä vuorovaikutuksessa kyse on luottamuksen ja yhteisymmärryksen löytämisestä – romantiikka tulee vasta niiden jälkeen, jos on tullakseen. Tämä näkyy myös kokoelman kohtalaisen kilttinä sisältönä: vaikka kannessa varoitetaan aikuissisällöstä, ei mukana ole yhtään varsinaista seksikohtausta tai edes paljasta pintaa.
Kyugo on mestari tunnelmien luomisessa, ja kohtaukset kiihkeästä herkkään ja söpöstä surulliseen välittyvät lukijalle hienosti. Erityisen onnistuneita ovat hahmojen ilmeet, joista välittyvät pienetkin muutokset niiden mielialoissa ja tunteissa.
Mangan yleisilme on selkeä ja miellyttävä, ja tehokkaan kuvakerronnan ansiosta lyhyessäkin sivumäärässä saa sanottua paljon. Vaikka piirroksissa näkee välillä kömpelöitä merkkejä harjaantumattomuudesta, ei mangakan tyylissä ole muuten moitittavaa. Erityisen nautittavia ovat siellä täällä näkyvät hauskat yksityiskohdat esimerkiksi vaatteissa ja esineissä.
Ripaus realismia
Vaikka todenmukaisuudesta ei BL:n puitteissa yleensä voi tai edes kannata puhua, pääsee You & Me, Etc. paikoittain silti aika lähelle elämän karuja realiteetteja. Salasuhteesta oppilaan kanssa seuraa opettajalle oikeasti sanktioita, jos juo liikaa viinaa voi päätyä puhumaan norjaa aivan väärissä paikoissa ja lyöminen yleensä sattuu.
Vaikka mukana on dramaattisia kohtauksia, on kokoelman tarinat kerrottu varsin maanläheisesti. Suurienkin paljastusten ja tapahtumien jälkeen elämä jatkuu lopulta aina raiteillaan, eivätkä asiat muutu ensisuudelman jälkeen automaattisesti helpommiksi.
Kertomukset ovat kaikki selvästi erilaisia keskenään, mutta ne onnistuvat silti muodostamaan eheän kokonaisuuden. Kantavaksi teemaksi tarinoiden välillä nousee yksinkertainen mutta koskettava sanoma: ihminen ei ole saari. Tavalla tai toisella hahmot joutuvat nöyrtymään sen edessä, että ylpein ja itsenäisinkin ihminen voi tarvita muita, eikä se ole heikkous vaan vahvuus.
Tärkeäksi osoittautuvat ihmiset ja asiat löytyvät monesti yllättävistä paikoista, ja yhteisymmärrys on mahdollista saavuttaa suuristakin eroista huolimatta. Vaikka mukana on surullisia ja kipeitäkin kohtauksia, pohjavire säilyy positiivisena.
