Naruto: The Broken Bond – arvostelu
Kolikon pimeämpi puoli
Kirjoittanut
Juha Wakonen
On aina erittäin mukava huomata pelintekijöiden ottavan oppia omista virheistään. Reilu vuosi sitten ilmestyi ensimmäinen todella varteenotettava Naruto-aiheinen konsolipeli, Naruto: Rise of a Ninja. Se oli enemmän kuin pelkästään mukiinmenevä sekoitus suoraviivaista toimintaa ja moderneista seikkailupeleistä tuttuja elkeitä sekä tuttua tarinankerrontaa. Hyvistä ominaisuuksistaan huolimatta sen tehtävät olivat levällään, pelikokemusta lohkottiin ikävästi suoraan animaatiosta napatulla materiaalilla ja peli ei yksinkertaisesti vain jaksanut pitää pelaajan mielenkiintoa yllä loppumetreille saakka.
Nuoren ja rasavillin ninjaoppilaan nousua taistelijoiden kastissa kohti hyväksyntää kuvittava Naruto: Rise of a Ninja keskittyi suurin piirtein sadan ensimmäisen animejakson niputtamaan juonikokonaisuuteen. Vaikka äsken julkaistu toinen osa, Naruto: The Broken Bond, muodostaakin juonellisesti hieman lyhyemmän kaaren, varsinaista pelattavaa ja erilaista pikkuhauskaa tekemistä siinä riittää edeltäjäänsä huomattavasti enemmän. Itse sarjan tapahtumista peliin mukaan ovat päässeet Itachin paluu, Tsunaden etsintä ja Sasuken palautus.
Keskeisenä teemana on ystävyys, koska suurin osa uuden pelin juonesta keskittyy Naruton ja hänen parhaan ystävänsä Sasuken väliseen kilvoitteluun. Tapahtumat istuvat erittäin hyvin myös pelattavaan muotoon, ja erityisen maininnan tässä yhteydessä ansaitsee The Broken Bondin dramaattinen loppu. Se riittää jo yksin syyksi taistella tiensä läpi paikka paikoin hieman tasapaksun ja itseään toistavan tehtäväviidakon.
Ninja ja sen kaverit
Moni asia on suhteellisen mallikkaasti ennallaan. Peli-idea perustuu edelleen vapaasti tutkittavaan maailmaan, jossa pelaaja voi itse valita, missä järjestyksessä etenee ja minkälaisia tehtäviä kulloinkin suorittaa. Toiset tehtävät edistävät tarinaa ja toiset puolestaan taas toimivat enemmän tai vähemmän mukavana korviketoimintana. Selkeästi Naruto: The Broken Bond epäonnistuu kunnolla vain siinä, että pelin keskivaiheilla pää- ja sivutehtävät alkavat pahasti muistuttaa toisiaan ja tuntua pakkopullalta.
Uutta sen sijaan on esimerkiksi se, että tällä kertaa pelaamaan pääsee myös monilla muilla alkuperäisestä mangasta ja animesarjasta tutuilla hahmoilla kuin vain Narutolla. Pääpaino pysyy koko ajan oransseihin haalareihin sonnustautuneessa vauhtisankarissa, mutta juonellisesti tärkeiden tapahtumien kertominen useamman henkilön kautta syventää kerrontaa. Toisaalta peli tuskin avautuu niille, jotka eivät ole tutustuneet Naruto: Rise of a Ninjaan tai Masashi Kishimoton sarjaan yleensä.
Kun yksinpelattavan kampanjan pääsee läpi, voi aikaansa kuluttaa vielä pitkään The Broken Bondin verkkomoninpelissä. Erilainen hahmojen väliseen kaksinkamppailuun kilpistyvä moninpelaaminen onnistuu myös kaverin kanssa kotisohvalla, mutta jokainen voi osallistua Xbox 360 konsolin verkkopalvelun kautta kunnon turpakäräjöintiin. Kaiken kaikkiaan on jo melkein sääli, että Naruto: The Broken Bond on niin tiukasti puhdas fanituote. Muuten sitä voisi varauksetta suositella kaikille muillekin konsolipelaajille.
