Kouluromanssipunastelun merkkipaalu

Nisekoi: False Love – arvostelu

Kouluromanssipunastelun merkkipaalu

Valtteri Strömsholm Kirjoittanut Valtteri Strömsholm

Japanin suurin mangalehti Weekly Shonen Jump tunnetaan lähinnä pitkistä ja eeppisistä tappelusarjoistaan. Lehdessä on kuitenkin aina ollut tilaa myös koulukomedialle ja romanssille, ja juuri sellainen on Nisekoi.

Naoshi Komin Nisekoi on pieni sarja suurella estradilla. Geneerisen koulukomedian täytyy pelata kaikki korttinsa viimeisen päälle oikein, jotta se selviää Shonen Jumpin kilpailuhenkisessä myllytyksessä. Nisekoi ei koskaan yritä olla iso ja eeppinen – se pysyy Jump-sarjaksi maanläheisenä ja leppoisana.

Sarja kertoo jengiläissuvun poika Rakusta, joka joutuu feikkiparisuhteeseen yakuza-suvun tyttären Chitogen kanssa estääkseen sukujen välisen sodan. Raku ja Chitoge eivät ensi alkuun tule lainkaan toimeen, ja sarjan alku onkin pitkälti heidän parisuhdenäytelmän ylläpitämisen vaikeudesta kertovaa tilannekomediaa.

Soppaa sekoittaa se, että Raku on ollut jo pitkään ihastunut naapurintyttöfiilistä huokuvaan Onoderaan. Onoderakin pitää Rakusta, mutta kumpikaan ei voi tehdä aloitetta, jotta Rakun ja Chitogen parisuhteen kulissit eivät sortuisi.

Kaiken tämän taustalla lurkkii myös kymmenen vuotta vanha lupaus Rakun ja unohtuneen lapsuudenystävätytön välillä, josta Rakulle on jäänyt muistoksi lukkoriipus. Vanhan lupauksen kautta jääneitä avaimia alkaa löytyä niin Chitogelta, Onoderalta kuin myöhemmin sarjaan astuvalta Marikaltakin, mutta oikean avaimen löytyminen lienee onneksi vasta koko sarjan loppuratkaisu. Sentään lukkopuoli on tällä kertaa pojalla, joten ilmeisin avain lukkoon -symboliikka saadaan väistettyä.

Lukijalle kymmenen vuotta vanhan lupauksen märehtiminen tuntuu ehkä hieman hölmöltä, koska vanha lupaus tuntuu aina joka sarjassa olevan tärkeämpi kuin mikään nykyhetkessä tapahtunut kehitys hahmojen suhteissa. Lapsuudenlupauksien kauneus taitaa olla jotain, minkä täydelliseen ymmärtämiseen pitää olla aika syvällä japanilaisessa kulttuurissa.

Toivon mukaan sarjan aikanaan loppuessa Rakun ratkaisu tulee kuitenkin löytymään hahmojen kehityksestä ja hänen omista mieltymyksistään eikä siitä, että lukkoon löydetään oikea avain. Eipä sillä että tällaisessa sarjassa loppuratkaisulla olisi niin väliäkään.

Kolmiodraamasta haaremiin

Sarja alkaa komedisena kolmiodraamana, mutta etenee virkistävästi moneen suuntaan. Pääpaino on jatkuvasti komedialla, mutta kokonaisia lukuja voidaan käyttää sydämentykytyksiin.

Kymmenen vuoden takaista lupausta soudetaan ja huovataan edestakaisin toinen toistaan hölmömmillä tekosyillä. Välillä Raku muistaa jotain olennaista lupauksesta, minkä vuoksi jompi kumpi tytöistä ei käykään menneisyyden tytöksi. Tilanne on luvun loppuun mennessä on kuitenkin aina ehditty korjata, ja pallottelu voi jatkua.

Kolmiodraama pysyy tuoreena oikeastaan vain sen takia, että Rakun huomio pysyy alusta asti Onoderassa. Chitoge ei alkuun tunnu edes relevantilta vaihtoehdolta – ja kun tämä ajan myötä ihastuu Rakuun, sekään ei johda automaattiseen voittoon. Vaikka Chitoge kaiken romcom-taiteen sääntöjen mukaisesti tuleekin voittamaan, mikään ei vielä sadannenkaan luvun kohdalla aukottomasti viittaa siihen.

