Harjoitustöitä ja vakuuttavaa ammattitaitoa

Hokuto manga – arvostelu

Harjoitustöitä ja vakuuttavaa ammattitaitoa

Reima_Anime Kirjoittanut Reima Mäkinen

Hokuto mangat koettelevat tavallisen sarjakuvanlukijan kiinnostuksen rajoja. Kriitikkokin tuntee itsensä pieneksi niiden edessä. Kahden kirjan muodostamaa kokonaisuutta on mahdotonta kuvailla. Jokainen lähes kolmestakymmenestä antologian sarjasta on asetettu edustamaan vain itseään.

Otavan järjestämässä kilpailussa palkittiin viisi tekijää ja annettiin tunnustuspalkinto kahdelle (katso Anime 18 tai googleta sanoilla ”otava” ja ”ratkennut”). Voittajasarjojen lisäksi kokoelmiin on kelpuutettu 21 kilpailutyötä. Kustantaja ei ole säästellyt vaivojaan toimittamisessa. Materiaali on ollut teknisesti haastavaa, mutta kaikki mangat on saatettu mukavasti luettavaan muotoon.

Sääntöjen mukaan töistä piti toimittaa laadunvarmistuksen vuoksi myös tekstaamaton versio. Suurimmassa osassa sarjoista teksti onkin nyt oikeaoppisen silmäystävällistä. Tuhdit pehmeäkantiset kirjat ovat miellyttäviä selata ja lukea.

Vailla olemusta, vailla vastauksia

Hokuto-valikoima herättää kysymyksiä mangan olemuksesta ja siitä, mitä koko sanalla tarkoitetaan. Miten mangan inspiroima sarjakuva poikkeaa muusta sarjakuvasta? Entä pitäisikö eron näkyä kilpailutöissä? Joukossa on nimittäin mangaa, jota ainakaan minä en tunnista mangaksi. Suurin osa tekijöistä on kuitenkin sisäistänyt japanilaiset opit. Entä tulisiko manga tekstata jotenkin lajityypille ominaisesti? Kirjoista löytyy parikymmentä erilaista tekstausratkaisua.

Kilpailun näkökulmasta on hyvä, että kokoelmissa pääsee esiin näin moni tekijä. Nyt jokainen voi valita mieleisensä voittajan. Rivilukijan kannalta toteutus on ongelmallisempi. Tyyliltään erilaiset mangat on ripoteltu kirjoihin sekaisin. Kirjoista ei löydy yhtenäistä graafista ilmettä, kun niitä selaa. Kumpikaan osa ei muodostu teemoiltaan toisiaan tukevista kokonaisuuksista. Peräkkäisiä, draamallista jännitettä luovia tarinoita ei myöskään ole haettu.

Visuaalisesti valmiit sarjat pomppaavat molemmista kirjoista esille. Monet sivuista näyttävät nimittäin melko luonnosmaisilta. Sarjakuvassa juoni on lopulta piirroksia tärkeämpi, mutta hieman karu piirrosjälki saattaa karkottaa ostajia. Se on ikävää, sillä oikein silmin luettuna suurin osa tarinoista toimii.

Viitseliäs lukija voi tehdä runsaslukuisten sarjojen pohjalta erilaisia havaintoja. Kuka on seurannut orjallisimmin piirtäjäesikuvaansa, ja millaista on suomalainen scifimanga? Palkintoraadin silmissä miehet ovat pärjänneet yllättävän hyvin naisiin verrattuna.

Yksi mielenkiintoisimmista rinnastuksista on ykköskirjan loppuun sijoittuva sarjakuvapari, Timo Paanasen Sisar ja Juha Harjun Kohdatessaan he nauravat (kilpailun toinen sija). Työt ovat molemmat lyhyehköjä, lähes sanattomia kuvauksia kahden ihmisen hurmeisesta kohtaamisesta.

Luonnehdintoja

Ykkösosassa on 15 mangaa, mikä on korostaa kirjan epätasaisuutta. Tuntuu kuin vaikutteita olisi otettu voittopuolisesti shonen-sarjoista. Ykkösestä löytyy myös kilpailun kaksi korkeimmalle yltänyttä tekijää. Toisessa Hokutossa mieleenpainuvinta on useammastakin sarjasta löytyvät viittaukset poikarakkauteen. Muutenkin olen tässä aistivinani enemmän kallistumaa shoujoon kuin shoneniin päin.

Kakkososan kolmentoista sarjan joukosta löytyi oma suosikkini: Päivi Toikan Ansa. Työ ei kuulu palkittuihin, vaikka se on poikkeuksellisen napakka, vahvatunnelmainen ja piirrosteknisesti täydellinen. Saman arvion voi lausua muuten myös viidenneksi sijoittuneen Maaria Laurisen mangasta Oni, joka on ensimmäisessä kirjassa.

