Kuutosluokan kauhukolmikko

Mitsudomoe – arvostelu

Kuutosluokan kauhukolmikko

Kajasrinne Kirjoittanut Jani Kajasrinne

Mitsudomoe herättää mielenkiinnon jo pelkästään leikittelevällä animaatiollaan, jossa tyyliä vaihdetaan usein lennossa tilanteiden mukaan. Perustyylikin on varsin leikkisän näköinen, ja muutenkin audiovisuaalinen ilme on kunnossa. Parhaiten tähän sarjaan törmää netissä joidenkin huumorisivustojen kautta, sillä Mitsudomoen bravuuri on luoda äärimmäisen noloja ja pahalta näyttäviä tilanteita väärinkäsitysten kautta. Myötähäpeän määrä ei aivan yllä esimerkiksi Boratin tai Mr. Beanin tasolle, mutta sillä suunnalla liikutaan. Tavallisen häpeän lisäksi katsojille annetaan mahdollisuus nauraa myös täysin absurdeille kohtauksille.

Ristitulen keskellä sätkii opettaja Satoshi Yabe, jonka epäonnetar on valinnut 6-3-luokan opettajaksi. Heti tutustumiskerralla opettajalle pistetään luu kurkkuun, kun Maruin siskokset näyttävät luonteensa. Vanhin sisko Mitsuba on äärimmäinen sadisti, minkä lisäksi hänellä on pakottava tarve olla vanhemman oloinen kuin mitä hän todellisuudessa on. Keskimmäinen sisko Futaba on mieleltään hidas, mutta ruumiillisesti pysäyttämättömän voimakas. Hänellä on erittäin pahanlaatuinen fetissi rintoihin. Nuorimmainen eli Hitoha hohkaa ympärilleen ankean tummaa energiaa, ja siksi kaikki pelkäävät häntä. Hitoha itse puolestaan pelkää korkeita paikkoja. Näin kaoottisessa ympäristössä hahmojen luonteet ja keskinäiset kemiat näyttelevät suurta roolia hauskuuden luomisessa, ja siinä on myös onnistuttu loistavasti. Kuudesluokkalaiset ovat kenties juuri sitä ikäryhmää, että aikuisemmat asiat kiinnostavat, mutta sisimmässään he ovat lapsia vielä. Tämä kliseinen käsitys on toteutettu Mitsudomoessa oikein äärimmilleen venytettynä.


Konflikti toisensa perään

Mitä Mitsudomoessa sitten tapahtuu, kun se on niin tunnettu karuista jutuistaan? Esimerkkeinä mainittakoon tyttöjen palava halu saada kipeä osuma opettajan herkkiksiin, kömpelön terveydenhoitajan soheltaminen virtsanäytteiden kanssa, kymmeniä metrejä pitkän räkänarun kanssa taiteilu ja vilkkaan mielikuvituksen luoma panttivankitilanne. Lisäksi mukana on jaksosta toiseen matkaavia ikivitsejä, kuten siskosten gangsterilta näyttävä isä, jonka poliisit vievät aina kamarille nähtyään hänet koulun liepeillä tai lasten kanssa.

Mitsudomoe ei sisällä juonta eikä suuria tunteita, mutta katsoja jää vähintäänkin hykertelemään paikalleen oikein suunnattujen ja reilulla hajonnalla ammuttujen vitsien jäljiltä. Ajoittain jutut voivat tosin olla aavistuksen mauttomia – huumorintajuttomat älköön vaivautuko! Ne, joihin jutut kolahtavat, voivat jo alkaa odotella tammikuussa ilmestyvää pientä jatko-osaa.

Mitsudomoe

0 käyttäjää omistaa tämän tuotteen

  1. Teos
    5/5
  1. Lukijat
    4/5

Julkaisija(t):
Tekijä(t):

Ohjaaja: Masahiko Ohta

Tuotanto: Bridge

Kesto: 13 x 24 min

Plussaa:
Hauskat ja oivaltavat tilanteet
Pirteä ulkoinen anti
Outojakin juttuja
Miinusta:

Viimeisimmät arvostelut

Kaikki arvostelut