Kolmiodraama on tosin tähän mennessä ehtinyt kasvaa ensin viittä ja myöhemmin vielä kuudettakin tyttöä koskevaksi. Haaremiasetelmat ovat shounenromansseille enemmän sääntö kuin poikkeus, mutta Nisekoi pelaa korttinsa rehdisti. Vain Chitoge ja Onodera pysyvät aidosti Rakulle merkittävinä vaihtoehtoina, ja muut tytöt ovat enemmän viihdyttämässä lukijaa kuin viemässä sarjaa eteenpäin. Rakulla on toki hetkensä kaikkien tyttösten kanssa.

Valitse gäppimoesi

Haaremiasetelmassa valikoima lukijalle on tietysti tärkeä. Nisekoissa on käytännössä viisi tyttöä joista valita suosikkinsa, ja variaatiota on mukavasti. Jokainen tyttö nojaa enemmän tai vähemmän gap-moe -ilmiöön, jossa hahmon tykättävyys syntyy sen päällimmäisen luonteenpiirteen rikkomisesta.

Chitogen hahmo lainaa paljon tsundere-arkkityypiltä. Alkuun hän ei yksinkertaisesti tule Rakun kanssa toimeen ja äksyilee sen takia, mutta sarjan edetessä tietysti vähemmän yllättäen ihastuu Rakuun. Käytösmalleja on kuitenkin vaikeampi muuttaa, mikä tekee Chitogesta aika perinteisen tsunderen. Sellaisena hän on aika suloinen. Chitoge on siis äksyilijä, mutta sille päälle sattuessaan punasteleva romantiikannälkäinen neito.

Onoderan edustama täydellinen naapurintyttö on ainakin suosikkiäänestyksissä vedonnut yleisöön eniten. Onodera onkin käytännössä täydelliseksi kirjoitettu neito. Itse asiassa niin täydelliseksi, että hänelle on täytynyt liimata puoliväkisin päälle huonoja puolia – kuten maailman kliseisin klisee, kehnot kokkaustaidot. Onoderan gap-moe syntyy siitä, että ulkoisesti hillitty täydellinen tyttö on panikoidessaan ihan mahdoton.

Hieman alun jälkeen mukaan astuva Tsugumi on gap-moen ruumiillistuma ja siksi paras esimerkki. Kovan ulkokuoren alta paljastuu suloisen pehmoinen punastelija, jolle rakkaus on täysin vieras käsite. Poikatyttömäinen ulkonäkö saa aika nopeasti vaihtua rusettiin, mutta maskuliinisen käytöksen ja tyttömäisten reaktioiden yhdistelmä on tehokas vielä sadannellakin kerralla.

Päätytöistä kenties viimeinen, poliisipäällikön tytär Marika, taas tuntuu olevan asetelmassa lähinnä tiellä. Yläluokkaista hienoa neitiä muistuttava Marika tuntuu hahmokaartista irralliselta, koska hän ei juuri punastele eikä häpeile, vaan roikkuu Rakussa huomiota himoiten. Hämmentyessään Marika puhuu perijättären roolinsa rikkovin äijämäisin sanakääntein. Ilmeisesti Marikallekin on paikkansa, sillä hänet valittiin yleisöäänestyksessä toiseksi suosituimmaksi hahmoksi.

Ilmeisesti tyttökaartin kasvattelu ei ole loppumaan päin, eikä kukaan sarjaan kirjoitetuista tytöistä voi olla lankeamatta Rakuun. Tämä on ymmärrettävää sinänsä, koska Raku on päähenkilöksi kovin sympaattinen: hän on avoin, rehti ja aina valmis pelastamaan tyttöjä pulasta. Hän on helposti lähestyttävä tyyppi, joka kehuu tyttöjä avoimesti.

Haaremin ulkopuolelle jää tärkeistä henkilöistä vain kaksi. On ensinkin Rakun kaveri Shuu, joka on tarkkasilmäinen komediakevennyshahmo. Hän huomaa kaikkien salatut tunteet ensimmäisenä, mutta ei kerro kellekään, vaan käyttää tietonsa mielummin härnäykseen. Onoderan kaveri Ruri taas virittelee Rakulle ja Onoderalle mahdollisuuksia kaksin oloon. Sekä Ruri että Shuu saavat sarjassa myös omat syventävät hetkensä.

