Usko, toivo ja kliseet

La Esperanca – arvostelu

Usko, toivo ja kliseet

Nagstycute Kirjoittanut Pinja Kuusio

Punaisen jättiläisen BL-linja vahvistuu Chigusa Kawain vuosituhannen vaihteessa luoman La Esperancan voimin. Tämä kristillisillä elementeillä maustettu tarina poikakoulun oppilaiden suhdesotkuista lupailee lukijoilleen draamaa ja hengenvaarallisia tilanteita eurooppalaishenkisessä asetelmassa. Mukaan mahtuu niin ruhtinaanpoikia kuin koripallonpelaajiakin, eli valinnanvaraa ei kultakutriselta päähenkilöltämme puutu.

Jo ensimmäiseltä sivulta asti on selvää, ettei mangan piirustustyyli ole alansa huippua. Hahmoissa on selviä anatomisia ongelmia, sillä monissa kuvissa suhteessa valtava pää ja lyhyet raajat saavat henkilöt näyttämään hyvin kömpelöiltä. Mittasuhteet eivät myöskään ole johdonmukaisia, eli esimerkiksi saman hahmon leuan pituus saattaa vaihdella kuvasta kuvaan hyvinkin merkittävästi. Tästä johtuen hahmoja on joskus vaikea erottaa toisistaan – eräässäkin kohtauksessa kahden mustahiuksisen henkilön keskustellessa on hyvin vaikea päätellä, kumpi mitäkin sanoo. Tämä yhdistettynä persoonattomaan hahmosuunnitteluun aiheuttaa sen, että manga on usein sekava.

Visuaalisten ongelmiensa lisäksi La Esperanca tarjoaa kiusallisia hetkiä kielessään. Hahmojen väliset keskustelut ovat hyvin jäykkiä, ja etenkin dramaattisissa tilanteissa tietyt sanavalinnat latistavat tunnelmaa aivan erityisesti. Päähenkilöt tapaavat filosofoida hyvin paljon, mutta myös hyvin katkonaisesti, mikä tuntuu ikävä kyllä sopivan suomen kieleen huomattavasti huonommin kuin japaniin. Näin ollen sankariemme pitkät ja syvälliset monologit muuttuvat lähinnä töksähteleviksi, keskeneräisiksi lauseiksi.

Toivoton tapaus

Ehkä merkittävin piirre tässä kronikassa on se, ettei se ole erityisen merkittävä. Lajityyppiä vähemmänkin nähnyt osaa nopeasti bongata mangan sivuilta kliseen toisensa perään. Päähenkilöiden persoonat ovat oppikirjaesimerkkejä genrensä yleisimmistä hahmotyypeistä, aina traagisia menneisyyksiään myöten. Tapahtumat ja juonenkäänteet ovat yhtä lailla yllätyksettömiä. Sarja ei lyö pöytään oikeastaan mitään uutta ja tuntuu vieläpä ottavan kliseensäkin kuolemanvakavasti. Lukunautinnon saaminen tästä mangasta onkin hyvin vaikeaa, etenkin, jos lajityypistä on aikaisempaa kokemusta.

Vaikka poikarakkaus olisi kuinka lähellä sydäntä, La Esperancasta vahvuuksia joutuu ikävä kyllä etsimään, eikä tämä ole mikään helppo tehtävä. Sekava piirustustyyli ja juoni, samaa läksyä yhä uudelleen oppivat stereotyyppiset hahmot sekä innoton dialogi kätkevät alleen vain niitäkin kliseisempiä syvyyksiä. Tähän mangaan kannattaa siis tutustua lähinnä huvittuneella varauksella, sillä toivoa tarkoittavasta nimestään huolimatta kyseessä ei ole kovinkaan toiveikas taru.

La Esperanca

17 käyttäjää omistaa tämän tuotteen

  1. Teos
    1/5
  1. Lukijat
    2/5

Julkaisija(t): Punainen jättiläinen
Tekijä(t): Chigusa Kawai

Kesto: 7 pokkaria

Plussaa:
Miinusta:
-Persoonattomat hahmot
-Erittäin kliseinen
-Kömpelö anatomia
-Sekava

Viimeisimmät arvostelut

Kaikki arvostelut