Kilpalaulantaa meressä

Mermaid Melody: Pichi Pichi Pitch – arvostelu

Kilpalaulantaa meressä

Kajasrinne Kirjoittanut Jani Kajasrinne

Ensivilkaisulla Mermaid Melody: Pichi Pichi Pitch näyttää varsin värikylläiseltä ja erikoiselta animelta. Merenneidot taistelevat pahaa vastaan laulamalla? Kyllä, ja pahat vesidemonit käyttävät myös musiikkia aseenaan. Näissä taisteluissa ei ainakaan kukaan loukkaannu. Seitsemän meren valtakunnat on kaikki valloitettu ja vaaleanpunainen merenneito Luchia vetäytyy maan kamaralle yhdessä ystäviensä kanssa. Hanon on sininen ja Rina vihreä merenneito. Apunaan heillä on ärsyttävä maskottipingviini Hippo ja muita mereneläviä. Heidän tavoitteenaan on välttää vesidemonien kaappausyritykset ja keksiä suunnitelma meren valtakuntien pelastamiseksi.

Pink Hanamorin mieltymys valtaviin silmiin ja Michiko Yokoten romanssituotokset on saatu onnistuneesti siirrettyä liikkuvan kuvan maailmaan. Luchia on jo lapsuudestaan asti ollut ihastunut surffaajapoika Kaitoon, ja tätä romanssia jaksetaan käydä läpi lähes joka jaksossa. Juonenkuljetusta ei nähdä kuin alussa ja aivan loppupuolella. Kolmen päähenkilön lisäksi nähtävät neljä merenneitoa ilmestyvät kuvioihin vasta paljon myöhemmin. Sen sijaan jokaisessa jaksossa on tarjolla joku neljästä vakiovihollisesta, näyttävät henshinit ja joku niistä lauluista, jotka tätä sarjaa varten on tehty. Jatkosarja Mermaid Melody: Pichi Pichi Pitch Pure esittelee sitten jo hieman enemmän muitakin meren prinsessoja.

Euroopan seireenit?

Mermaid Melody saattaa sopia paremmin animeksi kuin mangaksi, sillä laulua on hyvin vaikea havainnollistaa paperilla. Toisaalta manga on varma valinta, sillä ainakaan äänimaailma ei voi olla häiritsevä tekijä. Animessa toteutetun laulun mielekkyys riippuu täysin katsojasta. Kontrastia on tarjolla, sillä Luchian ja Hanonin ääninäyttelijät Asumi Nakata ja Hitomi Terakado olivat nauhoitusten aikaan alle 15-vuotiaita ja Rinan seiyuu Mayumi Asano on puolestaan kollegojansa 20 vuotta vanhempi. Kullakin neidolla on oma persoonallinen lauluäänensä ja onpa joka merenneidolle sävelletty epävirallisesti omat kappaleetkin.

Japanissa Mermaid Melody on menestynyt kohtuullisen hyvin ja Euroopan maista ainakin Espanjassa, Saksassa ja Italiassa merenneidot ovat suuri hitti. Miksi näin potentiaalinen tuote ei sitten vielä ole päätynyt jenkkien markkinoille? ADV Films lisensoi sarjan jo vuonna 2004, näki suuren vaivan dubbauksen kanssa ja julkaisi jopa trailerin. Lopulta kuitenkin päätettiin, että yli 90 jakson mittainen kokonaispaketti tarvitsee dvd-julkaisun tueksi television näkyvyyttä, jotta se olisi taloudellisesti kannattava. Aika näyttää, oliko dubbauksen aloittaminen turhaa, vai saadaanko tästä vielä jotain aikaiseksi. Ainakaan toistaiseksi julkaisua varten ei ole tehty mitään suunnitelmia.

Mermaid Melody: Pichi Pichi Pitch

9 käyttäjää omistaa tämän tuotteen

  1. Teos
    2/5
  1. Lukijat
    2/5

Julkaisija(t):
Tekijä(t):

Ohjaaja: Yoshitaka Fujimoto

Tuotanto: Actas, Synergy Japan

Kesto: 52 x 24 min

Plussaa:
+ Perushyvää shoujoa
+ Musiikki on hyvää rallattelua…
Miinusta:
- …mikäli se miellyttää
- Mitäänsanomatonta kerrontaa kautta linjan

Viimeisimmät arvostelut

Kaikki arvostelut