Noein: To Your Other Self – arvostelu
Minua on monta
Kirjoittanut
Juha Wakonen
Silloin tällöin vaikuttaa siltä, että animesarjojen aiheeksi kelpaa mikä tahansa eriskummallinen ja kieroon kasvanut juttu. Mitä tehokkaammin katsojat saadaan hämilleen, sitä varmemmin hoituu myös tehokas suusta suuhun tapahtuva vertaisverkostomarkkinointi. Raflaavien aiheiden ei tarvitse olla tuhmia tai mennä täydellisesti ylitse kaiken hyvän maun, vaan useasti tähän tarkoitukseen kelpaavat myös sekametelisopat, jotka keitetään avaruustieteiden käsitteistä, filosofiasta ja mytologiasta, tieteis- tai fantasiatoiminnasta sekä koko joukosta erikoisia henkilöhahmoja.
Noein: To Your Other Self lukeutuu juuri niihin animesarjoihin, jotka yksinkertaisesti vievät jalat alta hullun professorin asenteellaan. Sen tarina on vauhdikas sekoitus science fictionia, kvanttifysiikkaa, toimintaa ja tyypillisesti myös koululaismaailmaan sijoittuvaa punastelua sekä teinimeininkiä. Vaikka Noein yrittääkin välillä ihan liikaa, sen vaihtoehtoisia tulevaisuuksia kartoittava juonikudelma säilyttää mielenkiintonsa ja liikevoimansa yllättävän mallikkaasti. Teoreettisen fysiikan käsitteitä ryöstöviljellään toki itsetarkoituksellisesti, mutta tämä ei varsinaisesti haittaa, koska sarja on ihan oikeasti mielenkiintoinen, hyvin tehty ja visuaalisesti piirun verran vertaisiaan omaperäisempi.
Kvanttifysiikkaa ja toisia maailmoja
Noein: To Your Other Self on Kazuki Akanen ohjaama ja Hiroshi Onogin käsikirjoittama 24-osainen animesarja, jonka pääosassa ovat koululaiset Haruka ja Yu. Eräänä päivänä he tapaavat Harukan tulevaisuudesta nykyhetkeen lähetetyn vaihtoehtoisen minän, lohikäärmeritarin nimeltä Karasu, joka on tullut noutamaan salaperäistä esinettä oman kotimaailmansa valloituksen estämiseksi. Erinäisten juonipaljastusten jälkeen Karasu kuitenkin ryhtyy suojelemaan ”toista minäänsä”, jota nyt jahtaa myös Shangri-La-nimisen ulottuvuuden outo hallitsija Noein.
Näin paperilla Noein-animaatiosarjan tarina ei välttämättä kuulosta mitenkään hätkähdyttävän omaperäiseltä, ja vaikka se ei tavallaan ole sitä televisioruudullakaan, sarja vie kaikesta huolimatta mukanaan. Sen yksi selkeimmistä valttikorteista on keskeiset henkilöhahmot, jotka tuntuvat kehittyvän jaksojen edetessä. Oman lisänsä toki antaa myös audiovisuaalinen toteutus, joka on alusta loppuun asti vähintäänkin mielenkiintoista.
Sarjan dvd-julkaisuissa on luonnollisesti mahdollisuus katsoa sarja englanninkielisellä dubbauksella, joka ilmeisistä ennakko-oletuksista huolimatta ei ole huonoin mahdollinen. Silti on suotavaa pysytellä alkuperäisessä japaninkielisessä versiossa. Yksi dvd-levy sisältää viisi jaksoa ja muutaman ekstran. Esimerkiksi ensimmäisellä dvd:llä mukana tulee lyhyt taustoittava dokumentti, vaihtoehtoisia alkukohtauksia sekä alkuperäistä japaninkielistä markkinointimateriaalia. Noein: To Your Other Self on ehdottomasti tutustumisen arvoinen tieteistoimintasarja, joka ihastuttaa tai vihastuttaa omalla muka-tieteellisellä kvanttifysiikkakeitoksellaan.