Recettear: An Item Shop's Tale – arvostelu
Bisnesnainen moetytön vaatteissa
Kirjoittanut
Aino Tegelman
Ensisilmäykseltä Recettear ei välttämättä vaikuta kovin mieleenpainuvalta. Jälleen yksi geneerisellä söpöstelygrafiikalla toteutettu roolipeli, jossa miekat viuhuvat ja kilvet kalahtelevat sateenkaaren väreihin pukeutuneiden hahmojen käsissä? Hyväntahtoinen, mutta hieman tohelo päähahmo, jonka mentorina toimii viileän asiallinen meganekko-sidekick? Huono-onnisia seikkailunalkuja, viinalle persoja ammattivarkaita, haltioita, demoneja… vähemmästäkin käy ennakkoluuloiseksi, kun lähtöasetelma kuulostaa enemmän mielikuvituksettomalta fantasia-animelta kuin suuria tunteita ja vahvaa addiktiota aiheuttavalta peliltä. Ennakko-odotukset on silti syytä heittää surutta roskiin: kaikesta edelläolevasta huolimatta Recettear: An Item Shop’s Tale on yksi viime syksyn mielenkiintoisimpia tuttavuuksia.
Kun sankarittaremme Recette eräänä aamuna havahtuu pienen keijun herättelyyn, ei luvassa ole paljastuksia salaisesta taikatyttöidentiteetistä tai pahan voimia vastaan taistelemisesta. Tear, lainafirman tunnollinen edustaja, on saapunut kertomaan hieman toisenlaisia uutisia: Recetten kadonnut isäpappa on velkaantunut 500 000 pixin edestä. Paikallisessa rahassa kyseessä on pyörryttävä summa, sillä tavanomaiset taskurahat liikkuvat vain muutamissa tuhansissa pixeissä. Takaisinmaksu kasautuu tietysti Recetten niskoille, mutta alkushokin jälkeen tilanne ei vaikuta aivan toivottamalta: pitääkseen kotinsa ja päänahkansa voi Recette pulittaa summan takaisin viikottaisissa erissä, ja mikä parasta, kerätä rahat kasaan pyörittämällä omaa vähittäistavaraputiikkia Tearin asiantuntevassa ohjauksessa. Mikä tässä kuviossa voisi mahdollisesti mennä pieleen?
Kapitalismin ensimmäinen oppitunti
Peli auttaa ensikertalaisen sisään maailmansa kiemuroihin kärsivällisesti ja yksityiskohtia unohtamatta. Alussa käydään läpi perusteet: osta halvalla, myy kalliilla. Torilta ja kiltamestarilta irtoaa jos jonkinlaista tarve-esinettä, joita Recette sitten kauppaa noin 30 prosentin voitolla eteenpäin. Konsepti kuulostaa yksinkertaiselta, mutta mukaan on ujutettu jekkuja touhua piristämään: asiakkaat tinkaavat minkä ehtivät, nirsoilevat, esittävät toiveita ja tavarantoimituspyyntöjä sekä tyrkyttävät itse pelaajalle mukanaan rahtaamia rojuja pilkkahintaan. Silloin tällöin tiettyjen tuotteiden kysyntä sinkoaa pilviin, ja metallibuumin aikana miekkoja ja rannekoruja voi kaupata jopa 200% kalliimmalla. Toisinaan kysyntä taas putoaa pohjalukemiin ja uudet hittituotteet loppuvat tukusta, jolloin ei auta kuin tarjota asiakkaille varaston pohjalta löytyviä turhakkeita nurinoista huolimatta.
Jokainen pelin päivä on jaettu useampaan osioon, jotka rajoittavat ajankäyttöä. Koko päivän voi tärvätä putiikissa istuskeluun voittojen maksimoinnin toivossa, mutta ennen pitkää Recetten on pakko pyörähtää ihmisten ilmoilla täydentääkseen varastojaan tai vain pyöriäkseen ympyrää kylän aukiolla, kappelissa sekä pubissa. Näissä kun törmää helposti ihmisiin, joilla tuntuu olevan mitä kummallisempia ongelmia: yksi ei tiedä mitä laittaa ruoaksi, toinen on kadottanut hiuspinninsä, kolmas kärsii sokerinpuutteesta. Välikohtaukset ovat usein humoristisia ja tuovat vaihtelua kaupassa kököttämiseen, eikä ulos astuessaan koskaan tiedä keneen tällä kertaa tutustuu. Ääninäyttelyä on ympätty peliin juuri tarpeeksi tunnelmaa luomaan, vaikka rajoittuukin pitkälti vain erilaisiin one-linereihin.
