Olipa kerran… me – arvostelu
Mitä jos maailma olisi hattara?
Kirjoittanut
Sami Karilainen
Olipa kerran… me alkaa, kun 14-vuotias Nanami Takahashi aloittaa ylä-asteen. Nanamin pitää löytää uudet kaverit, päästä piireihin ja selvittää, ketkä pojat on suosittuja. Mutta voi, koulun suosituin poika onkin täysi idiootti, joka vain kiusaa Nanaa. Mutta olisiko taas kerran niin, että rakkaudesta se hevonenkin potkii…
Poika on Yano Motoharu, koulun komistus, jolla on valloittava hymy. Hän laiskottelee koulussa, mutta saa silti hyviä numeroita ja on hyvissä väleissä niin opettajien kuin muiden oppilaidenkin kanssa. Välillä hän saa Nanan näkemään punaista olemassa täysi röyhkimys, toisinaan taas hän saa tämän sydämen pamppailemaan näyttämällä herkemmän puolensa.
Mukana on tietysti vino pino kavereita, mutta tällä kertaa joukossa ei ole edes niitä kateellisia selkäänpuukottajia, joista saataisiin draamaa. Juoni on kuin mistä tahansa keskiverrosta nuorisoromaanista. Ensin tyttö ei voi sietää poikaa, sitten ollaan niin ihastuneita, sitten toinen on taas ihan tyhmä ja niin edelleen. Soutamista ja huopaamista riittää puolin ja toisin.
Pitkän aikavälin sijoitus
Olipa kerran… me on vaaleanpunaista hattaraunelmaa. Se ei tarjoa mitään käsin kosketeltavaa, mutta sopii hyvin päiväunien oheislukemistoon. Se ei sisällä mitään dramaattisempaa kuin ”tykkään susta”, ”oikeesti?” tyyppistä keskustelua. Suomennos ajaa hyvin asiansa, dialogi vain viipyilee kuin haiku, mutta kyllä tätä lukee ihan mielellään suomeksi.
Kirjasta oli hankala saada otetta, lähinnä koska se ei juuri etene mihinkään, vaan vain viipyilee kuin saippuaoopperat. Siinä ei juuri tapahdu mitään, vaan kaikki on vain yhtä suurta tunnetilaa. Lause alkaa yhdessä ruudussa, jatkuu vähän toisessa ja kolmannessa, kattaen koko sivun, samalla kun hahmot hymyilevät ikionnellisina. Tämä olisi varmasti paras lukea pehmeässä pyjamassa peiton alla, rasiallinen hyvää suklaata käden ulottuvilla ja ensirakkaus ajatuksissa.
Ensimmäisen osan perusteella tästä sarjasta on mahdoton sanoa oikeastaan mitään lopullista. Hetken googlailun jälkeen selviääkin, että sarjaa on palkittu maailmalla ja että myöhemmissä osissa alkaa tapahtua huomattavan paljon enemmän. Kun hahmot kasvavat ja siirtyvät pois koulusta, niin mukaan saadaan koskettavampia teemoja. Tähän sarjaan ehkä palataan Anime-lehdessä myöhemmin, kunhan saadaan enemmän osia suomeksi. Sarjasta on tehty myös 26-osainen anime.