Kuplia ja kimallusta

Nisekoi on kaunis manga. Naoshi Komi on löytänyt sarjalleen reseptin, jonka voittaminen tulee olemaan jälkipolville vaikeaa: kuplia, kimalluksia, ilmeitä ja punastelua. Shoujomangassa kliseeksi käynyt kuplakimaltelu tuntuu shounenromanssissa tuoreelta, koska se tehdään sata lasissa. Romanttisemmat kohtaukset lainaavat muutenkin tyttöjensarjojen kerronnalta.

Nisekoin hahmojen ilmeikkyys on paitsi sen vahvin komediankantaja myös se elementti, joka viimeistään tekee sarjasta uniikin. Ilmeiden kirjo on tajuton, ja tekijä osaa pelata niillä hyvin: yleensä hauskimmat ilmeilyt hyppäävät silmille yllättäen aukeamankäännön jälkeen.

Kaikilla hahmoilla on omat tapansa ilmehtiä, millä saadaan korostetua hahmosuhteita ja hahmojen persoonallisuuksia. Chitogelta nähdään esimerkiksi kymmeniä erilaisia vihailmeitä, kun Onodera taas hämmästelee ja panikoi kaikissa sateenkaaren väreissä.

Päällimmäiseksi sarjasta mieleen jäävä naamanvääntö on kuitenkin punastelu. Shounenmangassa kun ollaan, kaikki hahmot reagoivat kaikkeen täysillä, ja Nisekoin tapauksessa se tarkoittaa äärimmäisiä punastuksia tilanteessa kuin tilanteessa. Punasteluun yhtyvät niin pojat kuin tytötkin, ja etenkin Tsugumin tapauksessa se on keskeinen tapa rakentaa koko muuten jäyhää hahmoa.

Tasapaino hauskojen ilmeiden ja suloisen punastelun välillä jouduttaa lukukokemusta, eikä sydänlihas meinaa pysyä tykytysten perässä. Monilla mangakoilla olisi opittavaa Nisekoin taidokkaasta, fanservicettömästä söpöilystä.

Viimeisen päälle hiotut viivat

Komi on onneksi myös taitava tarinankuljettaja. Nisekoi on todella helppolukuinen: siinä ei ole rasittavia pitkiä tekstiseiniä tai epämääräisen sutaistusti piirrettyjä kohtauksia. Jokainen luku on huolellisesti kasattu yksinkertaisista osista, ja lopputulos on todella kaunis.

Hahmomallit ovat ilahduttavan hiotut. Chitogen pupunkorvarusetti on lähes nerokas visuaalinen yksityiskohta, ja muiltakin hahmoilta löytyy jokin hiushärpäke, vaikkei hahmojen erottamiseen sellaisia varsinaisesti tarvitsekaan. Päätytöistä ainoastaan Onodera on selvinnyt paljain hiuksin, mikä korostaa tämän normaaliutta muihin hahmoihin verrattuna. Onoderan hahmomalli käykin ongelmaksi, kun sarjaan pölähtää hänen siskonsa, jonka ulkonäössä on tavoiteltu yhdennäköisyyttä siskoksien välille.

Yksinkertainen koulupuku sopii joka hahmolle, mutta vasta arkiasusteissa hahmomallien vahvuudet pääsevät kunnolla esiin. Komi onneksi käyttää runsaasti kauniita kokokuvia, joissa tarkoin valitut arkivaatteet pääsevät oikeuksiinsa.

Erityinen geneerisyydessään

Sarjan paras ja huonoin puoli on se, että se ei oikeastaan ole mitenkään erityinen. Se tekee täydellisen hyvin kaiken mitä se yrittää, mutta ei koskaan yritä ihmeitä. Nisekoi on helppo lytätä geneerisenä, ja monet ovat niin tehneetkin – ja tottahan se on, sarjassa ei ole mitään erityistä jippoa.

Toisaalta ajatuksen voi kääntää myös toisinpäin: Naoshi Komi on selvästi perehtynyt romanttisiin shounenkomedioihin ja tuntee lajityypin hyvin. Nisekoi on syntynyt maailmassa, jossa se ei ole ensimmäinen eikä edes sadas romanttinen koulukomedia. Silti se onnistuu tuntumaan tuoreelta, koska se yhdistää elementtejään niin taidokkaasti.

Toisaalta tässä on myös sarjan suurin riski. Samalla näyttämöllä Naruton, Bleachin ja One Piecen kanssa tanssiessa pienikin notkahdus laadussa voi tietää kirvestä. Nisekoihin on helppo rakastua – mutta siitä on myös helppo kasvaa yli, koska se on paperilla sitä samaa vanhaa ja tuttua.

