Enemmän kuin rasteriopas

MANGAN HARMAASÄVYT – arvostelu

Enemmän kuin rasteriopas

Kekko Kirjoittanut Jari Lehtinen

Sarjakuvan moniottelija ja opettaja Reima Mäkinen on julkaissut Opus-kustantamon piirustusopassarjassa teoksen Mangan harmaasävyt – tee itse rasterit ja kuvioinnit. Suppeasta aiheesta on saatu aikaan hämmästyttävän laaja tietopaketti.

Letroista paintshoppiin

On lukuisia tapoja esittää harmaa mustavalkoisessa kuvassa. Yhteistä näille tavoille on, että kaikissa on omat ongelmansa. Kari Suomalainen tapasi värittää vaaleansinisellä vesivärillä ne kohdat piirroksista, joihin tuli kirjapainossa sijoittaa rasteri. Tietokoneella tehtävä kuvankäsittely on pääosin syrjäyttänyt siirtokuvarasterit. Silti vanhat tavat yhä toisinaan puoltavat paikkaansa, eikä vähiten tyylillisistä syistä. Jokaisen piirtäjän on syytä osata ainakin kynällä tehtävä viiva- ja pistevarjostus.

Kirjan ehdoton ansio on, että Mäkinen ei ole valinnut vain muutamaa metodia, vaan hän opastaa niihin kaikkiin kädestä pitäen. Noin puolet kirjasta käsittelee tietokoneavusteista varjostamista ja kuviointia, johon kuvankäsittelyohjelmat tarjoavat monipuolisia työkaluja. Minuun teki vaikutuksen, kuinka tekijä on keksinyt käyttää kuvioinnin lähteenä mitä erilaisimpia itse skannattuja pintoja, kuten pullonkorkkia ja verhokangasta.

Muutakin kuin varjoa

Kotitarvepiirtäjän kannalta Mangan harmaasävyt on uskomaton teos. Viikon mittaisen tutkimisen jälkeen ei vieläkään voi olla varma, onko löytänyt tai omaksunut siitä kaikkea. Kaikenkarvaisten raakilemaisten raapustusoppaiden jäljiltä on aivan uusi kokemus syventyä opaskirjaan, jolta annettava ei lopu kesken ja joka sisältää runsain määrin uutta asiaa edistyneellekin.

Varsinaisen tekstin lisäksi opiskelijaa ilahduttaa ”kiintiösöpöläinen” Irwin, mangamainen lonkero-olento (köh), joka seikkailee siellä täällä väljentämässä tiivistä asiaa. Niksinurkka on mukana lähes joka aukeamalla. Nämä lyhyet huomautukset kannattaa lukea ennen muuta. Totta on, että kukaan ei opi mitään, ellei saa tilaisuutta tehdä omat virheensä itse, mutta muutaman hyödyllisen vinkin avulla voi karsia turhimmat virheet pois. Teoksen päättää laaja sanasto.

Mangan harmaasävyjä lukiessaan alkaa panna merkille piirtämisestä ja sarjakuvista asioita, joita ei ole ennen tullut huomanneeksi. Sen myötä alkaa pian lukea kuvia uusin silmin. Vaikka kirja nimensä mukaisesti paneutuu kuviointien ja varjostusten saloihin, se salavihkaa opettaa muutakin, ehkä jopa vielä tärkeämpää. Sen parissa oppii näkemään.

MANGAN HARMAASÄVYT

10 käyttäjää omistaa tämän tuotteen

  1. Teos
    5/5
  1. Lukijat
    3/5

Julkaisija(t): Kustannus Oy Opus
Tekijä(t): Reima Mäkinen

Kesto: 96 sivua

Kieli: Suomi

Plussaa:
Kaikki aiheesta
Miinusta:

Viimeisimmät arvostelut

Kaikki arvostelut