Aaveita alitajunnasta

Ghost Hound – arvostelu

Aaveita alitajunnasta

Waksu Kirjoittanut Juha Wakonen

Kunhan luette tästä vielä pari sivua eteenpäin, löydätte sieltä allekirjoittaneen arvostelun muotoon naamioidun hehkutuksen Ryutaro Nakamuran ohjaamasta upeasta animaatiosarjasta Serial Experiments Lain. Kyseessä on yksi henkilökohtaisista ikisuosikeistani, johon en yksinkertaisesti osaa suhtautua minkäänlaisella kylmän analyyttisen arvostelijan arvokkuudella tai kriittisyydellä. Voittekin siis vain kuvitella, että kuullessani saman ohjaajan uudesta projektista, jonka tuotantoyhtiönä toimii Production I.G, ja alkuperäisenä käsikirjoittajana itse Masamune Shirow, en tiennyt, miten päin olisin ollut – kunnes ensimmäiset tuontijulkaisut kolahtivat Amazon-verkkokauppaan. Nyt kun tämä kertakaikkisen hieno Ghost Hound on saatu kunnialla ja kokonaan päätökseensä, on helpottavaa todeta sen lunastaneen kaikki sille asettamani ennakko-oletukset ja toiveet.

Mikäli Serial Experiments Lain oli virtuaalisia maailmoja ja tietoverkkoja syleilevä filosofinen puheenvuoro minuudesta median nykyisten muotojen kitkakohdissa, on Ghost Hound puolestaan enemmän ihmiseen itseensä kääntyvä, psykologinen ja inhimillisiä traumoja perkaava tarina. Toisaalta niillä on samaan aikaan paljon yhteistä, sillä myös tässä Nakamuran uudessa sarjassa liukastellaan identiteetin hajotessa vaihtoehtoiseen todellisuuteen, joka tunnetaan nyt nimellä ”Näkymätön maailma”. Se sekoittaa tarkkanäköistä fiilistelyä, kauhuelementtejä ja verkkaista, pohdiskelevaa tarinankerrontaa tavalla, jota kenenkään astetta painavammasta sanottavasta kiinnostuneiden ei kannata ohittaa.

Kahden maailman rajalla

Ghost Hound sijoittuu pieneen Suiten-nimiseen vuoristokaupunkiin, jossa koulua käy kolme ystävystä. Heidän jokaisen varhaislapsuutta varjostaa jokin hyvin traumaattinen tapahtuma, jonka ansiosta he ovat oppineet siirtämään oman sielunsa arkitodellisuudelta piilossa olevaan ”Näkymättömään maailmaan”. Esimerkiksi Komori Taro kidnapattiin kymmenen vuotta sitten yhdessä pikkusiskonsa kanssa, joka myös murhattiin samojen rikollisten toimesta. Nyt Taro näkee yö toisensa jälkeen samaa painajaista, jonka kautta tukahdetut muistot yrittävät tulvia tunteiden pintaan.

”Näkymätöntä maailmaa” puolestaan asuttavat aaveet, joita alkaa kuitenkin tavan takaa ilmestyä myös elämän ja kuoleman rajan tälle puolelle. Syystä tai toisesta todellisuuden kolikon molemmat puolet ovat muuttumassa, mutta syy tähän pysyy piilossa. Yhdessä kolmikko ryhtyy selvittämään, mistä oikein on kysymys – ja miten tämä kaikki liittyy kummalliseen tyttöön nimeltä Miyako.

Audiovisuaalisena kokonaisuutena Ghost Hound on taattua laatua. Ensinnäkin se loistaa omalakisella visuaalisella ilmeellään, vaikka sarja ei varsinaisesti olekaan itsetarkoituksellisen omaperäisen näköinen tai oloinen. Tunnelma pysyy koko ajan tiiviinä eikä musiikeissakaan ole oikeastaan mitään nokan koputtamista. Ainoastaan sarjan hahmosuunnittelu ei ihan pysy sillä laadun korkeimmalla palkintokorokkeella, mutta mitenkään merkittävästä miinuksesta ei todellakaan ole kysymys. Psykologisoiva ja hitaasti etenevä tarinankerronta ei välttämättä ole aivan jokaisen makuun, mutta tutustuminen Ghost Houndiin kannattaa ehdottomasti, vaikka isot aseet ja räjähtävä toiminta olisikin enemmän juuri sinun juttusi.

Ghost Hound

1 käyttäjä omistaa tämän tuotteen

  1. Teos
    4/5
  1. Lukijat
    3/5

Julkaisija(t):
Tekijä(t):

Ohjaaja: Ryutaro Nakamura

Tuotanto: Production I.G.

Plussaa:
Upea katsoa...
... ja tarina pitää otteessaan
Enemmän kuin pelkkää toimintaa
Miinusta:
Hahmosuunnittelu aavistuksen tylsää

Viimeisimmät arvostelut

Kaikki arvostelut