Tahallisesti synkkää

Ergo Proxy – arvostelu

Tahallisesti synkkää

Waksu Kirjoittanut Juha Wakonen

Tummanpuhuvaa ja synkällä science fictionilla herkuttelevaa Ergo Proxyä arvostellessa sortuu melkein yhteen kriitikon peruspaheeseen. Tämä sinänsä tyylikäs animesarja oikein mairittelee kirjoittamaan, että siinä on kyllä ihan mukavasti palasia ja vielä oikeilla paikoillaan mutta että se jokin vain yksinkertaisesti puuttuu. Valitettavasti tämä vanha pölyttynyt kaava pitää silloin tällöin täysin kutinsa – ja tämä on yksi niistä kerroista. Sen jonkin puuttumisen huomaa erityisesti siitä, että kaiken näyttävän ja viimeisen päälle tyylitellyn toiminnan keskellä juoni ja erityisesti sarjan henkilöhahmot kolisevat tyhjyyttään.

Tarina käynnistyy tilanteesta, jossa Romdo-nimisen keinotekoisen utopian rauha järkkyy väkivaltaisella tavalla. Ihmisten ja AutoReiv-nimisten androidien yhteiselämä kärjistyy äärimmilleen, kun Cogito-viruksen tartuttamat androidit alkavat surmata ihmisiä. Virus on tärkeä juonen osa, koska sen avulla inhimillisen ikeen alla olevat AutoReiv-koneet voivat saavuttaa itsetietoisuuden ja saada vallan määrätä omista tekemisistään. Utopiaa ylläpitävälle byrokratiakoneistolle se ei tietenkään ole suotavaa, joten tartunnan saaneet yksilöllisyyttä tavoittelevat androidit tuomitaan hävitettäviksi ja koko ongelman olemassaoloa pyritään kaikin mahdollisin keinoin peittelemään.

Tilanteesta saa vähitellen vihiä lainvalvoja nimeltä Re-I. Hän on nuori ja paikoitellen hieman liipaisinherkkä nainen, joka silmämeikkeineen ja tummine hiuksineen muistuttaa erehdyttävästi Evanescence-yhtyeen laulajaa Amy Leetä. Kun Re-In kimppuun hyökkää nyrjähtäneen näköinen kookas androidi-hirviö, hän päättää selvittää tapahtumien taustalla vaikuttavan salaliiton, vaikka se veisi hänen henkensä.

Omaan näppäryyteensä kompastelevasta juonesta huolimatta Ergo Proxy onnistuu paikoitellen. Sen käsikirjoitus on mielenkiintoinen ja useita lajitovereitaan älykkäämpi, tai ainakin se onnistuu uskottelemaan niin katsojalle lukuisilla viittauksilla länsimaiseen filosofiaan ja tunnettuihin ajattelijoihin. Sarjan ongelmana kummittelee ennen kaikkea se, että kaikki tämä on jo tehty useaan otteeseen – ja monesti vielä terävämmin. Tällaisenaan sen henkilöhahmot ja varsinainen sanottava jäävät yksinkertaisen tuliluikuilla räiskimisen ja viileän tyylikkäiksi hiottujen toimintarymistelyjen alle.

Ergo Proxy

17 käyttäjää omistaa tämän tuotteen

  1. Teos
    3/5
  1. Lukijat
    4/5

Julkaisija(t): Future Film
Tekijä(t):

Ohjaaja: Shukou Murase

Tuotanto: Manglobe

Kesto: 104 minuuttia

Plussaa:
Viileän tyylikäs, Vilisee viittauksia länsimaiseen filosofiaan
Miinusta:
Tuntuu moneen kertaan nähdyltä, Itsetarkoituksellisen synkkä

Viimeisimmät arvostelut

Kaikki arvostelut