Imadoki! – arvostelu
Rikkaruohon tarina
Kirjoittanut
Pinja Kuusio
Tanpopo Yamazaki on hokkaidolainen orpotyttö, joka vastoin odotuksiaan huomaa opiskelun tokiolaisessa lukiossa olevan kaikkea muuta kuin idyllistä. Koulun eliittioppilaiden paheksunta johtaa armottomaan koulukiusaamiseen, mutta iloinen ja päättäväinen tyttö kieltäytyy antamasta periksi vannoen saavansa koulusta vielä ystäviä. Näissä tunnelmissa alkaa shoujokonkari Yuu Watasen Imadoki!, jossa lukiomangalle ominaista draamaa selvitellään puutarhanhoidon ohessa.
Kun shoujosta puhutaan, ei Watasen nimi ole huono merkki, onhan piirtäjällä alasta runsaasti kokemusta. Hahmot on piirretty johdonmukaisesti ja myös toisistaan erottuvasti. Varsinaista toimintaa mangassa on harvemmin, mutta hieman kiireisemmissäkin ruuduissa jälki on selkeää ja tilannetta helppo seurata. Hahmot on myös enimmäkseen suunniteltu suhteellisen persoonallisesti – tässä tosin ikävän poikkeuksen tekee itse tarinan miespäähahmo, joka on Watasea aikaisemmin lukeneille varmasti jo liiankin tuttu kasvo.
Tarinaltaan Imadoki! pitäytyy enimmäkseen perinteisillä linjoilla. Se, miten vakavasti manga enemmän tai vähemmän luovat käänteensä ottaa, riippuu aivan tilanteesta. Vaikka useimmiten tapahtumat esitetään ihan vilpittömästi, silloin tällöin hahmojen suusta karkaa muutama huvittunut lausahdus omalla kustannuksellaan. Manga onkin parhaimmillaan niinä pieninä hetkinä, joina se rikkoo odotuksia tai osoittaa täyttävänsä ne ihan tietoisesti. Muulloin se tuntuu vähän tasapaksulta.
Yllätykset vähissä
Ehdotonta kiitosta ansaitsee kuitenkin mangan suomennos. Käännösratkaisut ovat yksinkertaisesti erittäin osuvia. Toisaalta pieniä yksityiskohtia on säilytetty ennallaan selitysten kera, toisaalta taas käännöksen kanssa on oltu luovia suoran suomentamisen sijaan. Esimerkiksi erään päähenkilön puhuman Kansain murteen muuttaminen suomalaiseksi vastineeksi auttaa luomaan hahmoon saman tunnelman kuin alkuperäisessä ilman, että lukijalle tarvitsee sitä koko ajan selitellä. Myös aivan tavallista vuoropuhelua on miellyttävä lukea, sillä sanat sopivat hyvin hahmojen suihin.
Imadoki! ei ole huono esimerkki ihmissuhteita painottavasta lukiomangasta tai Yuu Watasen maailmankuuluista tuotoksista. Ikävä kyllä totuus on kuitenkin auttamatta se, ettei se syystäkään ole luokkansa huippua. Mangassa ei ole mitään elämää suurempia ongelmia, mutta sen viihdearvo tiivistyy lopulta siihen, pitääkö lukija tämän tyyppisistä tarinoista tai hahmoista. Mitään vallan ennennäkemätöntä ei näiden kansien sisältä löydy – niin hyvässä kuin pahassakaan.
