Sivistyksen tuhkasta nousee tyly saarnamies

Trinity Blood (anime) – arvostelu

Sivistyksen tuhkasta nousee tyly saarnamies

Waksu Kirjoittanut Juha Wakonen

Trinity Blood aloittaa siitä, mihin monet muut lopettavat – eli tuomiopäivästä. Alun perin Sunao Yoshidan kirjoittamana romaanisarjana ilmestynyt tieteisseikkailua, mystiikkaa, salaliittoja ja uskonnollista kuvastoa yhteen solmiva tarina nimittäin sijoittuu noin viisisataa vuotta Armageddonin eli maailmanlopun jälkeiseen aikaan. Tässä yhteydessä se kuitenkin tarkoittaa ihmisten ja avaruuden siirtolaisten välillä käytyä tuhoisaa sotaa, jonka tuloksena ihmiskunta on pommitettu takaisin sivilisaation alkuhämäriin. Teknologiaa on vuosisatojen kuluessa kehitetty uudelleen, mutta raunioissa rypevän ihmisrodun uudeksi kiusaksi maailmaan ovat laskeutuneet vampyyrit. Ihmisiä kohti uutta vihollista johtaa Vatikaani, jonka tahdon säilänä sarjassa toimii myös sen päähenkilö, Abel Nightroad.

Sangatsu Manga aloitti sarjan mangaversioinnin kustantamisen meillä Suomessa vasta vähän aikaa sitten, joten Trinity Bloodin animellakin on nyt uutuusarvoa. Ensimmäinen dvd-julkaisu sisältää neljä ensimmäistä, kaiken kaikkiaan 24 jaksoa käsittävästä sarjasta. Huolimatta sarjan varsin selvästä toimintavetoisuudesta jaksoissa rakennetaan ensin huolellisesti tunnelmaa Tomohiro Hiratan johdolla – ja kasataan tapahtumia pikkuhiljaa kohti niiden ruudinkatkuista ja hurmeen tahrimaa loppuratkaisua. Flight Night on koko sarjan pilottijakso, joka pääasiallisesti kuluukin tarinan juonipunosten ja päähenkilöiden esittelyyn. Myöskään seuraava osa, Witch Hunt, ei vielä laita suuria pyöriä liikkeelle.

Kaksiosainen The Star of Sorrow lupaileekin sitten jo huomattavasti enemmän. Aseiden kanssa heilumisen, uskonnollissävytteisen patsastelun ja henkilöihin liimaantuneen tarinankerronnan sijaan taustatarinaa valotetaan ensimmäistä kertaa kunnolla, ja kokonaisuudessaan julkaisu saakin katsojan toivomaan uusien jaksojen nopeaa ilmestymistä. Visuaalisesti Trinity Blood on hieman parempaa keskitasoa. Toisin sanoen mitään elämää suurempaa ei välttämättä kannata odottaa, mutta laatu on kuitenkin kaikissa jaksoissa kohdallaan. Gonzolta on totuttu odottamaan tietynlaista laadukkuutta, eikä se tälläkään kertaa petä. Hirata luotsaakin Nightroadin ja kumppanien tarinaa varsin mallikkaasti kohtauksesta toiseen.

Tuliluikkujen kanssa Jumalan hyvää sanaa eläville kuolleille ja muille alamaailman vihtahousuille takovissa saarnamiehissä on selvästi jotakin, mikä japanilaisia mangan ja animen tekijöitä kiinnostaa. Ongelma tästä tulee siinä vaiheessa, kun sama alkaa toistua jo liiaksi – kuten valitettavasti käy Trinity Bloodin kanssa. Ryöstöviljelty tarina ja sen visuaalinen ylöspano jaksavat toki kiinnostaa, kunhan vain ei odota löytävänsä sarjasta mitään varsinaisesti omaperäistä tai ennalta arvaamatonta.

Trinity Blood (anime)

29 käyttäjää omistaa tämän tuotteen

  1. Teos
    3/5
  1. Lukijat
    4/5

Julkaisija(t): Future Film
Tekijä(t):

Ohjaaja: Tomohiro Hirata

Tuotanto: GONZO

Kesto: 4 x 24 min

Tekstitys: Suomi

Kieli: Japani

Plussaa:
Tasaisen laadukas
Muinaiset salaliitot, aseita kantavat pappismiehet ja muu hömppä
Miinusta:
Paikka paikoin tahattoman koominen
Kierrättää jo aikaisemmin kierrätettyjä kliseitä

Viimeisimmät arvostelut

Kaikki arvostelut