Sankarin matka

I Am a Hero – arvostelu

Sankarin matka

Maaret_Anime Kirjoittanut Maaret Stepanoff

iamahero_kansi

Kengo Hanazawan omalaatuisesta zombimanga I Am a Herosta on kirjoitettu jo useampaan kertaan (Animet 1/2012 ja 4/2015). Sarjassa riittääkin keskusteltavaa, niin hyvässä kuin pahassakin.

Päähenkilö Hideo on päälle kolmekymppinen manga-assistentti. Mangakan ura kiinnostaisi edelleen, mutta kaksipokkariseksi jääneen esikoistyön jälkeen uudet ehdotukset eivät ole enää kelvanneet kustantajalle. Tyttöystäväkin ihailee eksänsä mangasarjoja tuskaisen innokkaasti. Eläminen luonnistuu, mutta on turhauttavaa.

iamahero_1

Ensimmäisen pokkarin jälkeen kaikki kuitenkin muuttuu, kun maailma alkaa romahtaa. Ihmiset mielettömiksi zombeiksi muuttava infektio leviää äkillisesti ympäri koko maailman. Hideon arki muuttuu hirviöiltä pakoilemiseksi. Ympäröivän maailman vääntyessä karmeaksi painajaiseksi aiemmin vaivanneet harhanäytkin katoavat, kun hän ei enää tarvitse niitä arkimaailmasta selviytymiseen.

Normielämässä outona pidetty Hideo huomaakin olevansa näissä olosuhteissa yhtäkkiä toivottua matkaseuraa. Hänellä sattuu olemaan Japanissa harvinainen aseenomistuslupa ja kivääri, josta on paljon apua zombimaailmanlopussa selviytymisessä. Hideon matkaan tarttuvat ennen pitkää mutkattoman viaton lukiotyttö Hiromi ja kyyninen sairaanhoitaja Yabu.

iamahero_4

Hirviöt ihmisen vaatteissa

Sarja maalaa zombinsa mahdollisimman kuvottaviksi otuksiksi, joiden silmät möllöttävät ja joiden harmaantuva iho on täynnä pullistelevia suonia. Niiden kuvauksessa on kuitenkin myös hyvin surullinen taustavire, sillä ne toistelevat eläessään totunnaisia rutiinejaan samalla tavalla kuin esimerkiksi tuoreemmassa School-Livessä.

Zombit ovat enemmän katalyyttejä kuin varsinaisia vihollisia, sillä vaikka ne syövät ja tartuttavat kaikki tielleen sattuvat, ne eivät ole pahantahtoisia. Sen sijaan sarjan varsinainen paha voima paljastuu selviytyvistä ihmisistä. Moniin selviytyjäryhmiin muodostuu kaaoksen myötä jyrkkä hierarkia, jossa vallitsee vahvimman laki. Kekseliäimmät ryhtyvät kulttiprofeetoiksi ihan vain muiden pompottamisen ilosta.

iamahero_7

Vaikka pääneidot Hiromi ja Yabu ovat moniulotteisia ja vahvoja persoonia, on sarjan maailmankuva hyvin mieskeskeinen ja samalla yleisesti ihmisvihainen. Miehet ovat aina selviytyjäryhmien johtajia, mutta käyttävät yleensä valtaansa väärin. Naisista taas pisimmälle tuntuvat pötkivän tyhmimmät ja tottelevaisimmat, varsinkin isommissa ryhmissä.

Selviytyjien maailma perustuu heikompien simputukselle, ja väkivalta sekä raiskaukset muuttuvat arkipäiväksi. Monet hahmoista kuvataan myös fyysisesti epämiellyttävinä. Niin taiteessa kuin sisällössäkin on usein havaittavissa höpsösti kaiken realismin ohi korostunut inhorealistinen ote.

iamahero_6

Varovaisen neuroottinen ja vätysmäinen Hideo on jonkinmoinen sankari tässä maailmassa ihan vain sen takia, että katastrofin keskelläkin hän säilyttää tiukan otteen arkinormeista. Suuri osa selviytyjistä tuntuu kaaoksen keskellä menettävän ihmisyytensä ja auktoriteettikunnioituksensa.

Hideon mielessä kuitenkin tappaminen ja ihmisten hyväksi käyttäminen ovat edelleen väärin, eikä edes zombimaailmanloppu oikeuta veritekoihin. Jopa tyhjistä kodeista ja kaupoista varastaminen selviytymisen eteen tuntuu niin pahalta, että on jätettävä pahoittelulappuja.

Oman elämänsä päähenkilö

Hanazawan poukkoilevaa kerrontaa on mielenkiintoista mutta samalla turhauttavaa seurata. Mangaka on selvästi saanut vapaat kädet tarinansa toteuttamiseen.

iamahero_5

Välillä sarja hyppää pitkiksikin pätkiksi kertomaan kokonaan muista selviytyjäryhmistä. Näiden käänteet eivät kuitenkaan koskaan ole erityisen mielenkiintoisia, sillä hahmoihin ei ehditä tutustua.

Toisinaan taas Hanazawa päätyy kuvaamaan lukukaupalla pelkkiä huoneissaan värjöttelijöiden puuduttavia nettikeskusteluja. Joissain luvuissa kikkaillaan kuvakerronnalla esimerkiksi näyttämällä kaikki ruudut hahmojen näkökulmasta erilaisten kypärien kasvonsuojusristikkojen läpi. Tämä kuulostaa ajatuksena ihan hauskalta, mutta tapahtumista on toisaalta vaikea saada selvää.

iamahero_2

Alun jälkeen lähes jokaisessa sarjan ruudussa on valokuvasta läpipiirretty tausta, joiden yksityiskohtaisuus on sekä ansio että heikkous. Ne luovat sarjalle visuaalisen identiteetin ja korostavat ahdistavaa tunnelmaa, mutta välillä niiden epäselvyys tekee lukemisesta vaikeaa. Onneksi Dark Horsen laadukas julkaisu ei mössöytä rasterintäyteisiä taustoja ja varjostuksia, vaan laitos esittää taiteen moitteettomasti.

Lopputuloksena I Am a Hero on nopealukuinen, mutta sisältönsä ja sen rankkuuden puolesta melko tuhti ja pään pyörälle laittava paketti. Kokeileva ja epätasainen kerronta korostaa tätä entisestään.

iamahero_3

Ihmisluonnon mädäntyneisyyttä kuvatessaan sarja sortuu usein niin paksuun kärjistämiseen, että monia ikäviä sivuhahmoja on vaikea ottaa tosissaan. Päähenkilöihinsä keskittyessään teos tarjoaa kuitenkin hyvin mielenkiintoista, mukaansatempaavaa ja sympaattista hahmokirjoitusta.

Teos: Harkittava
Zombitarinoiden ystäville pakkoluettavaa, muille suositeltavaa vain silloin, kun pää kestää kiväärinkantaman verran kuvausta ihmisen rumuudesta.

Julkaisu: 3/3
Kaikin puolin erinomainen ja värisivuin varustettu omnibusjulkaisu, jonka pehmeä selkämyskään ei taitu normaalisti lukiessa.

I AM A HERO (MANGA)

I Am a Hero

0 käyttäjää omistaa tämän tuotteen

  1. Teos
    2/3
  2. Julkaisu
    3/3
  1. Lukijat
    -

Julkaisija(t): Dark Horse
Tekijä(t): Kengo Hanazawa

Plussaa:
Miinusta:

Viimeisimmät arvostelut

Kaikki arvostelut