Kuivaa shounenia argentiinalaiskustantamolta

Mär - arvostelu

Reima_Anime Kirjoittanut Reima Mäkinen

Satua tarkoittava Märchen on yksi Japaniin kotiutuneista saksalaisista lainasanoista. Sarjan alkuperäinen nimi Märchen awakens romance lupailee sadun herättävän romantiikkaa. Mutta herättääkö se? Ensimmäinen osa on perusfantasiaa, joka esittelee satumaan sankariksi kohoavan luuserin. Ennakkotietojen mukaan toisessa kirjassa nähdään jo pahan noidan pauloissa oleva neito ja romantiikka huipentuu, kun sankari löytää isänsä.

Märin päähenkilö on koulupoika Ginta. Hän on fyysisesti heikko, samoin kuin on myös hänen koulumenestyksensä. Kouluun kannattaa kuitenkin mennä, sillä sieltä avautuu portti satumaailmaan, josta Ginta on nähnyt unta jo 102 kertaa! Satumaassa Ginta saa supervoimat ja tapaa paljon satuolentoja. Kerronta etenee suoraan ja ammattitaitoisesti piirrettynä.

Är murr!

Yksi satumaailman erikoisuuksista ovat taikakalut, ärmit. Ne ovat taottuja metallikappaleita, joita käytetään useimmiten koruina. Poikaseurassa kun ollaan, taikuuden luonnollisin käyttömuoto on tietenkin taisteleminen.

Gintan ase, puhuva Babbo, edustaa vanhemmalle suomalaislukijalle japanilaista eksotiikkaa ja nuoremmalle japanilaislukijalle huumoria. Toimiiko kumpikaan näkökulma nuorelle suomalaislukijalle, vai mennäänkö tässä eteenpäin pelkän toiminnan varassa? Babbo on muodoltaan kendama, eli vanha japanilainen taitopeli, jossa narun päässä olevaa kuulaa yritetään heilautella vasaramaisen kapulan kuppeihin. Mangan kendama sattuu olemaan kooltaan ja voimiltaan mahtava taikakalu.

Ensimmäisessä kirjassa Ginta löytää Babbon ja riehuu ympäriinsä, käyttäen sitä vastustajat murskaavana astalona. Ratkaisu ei ole niin omaperäinen kuin luulisi. Kendama on aikaisemmin nähty aseena jo monissa peleissä sekä esimerkiksi Yatterman-animessa ja Inuyashassa.

Uusi koko – uusi löysä olemus

Suomen markkinoille tullut kustantaja käyttää erilaista paperia kuin muut. Se on ohutta, mutta pienet yksityiskohdat hyvin toistavaa laatua. Tavoitteena saattaa olla halu kokeilla halpatuotantoa, joka olisi vaihtoehto Ivrean toisen sarjan Vagabondin ”aikuisformaatille”. Paperissa säästäminen vaikuttaa kuitenkin näillä painoksilla ja hinnoilla hieman tyhmältä.

Kädessä normaalin pokkarin mittainen Mär tuntuu lötköltä. Se on ohuempi ja pienempi kuin kilpailijansa. Niitä, jotka haluaisivat fiilistellä näppärän kuvituksen parissa, läpinäkyvät sivut ärsyttävät.

Laimea alku

Taide on Märin laadukkainta antia. Kertojana ja humoristina Nobuyuki Anzai on keskinkertainen mangaka ja sisältö pysyy tiiviisti poikamangan ahtaissa raameissa.

Märissä on vauhtia ja turnajaisia, mutta siitä puuttuu reippaus ja aito positiivisuus. Vaikka tunnelma ja toverihenki alkavatkin tiivistyä toisessa kirjassa, pelkään, että tapahtumat näyttäytyvät lukijalle edelleen epäkiinnostavina. Kustantamo on kotisivuillaan paljastanut Gintan selvittävän eteen tulevat esteet! Kun jännitys puuttuu, pitäisi lukijaa viihdyttää muutenkin kuin vanhoja satuhahmoja kierrättämällä.

Mär aloittaa taipaleensa ohuesti, mutta useimmille tämä riittää. Kun ensimmäinen osa on katsottu, on pakko lukea vielä jatkoa. Olihan One Piecen ja Raven aloitus yhtä lailla vaatimaton.

Saako Anzai tuotua sarjaan potkua sattumanvaraisesti kokoon kursitun satumaailman ja nyky-Japanin välisellä hyppelyllä? Entä mihin rooliin taka-alalle jätetyt tytöt päätyvät? Gintan äiti, jota nähdään harmittavan vähän, on japanilaisen perheenäidin irvikuvana sarjan ainoa raikas hahmo.

Mär

28 käyttäjää omistaa tämän tuotteen

Anime
2/5
Lukijat
3/5

Julkaisija(t): Ivrea
Tekijä(t): Nobuyuki Anzai

Kieli: Suomi

Plussaa:
Visuaalinen toteutus
Sensuroimaton
Miinusta:
Yllätyksetön tusinatuote

Viimeisimmät arvostelut

Kaikki arvostelut