Eternal Sonata - arvostelu
Kirjoittanut
Miika Huttunen
Länsimaisesta näkökulmasta parasta japanilaisissa roolipeleissä on niiden outous. Pelien eeppiset satumaiset tarinat ja hahmot ovat yleensä aivan toista kuin mitä lännessä osataan keksiä. Eternal Sonata (Japanissa Trusty Bell: Chopin’s Dream) on malliesimerkki tällaisesta pelistä.
Peli kertoo unimaailmasta, josta kuuluisa 1800-luvulla elänyt, 39-vuotiaana kuollut säveltäjä ja pianisti Frédéric Chopin uneksii kuolinvuoteellaan. Chopin esiintyy myös itse tässä sadunomaisessa maailmassa yhtenä pelihahmoista. Tarinan varsinaiset päähenkilöt ovat kuitenkin nuori Polka-tyttö, Allegretto-niminen nuorimies sekä tämän veli Beat, jotka yhdessä Chopinin kanssa lähtevät selvittämään Forten unimaailmaa riivaavien ongelmien ja epäoikeudenmukaisuuksien syitä.
Peliä tekevä tri-Cresendo on aiemmin toiminut lähinnä muiden pelien äänisuunnittelijana, mutta tiimi nousi maineeseen Baten Kaitos -peleillä. Kehitystiimin johtaja Hiroya Hatsushiba toimi vuosien ajan ääniohjelmoijana säveltäjä Motoi Sakuraballe, joka puolestaan on säveltänyt musiikin lukuisiin japanilaisiin peleihin sekä anime- ja tv-sarjoihin.
Koska pelin suunnittelusta vastaa joukko muusikoita, ei ole mikään ihme, että musiikki on pelissä tärkeässä asemassa. Pelkästään kaikki unimaailman ihmiset on nimetty musiikkitermien mukaan. Musiikki onkin pääasiallisesti kaunista ja komeaa. Chopinin pianoklassikot on peliä varten äänittänyt kuuluisia pianisti Stanislav Bunin.
Musiikkia ja vallankumousta
Eternal Sonata rakentaa tarinansa vahvasti pelihahmojen ympärille, ja lopulta edes peli-Chopin ei ole varma, onko pelimaailma unta vai totta. Keskeisin hahmo on kukkia myyvä kuolemansairas Polka-tyttö, joka tautinsa vuoksi voi kuitenkin käyttää taikuutta. Polka on melko perinteinen japanilaisen tarinankerronnan hiljainen, arka ja hyväsydäminen naispäähahmo, joka kerää pelin edetessä ympärilleen varsin mielenkiintoista väkeä.
Pelin hyvin kirjoitettu dialogi tekee hahmoista sympaattisia. Englanninkielinen ääninäyttely tosin on hieman paperisen kuuloista, mutta onneksi vaihtoehtona on japaninkielinen ääninäyttely. Se kannattaakin valita, jos oma korva on herkkä hengettömälle dubbaukselle.
Pelin teemat – musiikki ja vallankumous – yhdistyvät ovelasti Chopinin omaan elämään, mutta pelaajien ei onneksi tarvitse tietää siitä etukäteen mitään. Tarina etenee hyvin suoraviivaisesti eikä se jätä juuri tilaa lajityypin perinteiselle pelikartalla liikuskelulle tai sivutehtäville. Etenemistä tauottavat vain välianimaatiot ja lukuisat taistelut.
Vauhdikasta toimintaa
Taisteluissa Eternal Sonata erottuu edukseen. Tällä kertaa pelimaailman mörköjä ei kukisteta puuduttavalla vuoropohjaisella valikkorumballa, vaan vauhdikkaasti lähes tosiaikaisella toiminnalla. Pelihahmoilla on tietty määrä aikaa liikkua, hyökkäillä ja käyttää erikoisliikkeitä, ennen kuin vuoro vaihtuu seuraavalle hahmolle tai viholliselle. Pelaajan miettimisaika vähenee tasaisesti pelin edetessä systeemin tullessa tutummaksi.
Joka hahmolla on taisteluissa oma tyylinsä. Jotkut hakkaavat vihollisia läheltä, toiset iskevät aluehyökkäyksiä ja joidenkin hyökkäys ampuma-aseilla vaatii tähtäämistä. Joidenkin erikoishyökkäykset parantavat muita hahmoja toisten taas tehdessä vahinkoa vihulaisille. Erilaisuus vaatii pientä taktikointia siinä, mitä kolmea hahmoa taisteluissa kulloinkin käyttää.
Oman koukkunsa taistelemiseen tuo valon ja varjojen merkitys. Hahmojen käyttämät erikoiskyvyt sekä hirviöiden ominaisuudet vaihtelevat sen mukaan, seisovatko ne taisteluissa valoisassa vai varjoisessa kohdassa.
Ainoa taisteluiden suurempi miinus tulee erilaisten hirviöiden vähyydestä. Tietyllä alueella on aina vain kourallinen erilaisia otuksia, joita vastaan taistelu käy pidemmän päälle tylsäksi. Hieman enemmän vaihtelua vihollisiin olisi ollut tervetullutta.
Kauniit kulissit
Ulkoisesti Eternal Sonata on häikäisevän kaunis. Tyyli ei ehkä ole aivan yhtä persoonallista kuin Akira Toriyaman visuaalisesti suunnittelemassa Xbox 360 -roolipelissä Blue Dragonissa, mutta se valloittaa värikkään satumaisella grafiikallaan ja upeannäköisillä hahmoillaan. Upeat ympäristöt jäävät kuitenkin enemmän tai vähemmän kulisseiksi, sillä niiden kanssa ei juuri kykene vuorovaikuttamaan suoraviivaisesti etenevässä tarinassa. Matkan maisemat ovat kuitenkin silmähiveleviä.
Eternal Sonata on kauniisti suunniteltu sykähdyttävä seikkailu. Lajityypin ystäville se voi kuitenkin olla sekä liian lyhyt että hieman liian yksinkertainen. Samoista syistä se kuitenkin on kuin tehty lajityypin pelejä vähemmän pelanneille, joita kiinnostaa kokeilla, mistä niissä oikein on kyse.
