Alkuperäistä tyylikkäämpi

Supernatural: The Anime Series – arvostelu

Alkuperäistä tyylikkäämpi

Valtteri Strömsholm Kirjoittanut Valtteri Strömsholm

Madhouse on ilmeisesti päättänyt lopullisesti iskeä tassunsa länsimaisiin lähdeteoksiin. Vuosina 2010–2011 studio tuotti yhdessä Marvelin kanssa neljä lyhyttä sarjaa vanhoista tutuista sarjakuvahahmoista. Uusin projekti on kuitenkin vähän erilainen: kyseessä on amerikkalaisen tv-sarja Supernaturalin OVA-sovitus. Alkuperäinen tv-sarja on paisunut jo seitsenkautiseksi. Anime kattaa parhaat palat kahdesta ensimmäisestä kaudesta, jotka ilmestyivät vuosina 2005–2007.

Alkuperäisen sarjan faneja hemmotellaan sillä, että toisen päähenkilön, Sam Winchesterin, jenkkiäänenä toimii hahmon alkuperäinen näyttelijä Jared Padalecki. Deanin näyttelijä Jensen Ackles ehti aikatauluongelmien takia ääninäyttelemään vain animeversion kahdessa viimeisessä jaksossa Andrew Farrarin hoitaessa muut jaksot varsin mallikkaasti. Japanilaisen dubin näyttelevät samat heput, jotka dubbasivat tv-sarjan japanilaiselle yleisölle.

Viikon mörkö

Sarja kertoo veljistä, jotka toimivat yliluonnollisten olentojen ja demonien metsästäjinä ja niihin liittyvien mysteerien ratkojina salapoliisimaiseen tyyliin. Sarja etenee viikon hirviö -kaavalla, mutta tarinankaarissa on riittävästi vaihtelua, ja hahmojen taustojenkin penkomiseen käytetään jonkin verran aikaa.

Osa jaksoista on ihan puhtaita uudelleenkirjoitettuja sovituksia alkuperäisen sarjan parhaista paloista. Jaksoja vertailemalla huomaa, että oikeastaan vain peruskaava on molemmissa sovituksissa sama – yksityiskohtia on muuteltu aika rankalla kädellä. Toisaalta alkuperäissarja käyttää noin tuplasti pidempiä jaksoja saman mysteerin ratkomiseen, jolloin muutokset ovat vähän pakollisiakin. Animesovitus vaikuttaa olevan jatkuvassa kiireessä, näytelty versio taas jumittavan paikallaan. Intensiivisempi on näistä kahdesta toimivampi.

Käsikirjoitukset eivät ole aina mielenkiintoisimmasta päästä. Noin neljäsosa jaksoista on originaaleja, ja ne sujahtavat väleihin huomaamatta. Yleisongelma ei olekaan näissä jaksoissa, vaan ylipäätään sarjan tylsässä viikon hirviö -kaavassa. Ongelmaa paikkaillaan kyllä ihan pätevästi esimerkiksi mainiolla musiikilla ja näppärällä taiteella. Hahmomallien tylsä realismi ei haittaa pitemmän päälle, koska varsinkin vertailussa alkuperäiseen animesarja voittaa runsailla väreillä ja dramaattisilla varjoilla milloin vain.

Animesovitus on monella tavalla mielenkiintoinen projekti: se on ensimmäinen amerikkalaisen tv-sarjan sovitus animeksi, ja siinä käytetään hauskasti kahta eri ohjaajaa. Shigeyuki Miya erikoistuu miehenä toimintakohtauksiin ja näyttävään toimintaan, Atsuko Ishizuka taas tekee riipaisevan hienoja draamakohtauksia. Oikeastaan kaikki näiden kahden ääripään ja ohjaajien erikoisalueiden väliin jäävä on tylsää.

Varsin pätevässä paketissa

Sony Picturesin Suomessa myytävä dvd-boksi on varsin kelvollista tasoa. Sarjan kolme levyä on pakattu yksiin dvd-kansiin, joiden mukana tulee jaksojen juonikuvaukset ja tieto siitä, mihin alkuperäissarjan jaksoon mikäkin jakso perustuu.

Jokaisen jakson aloittaa alkuperäisen sarjan näyttelijöiden lyhyt kommentti, jossa he kertovat, miksi juuri se aluillaan oleva jakso on yleensä jommankumman suosikkijakso sekä alkuperäisestä että animaatiosta, mutta on heillä oikeitakin pointteja. Lisäksi sarjaan on kääräisty mukaan mielenkiintoinen dokumentti sarjan tekoprosessista ja haastatteluja. Ekstrat on tosin tekstitetty vain saksaksi ja englanniksi.

Sarja itsessään on käännetty usealle kielelle, ja dvd:llä on sekä englanniksi että japaniksi puhuttu versio. Suomenkieliset tekstit on tehty japanilaisten äänien pohjalta, joten niitä ei voi käyttää kovin luontevasti englanniksi puhuttua versiota katsoessa, koska repliikit ovat erilaiset.

Suomenkielinen käännös on kankean tuntuinen ja hieman omituinen monissa sanavalinnoissa. Puhekieli ei kuulosta luontevalta. Suomalainen katsoja kääntääkin todennäköisesti mieluummin englanninkielisen version päälle ja nauttii alkuperäisistä repliikeistä.

Kaikkiaan Supernatural on mielenkiintoinen kokeilu saada animeharrastajat länsimaisten sarjojen ystäviksi ja toisinpäin. Se on myös parempi kuin ennakko-odotukset olivat.

Supernatural: The Anime Series

2 käyttäjää omistaa tämän tuotteen

  1. Teos
    2/3
  2. Julkaisu
    2/3
  1. Lukijat
    2/3

Julkaisija(t): Sony Pictures
Tekijä(t):

Ohjaaja: Shigeyuki Miya, Atsuko Ishizuka

Tuotanto: Madhouse

Kesto: 22 x 23 min.

Plussaa:
Miinusta:

Viimeisimmät arvostelut

Kaikki arvostelut