Nisekoi on sympaattinen sarja vaikeassa ympäristössä. Niin kauan kuin se tekee kaiken täydellisesti, mitään ongelmaa ei ole. Fanservicen puute, hauskuus ja ihmissuhteisiin painottaminen tekee sarjasta helposti lähestyttävän myös tytöille, mikä varmasti on edesauttanut sarjan kasvua niinkin suosituksi kuin mitä siitä on tullut.

Kaksi kelpo variaatiota

Parhaillaan esitettävä Shaft-studion tv-animesovitus on tarttunut sarjaan suoraviivaisesti: se sovittaa mangan suurin piirtein kohtaus kohtaukselta sisältöä muuttamatta, kuten Jump-animeissa on tapana. Toki animesovitukseen on pitänyt liimata päälle studion omaa visuaalista kikkailua, mutta sillä myös saavutetaan paljon. Osa mangan alkupuolen tärkeimmistä kohtauksista on saatu sovituksessa kauniimmiksi ja painokkaammiksi.

Molemmissa versioissa on puolensa. Animesovitus muun muassa lisää fanserviceä sen ystäville, ja ääninäyttelijävalinnat ovat onnistuneita. Anime on myös todella esteettinen, eikä hullumpi muutenkaan.

Toisaalta manga on niin kaunis ja huolella rakennettu, että varsinkin ilmeilyn suhteen se ylittää animesovituksensa lähes poikkeuksetta. Mangassa hahmot myös näyttävät hieman suloisemmilta, vaikka anime sovittaa hahmomallit yllättävän hyvin.

Anime on näillä näkymin jatkumassa kummalliset 20 jaksoa, missä ehdittäneen sovittaa siihen mennessä tulleesta mangasta noin kolmannes. Animen jälkeen voi sulavasti jatkaa mangan pariin, mutta mangankin ystävät saavat animesta uutta irti, kiitos Shaftin.

Paras mahdollinen julkaisuratkaisu

Viz Media on nykyään japanilaisomistuksessa, joten sillä on etuajo-oikeus kaikkiin Shueishan ja Shogakukanin sarjoihin. Tästä yhteistyöstä syntyi Shonen Jumpin virallinen englanninkielinen nettiversio, jossa myös Nisekoi sai ensimmäisen virallisen englanninkielisen julkaisunsa marraskuusta 2012 alkaen.

Vain amerikkalaisille toimivasta palvelusta ei ole meille suomalaisille luonnollisestikaan mitään iloa. Animesovituksen innoittamana kustantamo potkaisi kuitenkin painokoneet käyntiin, ja sarja sai myös fyysisen pokkarijulkaisun samassa kuussa kuin animekin alkoi.

Laatu on taattua Viziä. Putiikilla tuntuu olevan kaikki maailman resurssit käytössään, sillä jokainen äänitehoste on korvattu osuvalla käännöksellä, ja ladonta on muutenkin timanttista. Käännöksestäkään ei ole moitteen sanaa, vaan se virtaa sujuvasti lukiessa. Jälki on siis kaikin puolin ensiluokkaista peruspokkarilaatua.

Nisekoi ei ole sarja, joka tarvitsisi kovakantista kallista juhlajulkaisua. Nykyinen kympin pokkarin malli sopii sen kepeyteen täydellisesti. Julkaisumalli tuntuu sarjalle oikealta, eikä pokkarista löydy muuta moitittavaa kuin värisivujen puute.

Teos: Ostokelpoinen
Hauska ja äärimmäisen sympaattinen koulukomedia, jonka ilmeikkyys tekee siitä viehättävän ja suloisen. Lajityyppinsä kärkeä.

Julkaisu: 3/3
Täydellinen kompromissijulkaisu kepeälle shounen-romanssille. Äärimmäisen hyvä ladonta, kelpo käännös ja kohtuullinen hinta paikkaavat värisivujen puutteen aiheuttamaa tuskaa.

NISEKOI: FALSE LOVE

Nisekoi: False Love

3 käyttäjää omistaa tämän tuotteen

  1. Teos
    3/3
  2. Julkaisu
    3/3
  1. Lukijat
    3/3

Julkaisija(t): Viz
Tekijä(t): Naoshi Komi

Plussaa:
Miinusta:

Viimeisimmät arvostelut

Kaikki arvostelut