Priest – arvostelu
Paholaisen armoitettu kostaja
Kirjoittanut
Juha Wakonen
Priest muistuttaa ulkoisesti jonkin verran tekijäänsä. Min-Woo Hyung on tatuoitu, kalju ja kohtuullisen kovanaaman näköinen kaveri, vaikka ensivaikutelma ei hänen tapauksessaan tosin kerrokaan koko totuutta. Hupparin alta löytyy nimittäin varsin sanavalmis, ystävällinen ja huumorintajuinen sarjakuvataiteilija. Vuodesta 1998 alkaen ilmestynyt Priest puolestaan on taas juuri sitä, mitä etu- ja takakansi lupaakin: taikuutta, villin lännen elkeitä ja asevalmista toimintaa sekoittava manhwa.
Itse sarjakuvan tarina kertoo 1800-luvun Yhdysvaltojen länsiosien uudisasukkaiden rajaseudulla elävästä papista nimeltä Ivan Isaacs. Isaacs vapauttaa vahingossa maailmaan suuren pahuuden – demonin, joka tappaa myös hänen ainoan rakastettunsa, Genan. Vihansa huumassa pappi kieltää Jumalan ja syntyy lopulta uudelleen yliluonnollisilla voimilla varustettuna elävien kuolleiden metsästäjänä. Kadotetun Jumalan ja langenneen papin katkeran vihan saavatkin tapahtumien tiimellyksessä tuta niin päätä huimaava määrä erilaisia vihulaisia ja vihtahousuja, että heikompia huimaa – ja itse julkaisu onkin varustettu 16 vuoden ikäsuosituksella.
Omaperäisyyden alttarille Priest ei valitettavasti kuulu, mutta kumma kyllä jokin sarjakuvassa jaksaa kaikesta huolimatta vetää puoleensa. Kerronta on varsin tiivistä, toimintaa on paljon ja rivien välistä voi ainakin hyvällä tahdolla olla lukevinaan aavistuksen pohdiskelevampaakin otetta. Ensimmäinen mielleyhtymä sarjan suhteen on Kouta Hiranon tunnettu mangasarja Hellsing, vaikka Min-Woo Hyung onkin itse kertonut yhden innoittajansa olleen menneiden vuosien räiskintäpelin Blood. Kun sarjakuvaa arvostellaan kriittisesti, tietokonepelimäisyys näkyy itse tarinassa hypähtelynä, taustoituksen puutteena ja liioiteltuna virtaviivaisuutena. Ronski tylytys toimii vain tietyn matkaa, joten toivoa sopii, että myös itse tarina saa matkan varrella hieman lisää väriä.
Tähän liittyen esimerkiksi juuri Isaacsin hahmon luvataan jatkossa kehittyvän ja hänen motiiviensa valottuvan entistä paremmin. Jo nyt on nähtävissä, että häneen kätkeytyy paljon muutakin kuin vain eläviä kuolleita metsästävä cowboy-saarnamies. Priestissä puhutaan kuitenkin ensisijaisesti tuliaseiden tylyä kieltä, ja tämän yliluonnollisen spagetti-westernin toivoisi yltävän hieman korkeammalle. Mutta jos pahimpiin kliseisiin suhtautuu sopivan leikkimielisellä asenteella, on Priest varsin mukiinmenevää ja viihdyttävää luettavaa. Käännös on tehty englanninkielisen version perusteella, ja vaikka siinä ei pahemmin moitittavaa olekaan, repliikkejä olisi kyllä voinut sovittaa hieman paremmin henkilöhahmojen suuhun. Aseiden kieli taas on universaalia, niin Suomessa kuin Yhdysvaltojen rajaseudullakin.
