Vampyyreita mä metsästän!

Hellsing – arvostelu

Vampyyreita mä metsästän!

Waksu Kirjoittanut Juha Wakonen

Yliluonnollisia tapahtumia, teräviä kulmahampaita ja kaikenmaailman manalan vihtahousuja, okkultistisia järjestöjä, suuria salaliittoja ja loitsuttujen aseiden tuliylivoimaa. Näistä on liiankin monet japanilaiset sarjakuvat tehty. Kohta Hiranon Hellsing on oman lajityyppinsä yksi kiistaton klassikko, ja näin osaltaan vastuussa siitä ryöstöviljelyn määrästä, jolla vampyyreja ja muita kuuluisia hirviöitä on manattu ”mangustien” ja ”animistien” riesaksi. Kun nimikettä peilaa vasten sen syntyajankohtaa ja muistaa sen olleen yksi yliluonnollisen toiminnan uudisraivaajista, on kuitenkin lähes mahdoton olla pitämättä siitä.

Kuuluisan vampyyrinmetsästäjän nimeä kantava Hellsing-järjestö suojelee kaikkia meitä pahaa aavistamattomia tavallisia sukankuluttajia koko maailmaa uhkaavalta vampyyrien ja demonien ikeeltä. Outoja sekä erittäin väkivaltaisia kohtaamisia alkaa kuitenkin esiintyä yhä enemmän ja enemmän. Kun vielä itse järjestön päämajaan tehdään tuhoisa ja lamaannuttava isku, tarvitaan joku selvittämään asioiden todellinen laita. Tehtävä annetaan Hellsingin voimakkaimmalle käskyläiselle, Abraham van Helsingin voittamalle vampyyrille eli Draculalle, joka tunnetaan väärinpäin käännetyllä nimellä Alucard.

Joukko tekosyitä

Arvostelijalta on aina silkkaa laiskuutta käyttää hyvän arvosanan perusteena vain sitä, että joku on oman pilttuunsa kiistaton klassikko tai yksinkertaisesti lajissaan ensimmäinen. Hellsing-manga tuntuukin nimenomaan tässä mielessä vaikealta rastilta arvostella, koska viime kädessä se ei sisältönsä tai tarinansa suhteen paina läheskään niin paljoa kuin pelkkä Hellsingin nimi alan harrastajakunnan sydämissä. Tästä huolimatta se täytyy muistaa suhteuttaa omaan aikaansa eli viime vuosituhannen vaihteen tuolle puolen. Samalla vaikuttaa siltä, kuin Kohta Hirano olisi joutunut tekemään sarjakuvansa suhteen huomattavasti vähemmän kompromisseja ja pään nyökkäyksiä kuin esimerkiksi nykyiset vastaavien tarinoiden tekijät.

Monenlaisia tekosyitä löytyy kuitenkin myös kansien välistä. Esimerkiksi tarinalla on kaikki edellytykset kertoa jotakin oikeasti mielenkiintoista ja uutta, mutta tämän sijaan se tuntuu vain kevyeltä perustelulta isoille pyssyille, sivukaupalla venyvälle hurmeiselle toiminnalle ja itseään paljastaville naishahmoille. Hellsing on toisin sanoen oman lajityyppinsä arkkityyppi sekä hyvässä että pahassa. Edelläkävijä tai ei, mikään kuvankaataja Hirano tai Hellsing ei ole. Juoneen solmitaan yhteen tuttuja elementtejä sekä muista aikalaissarjakuvista että länsimaisen populaarikulttuurin helminauhasta – ja lopputuloksena on melkoinen sillisalaatti vähän sitä sun tätä. Mutta niin kauan kuin pitää aivonsa puhtaasti viihteellä, menee tämä sarja useampaa vastaavaa huomattavasti kivuttomammin alas.

Hellsing

53 käyttäjää omistaa tämän tuotteen

  1. Teos
    3/5
  1. Lukijat
    4/5

Julkaisija(t): Egmont Kustannus
Tekijä(t): Kohta Hirano

Plussaa:
Alan klassikko
Vampyyreita ja okkultismia
Miinusta:
Vampyyreita ja okkultismia
Ei mikään kuvankaataja

Viimeisimmät arvostelut

Kaikki arvostelut