Nyrkit tanassa

Street Fighter II - The Movie – arvostelu

Nyrkit tanassa

Waksu Kirjoittanut Juha Wakonen

Kultaiseen 8-bittiseen kolikkopelien aikaan suosituimmat pelisarjat olivat hyvin usein vasemmalta oikealle juoksevia toimintapelejä, joissa yksin tai kaverin kanssa ohjastettiin muskelisankareita ja annettiin isän, pojan ja pyhän hengen kädestä lukemattomille kyseenalaisen näköisille vihulaisille. Yksi kaikkien aikojen tunnetuimpia tällaisia tuoteperheitä on Street Fighter, joka suurimman suosionsa huipulla poiki 1990-luvulla monia spin off –pelejä, täysin maanrakon haukutun Hollywood-elokuvan ja muutaman varsin mukiinmenevän animen.

Jälkimmäisten pariin lukeutuu Futurefilmin eräänlaisena pienenä kulttuuritekona Suomessa julkaisema Street Fighter II – The Movie. Gisaburo Sugiin ohjaama ja kovin panoksin ladattu animaatioelokuva ei ehkä juonen monimutkaisuudellaan tai syvyydellään häikäise, mutta kaiken tämän se korvaa toiminnan silkalla näyttävyydellä ja varsin intensiivisellä tunnelmalla. Pahiksia käskyttävä, Shadowlaw-nimisen organisaation despoottinen johtaja Bison haluaa levittää synkkää valtaansa alistamalla kaikki maailman parhaimmat taistelijat tekemällä heistä tahdottomia, persoonattomia käskyläisiä. Erityisesti hän on kiinnittänyt huomiota kahteen katusoturiin, Keniin ja Ryuhin – jotka kuitenkin yhdessä Guilen ja Interpol-agentti Chun Lin kanssa tekevät kaikkensa estääkseen Bisonin maailmanvalloituselkeitä.

Kuten jokainen osaa edellä olevasta juonikuvauksesta päätellä, käytetään varsinaista tarinaa vain silkkana tekosyynä toinen toistaan näyttävämpien taistelukohtausten pohjustamiselle. Tästä huolimatta Street Fighter II – The Movie itse asiassa tulee vanginneeksi hienosti juuri alkuperäisen pelisarjan fiiliksen. Se ei yrittänytkään olla mitään muuta kuin yksinkertaista, vähä-älyistä toimintaa, joka jaksaa kiehtoa tasan niin kauan kuin toiminta on dynamiittia ja visuaalisesti komeaa karkkia silmille.

Kriitikko ei saisi koskaan vedota vain siihen, että arvostelun kohteena oleva teos kuuluu jonkinlaiseen oman alansa klassikkojen kaanoniin. Tämä ei vielä riitä syyksi suositella sitä muille. Kuitenkin Street Fighter II – The Movien kokemista on vaikea perustella muulla kuin huippuunsa hiotulla ylöspanolla, sujuvalla kerronnalla ja viimeisen päälle näyttävällä toiminnalla. Rikkaita kertomuksia rakastavalla Sugiin animaatioelokuva taas ei tarjoa mitään, mutta tästäkin huolimatta kuuluu se jokaisen animeharrastajan kärkihankintojen joukkoon.

Street Fighter II - The Movie

1 käyttäjä omistaa tämän tuotteen

  1. Teos
    3/5
  1. Lukijat
    3/5

Julkaisija(t):
Tekijä(t):

Ohjaaja: Gisaburo Sugii

Tuotanto: Capcom

Kesto: 106 min

Plussaa:
Lajityyppinsä yksi kirkas klassikko
Turpakäräjät näyttävää katseltavaa
Miinusta:
Hölmömpääkin hölmömpi juoni
Musiikkiraita ei pahemmin kiinnosta

Viimeisimmät arvostelut

Kaikki arvostelut