Mangataivaan tähti ja paparazzit

Princess Ai: Rumors from the Other Side - arvostelu

Waksu Kirjoittanut Juha Wakonen

Prinsessa Ai, tuo mangataivaan outolintu, kaikkien rocklavojen kiintotähti ja luojansa eli rokkimamma Courtney Loven alter ego, on saanut oman sarjakuvansa lisäksi nyt piirrettyjen lyhytkertomusten kokoelman. Princess Ai: Rumors from the Other Side sisältää keskenään erityylisten piirtäjien sovittamia erilaisia ja vauhdikkaita silmäyksiä itse prinsessaan, rokkarin värikkääseen glitter-elämään sekä kaikkea hänen tekemäänsä ympäröiviin huhuihin ja juoruihin. Jutuilla on tarkoitus nimenomaan mehustella, toisin sanoen niiden ei edes tarvitse olla tosia tai söpöjä, vaan ne kertovat toinen toistaan tukevampaa legendaa.

Kokoelmasta löytyy yhteensä kaksitoista Japaniin sijoittuvaa pikkutarinaa ajalta, jolloin prinsessa Ai on jo palannut kotiinsa. Kertojina siis toimii tällä kertaa useita alkuperäisestä sarjakuvasta tuttuja sivuhenkilöitä, jotka kaikki levittävät nyt enemmän tai vähemmän perättömiä huhujaan tai teräväkielisiä juorujaan. Kaiken tämän parisuhteilun ja solmuilun keskellä lukijan tehtäväksi jääkin päätellä, mikä on totta ja mikä ei, mitkä paljastukset kannattaa ottaa tosissaan ja mitkä taas jättää omaan arvoonsa. Esimerkiksi Erica Reisin piirtämässä ensimmäisessä tarinassa, Viimeinen laulu paratiisista, Ain entinen työntekijä kertoo pomonsa sairastaneen kummallista ja virusperäistä sairautta.

Divalicious!-sarjakuvasta tuttu parivaljakko T. Campbell ja Amy Mebberson taas nappaavat oman juttunsa pohjaksi kuuluisan Hollywood-elokuvan – All About Eve vuodelta 1950 – ja sijoittavat Ain sen juonenkäänteitä vastaaviin tilanteisiin. Steve Buccellato painottaa omassa sarjakuvassaan legendaa kummallisesta ”supersankarista” nimeltä prinsessa Ai.

Ei ihan osiensa summa

Lukuisista erilaisista palasista koostuva tarinankerronta on erittäin vaikea ja omanlaisensa laji, joka toimii silloin, kun se kerta kaikkiaan ja todellakin toimii. Muuten se on aina vaarassa romahtaa täysin yhteismitattomiksi ja keskenään irrallisiksi juonikyhäelmiksi, jotka vain sattuvat olemaan syystä tai toisesta samojen kansien välissä. Valitettavasti näin tapahtuu myös Princess Ai: Rumors from the Other Siden tapauksessa. Osa sen juonikuljetuksista on kerta kaikkiaan vain niin selvästi toisia parempia, että epätasaisuus hyppää väkivaltaisesti silmille jo heti ensimmäisellä lukukerralla. Mikäli kyseessä olisi kirjallinen novellikokoelma, olisi se tarvinnut vielä paljon kokeneen kustannustoimittajan ammattitaitoa ennen tasaisen yhtenäistä vaikutelmaa.

Myös kokoelman toinen keskeinen ongelma on se varsin ilmeinen. Kun Princess Ai: Rumors from the Other Side pyörii harvinaisen tiiviisti yhden hahmon ympärillä, silloinkin kun hän itse loistaa omalla poissaolollaan, on lukijan eräänlaisena ymmärryksen vaatimuksena aiempien Ai-tarinoiden vankka tuntemus. Sivuhenkilöt, viittaukset, juoru- ja huhupuheet ovat kaikki luonteeltaan sellaisia, että ne eivät aukea ilman tukea. Mutta jos prinsessa Ain seikkailut ovat sinun juttusi, on tämä kokoelma täynnä hauskoja ja hieman indie-tyyliin piirrettyjä ”fani- tai inhokkitarinoita”. Ne täydentävät alkuperäistä sarjakuvien sarjaa ikään kuin viistosti ja sivulta tavalla, joka ei varmasti jätä ketään Ai-bändäriä kylmäksi.

Princess Ai: Rumors from the Other Side

16 käyttäjää omistaa tämän tuotteen

Anime
3/5
Lukijat
2/5

Julkaisija(t): Punainen jättiläinen
Tekijä(t): Courtney Love & DJ Milky

Plussaa:
Katsoo kohdettaan monesta näkökulmasta
Vaihtelevia ja osittain jopa kärkeviä tarinoita
Miinusta:
Tarinoissa laatu on erittäin vaihtelevaa...
... eikä niistä muodostu selkeää kokonaisuutta

Viimeisimmät arvostelut

Kaikki arvostelut