Työtä raskaat työt toisilla
Mutta hetkinen! Eikös kyseessä pitänyt olla myös roolipeli? Huijattiinko minua, jos oletin pääseväni mätkimään nuijalla limapalloja? Pelko pois, Recettear ei ole täysin unohtanut tätäkään aspektia: kylän laidalta löytyy myös Seikkailijoiden Kilta, josta Recette ja Tear etsivät rohkeita uunoja kaivelemaan metsän kätköistä aarteita viholliskannan harventamisen ohessa. Potentiaalisia seikkailijoita löytyykin ajan kanssa aimo liuta, ja taistelutantereelle astuessaan pelaaja astuu heidän saappaisiinsa mättämään turpaan erilaisia mielikuvituksettomia mölliäisiä. Jos kentällä käy haaveri, saa Recette silti pitää ainakin yhden näiden löytämistä esineistä, mutta parhaassa tapauksessa useamman tason selvittänyt sankari tuo mukanaan säkeittäin kovilla hinnoilla myytäväksi tarkoitettua sälää. Seikkailijoita voi edesauttaa varustamalla nämä tehokkain asein ja panssarein, mutta sniikimpi odottaa kunnes he ilmestyvät oma-aloitteisesti liikkeeseesi ja ostavat itselleen kestävämpiä varusteita. Capitalism, ho!
Varsinkaan pelin alkupuolella reaaliaikainen seikkailu ei silti kohoa niin tärkeään asemaan kuin se potentiaalisen saaliin perusteella antaisi olettaa. Puskissa juoksentelu verottaa päivästä leijonanosan, ja kuoleman koura saa herkemmänkin heristämään nyrkkiä menetettyjen voittojen korventaessa sydäntä. Kun aarrearkut ja vihollisten jäämistö käsittävät vielä enimmäkseen keskinkertaisia esineitä, on huomattavasti riskittömämpää pysytellä kylän puolella ja tujauttaa säästöt jo kaupasta löytyviin tuotteisiin, ellei sitten saa henkilökohtaisesti suurta mielihyvää save/loadgame –limbon toistamisesta. Sankaroinnilla on sijansa, mutta itse päätin säästää sen suosiolla tuonnemmaksi velanmaksun kolkutellessa jo ovella: kun yksikin päivä voi heittää loppusummaa kymmenillä tuhansilla, on kynnys tärvätä se yksipuoliseen zeldailuun korkea. Seikkailupuolen koluamisen voikin halutessaan säästää vaikkapa pelin läpäistessä avattavaan Endless Modeen, jossa takaisinmaksusta ei tarvitse välittää tuon taivaallista.
Ei kaupantekoa ilman tuskaa
Mutta mitä käy, kun hyvästä yrityksestä huolimatta saldo jääkin pari tonnia miinukselle? Eihän tämä jo parissa viikossa voi olla ohi? Recettearin ratkaisu lätkäistä Game Overit ruudulle jo ensimmäisestä virheestä voi tuntua aluksi julmalta, mutta tosiasiassa auttaa vielä hukassa olevaa pelaajaa. Alusta täytyy toki aloittaa, mutta aiemmat kyvyt ja esineet säilyvät seuraavalle pelikerralle. Näiden sekä jo ennalta tiedettävien vinkkien (karkit ovat kohta suurinta huutoa, ostanpa niitä siis sata triljoonaa) avulla bisnes alkaa rullata varmasti ripeämmin. Ominaisuutta on mahdollista hyödyntää myös pelimiehen elkein, jos oma tilinpäätös ei miellytä: ennen velkapäivän iltaa voi ostella koko rahalla kaapit täyteen myyntivaltteja, ja viattomasti levitellä käsiään kun perintään jää hurjat 80 pixiä. Harmi ettei tosielämä toimi aivan samalla periaatteella, vakuutuspetokset ainakin vähenisivät rajusti.
Tämä ei silti tarkoita, etteikö Recettearin vähittäismyynnin maailmassa olisi jotain hyvin realististakin. Jos on koskaan ollut töissä esimerkiksi yksityisliikkeessä, huomaa pian hermostuvansa samoihin asioihin kuin tosielämässä. Kanta-asiakkaat, jotka eivät koskaan suostu maksamaan kuin ryöstöhinnan, valittavat kaikesta ja palaavat silti heti seuraavana päivänä takaisin, ovat aivan yhtä sietämättömiä söpöinä animetyttöinä. Ai haluat tilata pari kirjaa/hattua/lihapataa, muttet maksaa niistä? No sehän käy! Mikään ei tosin vedä vertoja ihan omasta itsestä johtuville källeille: kun epähuomiossa ostaa asiakkaalta myynnin sijaan jotain tappohintaan, ei paljon naurata. Ehkä siinä tosielämän kaupanteossa on sittenkin omat puolensa, vaikka äkilliseen kapitalisminhimoon Recettear onkin oiva lääke.