Jäljessä löytyy parannettavaa

Monella nuorella tekijällä innostus ja mangamaisen sivumäärän tavoittelu ajavat tarinan tolkullisuuden ohi. Varsinkin kokoelman pisimmissä tarinoissa hyvätkin ideat uhkaavat hukkua löysään käsikirjoitukseen. Hahmojen välinen vuoropuhelu voisi useimmiten olla tyylillisesti hiotumpaa. Kirjassa on tietenkin myös sekä onnistunutta rytmitystä että luonnolliselta tuntuvaa vuoropuhelua.

Turhan monessa sarjassa – jopa palkituissa töissä – jää epäselväksi, mitä tekijä on lopulta halunnut lukijalle sanoa. Se on kenties suurin ero hokuto-kokelaiden ja tuttujen japanilaisten tekijöiden välillä. Perinteinen manga pyrkii aina palkitsemaan lukijansa tavalla tai toisella. Hokutojen lukija joutuu tekemään välillä hieman töitä, jotta saa palkinnon.

Piirustustaito kehittyy vain piirtämällä, joten sitä on toki hyvä harrastaa mahdollisimman paljon. Jossain vaiheessa pitäisi kuitenkin alkaa kehittää myös kykyä huuhtoa helmet esiin puolivalmiista materiaalista. Se olisi huomaavaista lukijaa kohtaan.

Tekijöiden kokemattomuus näkyy paikoin arkuutena tarttua tusseihin. Sekä Pauliina Högman (voittaja) että Iia Meriläinen osoittavat kuitenkin erittäin vahvaa tyylitajua, taitoa ja notkeutta pelkän lyijykynän voimalla.

Nöyryys paljouden edessä

Yleistysten tekeminen näinkin sekalaisista osista koostuvista kirjoista on tuhoon tuomittua. Liikoja luonnehdintoja eivät ole ryhtyneet sorvaamaan myöskään kirjan toimittajat tai kilpailun raati. Niukka, molempiin kirjoihin painettu esipuhe löytyy verkosta, kuten myös voittajasarjojen arvioinnit. Ostopäätökset syntyvät kirjoja selaamalla tai halusta tukea tuttuja piirtäjiä.

Arvosteluissa pakollista pisarointia on näiden kirjojen osalta turha tuijottaa liikaa. Sen sijaan kannattaa muistaa, että mukana on yksittäisiä sarjoja, joille voisi antaa arvosanoja yhdestä neljään pisaraan. Suomalaisesta mangasta kiinnostuneen pitää yksinkertaisesti lukea kirjat itse.

Aloitin ykkösestä, mutta lopulta huomasin, että kakkososa sopi makuuni paremmin. Näin kokonaisuudestakin jäi hyvä maku. Hokuto mangat tarjoavat raskaiden palojen lomassa mukavia ja viihdyttäviä lukukokemuksia, kuten melkein kaikki muutkin antologiajulkaisut.

Viihdyke, dokumentti, työnäyte

Hokuto manga -projekti on viiden tuomarin ja yli kolmenkymmenen tekijän hahmottama kokonaiskuva Suomen mangailmastosta tai tarkemmin sanottuna sen alkuinnostuksen päiviltä. Töiden sisäänjättöaika sattui vuoden 2006 marraskuulle. Näillä kirjoilla on siten merkitystä myös Japani-innostuksen kronikoina.

Jos etsii suomalaisen mangan Kuka kukin on -teosta, Hokuto manga tuottaa lievän pettymyksen siitäkin huolimatta, että tekijät esittelevät itsensä lyhyesti. Sarjat seulottiin noin 400 tarjokkaan joukosta. Piirtäjien edustus ei kuitenkaan ole kattava. Joukosta puuttuu aika monta kärkikaartin nimeä. Muhkean sivumäärän vuoksi muutaman yksittäisen tekijän panos tuskin kuitenkaan kääntäisi tätä arviota suuntaan tai toiseen.

Aiemmin mainitut Harju ja Laurinen lienevät päässeet pisimmälle urallaan hokutolaisista. Animenkin sivuilta tuttu Nelly Sääksjärvi ja oman albumin viime vuonna julkaissut Henna Krankkala pärjäävät myös hyvin. Monille Hokuto manga on ensimmäinen askel kohti piirtäjän ammattia – heistä kuullaan vielä. Esimerkiksi armoitettuna digimaalarina näyttäytyvä Paananen tulee takuuvarmasti löytämään töitä tällä alalla.

Hokuto manga

30 käyttäjää omistaa tämän tuotteen

  1. Teos
    3/5
  1. Lukijat
    3/5

Julkaisija(t): Otava
Tekijä(t):

Kesto: 2 osaa

Kieli: Suomi

Plussaa:
hoitaa tonttinsa
ei yllätä montaa kertaa
Miinusta:
ei yllätä montaa kertaa
palkintojen perustelut puuttuvat

Viimeisimmät arvostelut

Kaikki arvostelut