Yonen Buzz – arvostelu
The Chemicals Between Us
Kirjoittanut
Sami Karilainen
Kannessa kuluneeseen mekkoon pukeutunut itsetietoisen viileä tyttö soittaa kitaraa ja laulaa. Taustalla hahmottuu aistillisempi profiili. Kansitaiteen jälkeen katse kiinnittyy tekijään: Christina Plaka. Ei kuulosta japanilaiselta. Kyynisen mangatoimittajan epäilykset heräävät heti. Voiko Scooterin ja hapankaalin kotimaasta tulla hyvää rockmangaa?
Kyllä voi! Yonen Buzz ei ole klassikko, mutta nousee selvästi keskitason yläpuolelle. Piirrosjälki on selkeän puhdasta ja Plakalla on hyvä dramatiikan taju, ja hän pystyy myös tuomaan sen esille tyylissään. Pelkät kuvat eivät kuitenkaan kantaisi pitkälle, mutta Yonen Buzz onnistuu myös tarinassa. Neljän nuoren kimppakämppä tarjoaa sekä herkkää tunteilua että tilannekomiikkaa.
Plastic Chew kertoo aloittelevasta rockbändistä, jonka kuviot menevät sekaisin uuden naislaulajan muuttaessa samaan kämppään bändin poikien kanssa. Pian on rakkautta ja jännitteitä ilmassa. Sarjan ensimmäinen osa pyörii pääasiassa laulaja Sayurin ja kitaristi Junin ympärillä, mutta myös bändin muut jäsenet saavat riittävästi huomiota säilyäkseen mielenkiintoisina. Plaka saa yllättävän paljon syvyyttä jopa sivuhahmoihinsa. Kilpailevasta Orkidea-bändistä voisi saada vaikka oman sivutuotesarjansa.
Smells Like Teen Spirit
Mangan nimellä on erikoinen historia. Plaka julkaisi teoksen alun perin nimellä Prussian Blue saksalaisessa mangalehdessä. Sen saaman suosion jälkeen hän teki Tokyopopille erillisen kolmiosaisen sarjan nimeltä Yonen Buzz, jossa seurattiin Prussian Blue -bändin myöhempia vaiheita. Mutta sitten Yhdysvalloissa perustettiin samanniminen äärioikeistolainen bändi, johon Plaka ei missään nimessä halunnut leimautua. Tästä syystä bändin nimi vaihdettiin Plastic Chew’ksi. Mutta Suomessa tämä esiosa julkaistaan siis Yonen Buzz -sarjan ensimmäisenä osana. Kirjasta löytyvien luonnosten perusteella hahmot ovat myöhemmissä osissa kuitenkin selvästi synkempisävyisiä.
Rockfanit voivat bongailla sarjasta viitteitä bändeihin. Kirjan kappaleiden nimet ovat biisien nimiä, tyyliin About a girl ja Whole lotta love. Plastic Chew on myös selvästi raskaamman musiikin bändi, ottaen vaikutteita grungesta, punkista ja noisesta. Varsinkin Nirvana-vaikutteet ovat selvät: Sayurilla on päällään tuttu raitapaita ja kirjasta löytyvä hahmotelma Junista on ilmetty Curt.
Plastic Chew kannattaa napata mukaan sen pseudomanga-leimasta huolimatta. Plaka on uskollinen esikuvilleen, mutta tarina kantaa myös omillaan. Plastic Chew’n pitäisi toimia myös innoittajana kaikille suomalaisille aloitteleville piirtäjille. Muualtakin kuin Japanista on mahdollista ponnahtaa maailmanmaineeseen. Ehkä seuraava mangan superlahjakkuus on jo lähettämässä sarjaansa Anime-lehteen julkaistavaksi.
