Kitchen Princess – arvostelu
Lukuhetkiä herkkusuille
Kirjoittanut
Pinja Kuusio
Najika Kazami on hokkaidolainen orpotyttö, joka vastoin odotuksiaan huomaa opiskelun tokiolaisella yläasteella olevan kaikkea muuta kuin idyllistä. Koulun eliittioppilaiden paheksunta johtaa armottomaan koulukiusaamiseen, mutta iloinen ja päättäväinen tyttö kieltäytyy antamasta periksi vannoen löytävänsä koulusta pojan, jonka kohtasi kerran kauan sitten. Kyllä, näissä tunnelmissa alkaa myös Natsumi Andon ja Miyuki Kobayashin Kitchen Princess, jossa tuttujen punastelujen lisäksi lukijaa ihastutetaan Najikan kokkaamilla herkullisilla jälkiruuilla.
Vaikka Kitchen Princessessiä ei ehkä ole pilattu kaikkein omaperäisimmillä lähtökohdilla, ei mangaa kannata heti tuomita maanrakoon. Kyseessä on nimittäin vuoden 2006 Kodanshan mangapalkintojen kodomo-kategorian eli lapsille suunnattujen sarjojen voittaja. Tarinaltaan manga sopiikin loistavasti juuri nuoremmille lukijoille, mutta ei sitä vanhemmiltakaan ole kieltäminen. Kaikkein skeptisimmille se ei ehkä kuitenkaan ole omiaan, sillä Najikan kokemukset tai niiden opetukset eivät varsinaisesti ole mitään uusinta uutta.
Moni kakku päältä kaunis
Kuten nimi lupaakin, ihmisten ohella Kitchen Princessissä on pääosassa ruoka. Najikan kokkaus ei jääkään pelkäksi harrastukseksi taustalle, vaan on olennainen osa jokaista lukua ja juonen kehitystä. Ruoka on myös piirretty oikein ansiokkaasti, sillä etenkin ensimmäisen numeron kakut ja hyytelöt herättävät varmasti monien sisäiset herkkusuut. Jokaisen numeron lopusta löytyy vieläpä mangassa nähtyjen keitosten reseptit, eli karkkihampaan kolutusta ei välttämättä tarvitse kauaa sietää.
Manga on tyyliltään huoliteltu ja siisti, tosin tälläkään alalla se ei yllä aivan uranuurtajaksi. Suuret säkenöivät silmät, kukat ja kimallus löytyvät kaikki omilta paikoiltaan, ja piirtäjän tyyli heijastaa muutenkin suoraan shoujon käytäntöjä. Mitään silmiä kirvelevää katsottavaa manga ei tietenkään ole, päinvastoin. Sen hahmot eivät kuitenkaan ole ulkoiselta asultaan erityisen mieleenpainuvia ja jäävät jopa viimeisen päälle hiottujen herkkujen varjoon.
Kitchen Princessiä tarkastellessa on osattava katsoa kliseiden taakse. Loppujen lopuksi manga on aivan kelpo sekoitus vanhaa ja uutta sekä varsin hyvä ehdokas ensimmäisesi maistiaiseksi lajityypistä kiinnostuneelle. Vaikka sarja on lapsille suunnattu, se ei käsittele aiheitaan juurikaan eri tavalla kuin vanhemmille suunnattu shoujo. Se ei siis aliarvioi kohdeyleisöään, mikä on aina kiitettävä piirre.