Vanhoja ja uusia tuttavuuksia

K-ON! college & highschool – arvostelu

Vanhoja ja uusia tuttavuuksia

Tsubasa Kirjoittanut Petteri Uusitalo

Punainen jättiläinen julkaisi nelipokkarisen K-ON!:in loppuvuodesta 2011. Samaan aikaan Japanissa kakifly piirsi sille kahta jatko-osasarjaa, jotka molemmat loppuivat yhden pokkarin jälkeen.

Sarjat ilmestyivät samaan aikaan, joten ne voi lukea kummassa järjestyksessä vain. Käytännössä ne ovat kuitenkin K-ON!:in pokkarit 5 ja 6, jotka jatkavat tarinaa kahdella suunnalla siitä, mihin alkuperäissarja jäi.

Aikuistumisen askeleet

K-ON! collegessa koulupuvut jäävät taakse, ja After School Teatime -bändin tyttönelikon elämään astuvat luentosalit ja asuntolaelämä. Jotta poikahahmojen määrän nollassapito tuntuisi uskottavalta, tyttölukiosta siirrytään naisyliopistoon.

Yliopiston kevyenmusiikinkerhossa tytöt tutustuvat kolmihenkiseen Tyttöjengi-bändiin. Uudet tuttavuudet jännittävät aluksi, mutta jopa heistä pelottavin alkaa hyräillä Leijailen pilvissä -biisiä yksin ollessaan. Pokkari huipentuu festivaalipäivän bändikisaan.

Valvojaopettaja Sawakon tilalle sarjaan saadaan kerhon puheenjohtaja Yoshii, jolla on samaan tapaan ikäkompleksi. Muutkin hahmot potevat samanlaisia tyttömäisiä kriisejä: Mio stressaa edelleen painostaan, Tyttöjengin Sachi pituudestaan. Sachin bänditoveri Akira taas roikkuu edelleen muistossa lukioihastuksestaan, jonka vuoksi hän leikkasi hiuksensa ja alkoi rokkimimmiksi.

Lukioelämää teen merkeissä

Sillä välin lukion kevyenmusiikinkerho on jäänyt alkuperäistä tyttönelikkoa vuotta nuoremman Azusan luotsattavaksi. Yuin pikkusisko Ui ja näiden kaveri Jun nousivat keskeisemmiksi hahmoiksi jo alkuperäissarjan viimeisessä pokkarissa, ja K-ON! highschoolissa he ovat nyt kolmasluokkalaisia päähenkilöitä.

Kolmella hengellä ei kuitenkaan kerhoa pyöritetä, joten uusien jäsenten metsästys jatkuu. Fresh Leaf Girls -bändin perustamiseksi kerhoon houkutellaan tietokoneella säveltävä Okuda ja rumpuja soittava salasisäkkö Sumire. Jälkimmäinen saapui kerhohuoneeseen alun perin hakeakseen Mugin teeastiastot takaisin kotiin, mutta päätyykin viihtymään niin hyvin, että alkaa jäseneksi.

Sarjojen ilmestyminen samaan aikaan näkyy, sillä ikävä kyllä lukiosarja jää soittamaan toista viulua yliopistosarjaan nähden. Se tuntuu pelkältä spinoffilta, siinä missä yliopistosarja on suorempi jatko-osa. Yliopistosarjan hahmoista enin osa on vanhoja tuttuja, joten sen hahmosuhteiden ei tarvitse lähteä tyhjän päältä. Vanhempien tyttöjen luonteetkin pelaavat kiinnostavammin yhteen.

Loppujen lopuksi molemmat pokkarit ovat kuitenkin pitkälti samaa maata. Yhtenäistä tarinaa niille ei ole, vaan tapahtumat pyörivät ystävyyssuhteiden ja uusien sellaisten solmimisen välillä. Varsinaisten vitsien sijaan pääpaino on söpöilyssä ja nuoruuden fiilistelyssä.

Värisivuja ja selkeitä rastereita

Suvi Mäkelän käännös tasapainoilee vähän oudosti lokalisoinnin ja alkuperäisyyden säilyttämisen välimaastossa. ”Senpait” ja monet muut japanilaisuudet on jätetty sikseen ja selitetty alaviittein, mutta Ritsun lempinimen ”Ricchan” suomentaminen muotoon ”Rit” kuulostaa edelleen ihan liian töksähtävältä. Pahapa sitä tosin olisi enää muuttaa.

Onnistuneempi lokalisaatio on tehty Sumiren tapauksessa: muiden tyttöjen tapa lausua hänen nimensä länsimaistyylisesti venyttäen ”Sumi~ire” on suomennettu lempinimeksi ”Smirre”. Se sentään istuu hyvin suomenkielisen dialogin sekaan.

Koska pokkarit ovat periaatteessa yksiosaisia julkaisuja, ne on saatu painettua Tammen kahdesta paperilaadusta sille paremmalle. Alkuperäissarjan suttuinen painojälki on siis onneksi vain kaukainen muisto.

K-ON! college & K-ON! highschool

K-ON! college & highschool

17 käyttäjää omistaa tämän tuotteen

  1. Teos
    2/3
  2. Julkaisu
    3/3
  1. Lukijat
    2/3

Julkaisija(t): Punainen jättiläinen
Tekijä(t): Kakifly

Plussaa:
Miinusta:

Viimeisimmät arvostelut

Kaikki arvostelut