Maailma loppuu valitukseen

Eden: It’s an Endless World – arvostelu

Maailma loppuu valitukseen

Waksu Kirjoittanut Juha Wakonen

Maailman loppua, tai ainakin sen kertakaikkista tuhoa, kuvittavia tarinoita on niin suuri ja monenkirjava joukko, että välillä tuntuu kuin ne muodostaisivat kokonaan oman kerronnallisen salaseuransa jonnekin perinteisten tieteis- ja fantasiakirjallisuuden lajityyppien rajamaille. Se, miksi tämä on mahdollista, johtuu totta kai siitä, että keskinäisestä erilaisuudestaan huolimatta nämä tarinat jakavat ainakin muutamia hyvin keskeisiä piirteitä. Tällaisia ovat muun muuassa globaalien tapahtumien jalkoihin jäävä, aluksi avuton ja usein muutenkin alakulotettuihin tunnelmiin vajonnut sankari, lopullisen tuhon jatkuvasti kasvava uhka sekä (melkein) vääjäämättömältä näyttävä kaiken loppu, joka johtuu enemmän tai vähemmän ihmislajin omasta typeryydestä. Nykyään tuntuukin siltä, että esimerkiksi Armageddon-elokuvan kaltaiset meteoriitit ja muut deus ex machinat on unohdettu siinä samalla kun on ymmärretty ihmisen aiheuttamat mittavat luonnonmullistukset Maa-planeetalla.

Maailmanlopun enteet ja maapallon laajuiset täydellisen tuhon näyt eivät ole vieraita myöskään japanilaisessa mangassa sekä animessa. Usein itse asiassa juuri nämä kaksi ovatkin kuvittaneet tätä yhtenä pitkäkestoisena suosikkina pysyttelevää aihepiiriä huomattavasti meidän länsimaalaisten populaarikulttuuria mielenkiintoisemmin. Ero on toistuvasti siinä, että ”länkkärit” haluavat vain sankareita, jotka syystä tai toisesta pelastavat maailman ja siinä samalla myös karikoituneen avioliittonsa. Japanilaisissa tuhotarinoissa kerronta taas kääntyy sisäänpäin henkilöihin itseensä ja siihen, miten väistämätön loppu näkyy ja vaikuttaa heidän elämässään sekä ajattelussaan. Maailma toki pelastuu, mutta ei yhtä yksioikoisesti kuin rapakon tällä puolella.

Maailman tuhon enteitä

Yksi todella erinomaisen hyvä esimerkki yllä esitetyistä ajatuksista on Hiroki Endon upea, yhteensä 18-osainen mangasarja Eden: It’s an Endless World, joka ilmestyi Japanissa omaan verkkaiseen tahtiinsa vuosina 1998–2008. Sarjakuva on myös kerronnaltaan hidastempoinen, mutta onnistuu silkalla mielenkiintoisella maailmallaan ja henkilöhahmoillaan pitämään lukijansa takuuvarmasti otteessaan. Eden-mangan voi hyvällä omalla tunnolla lukea mukaan modernien ja tuhoa enteilevien sarjakuvaklassikkojen harvalukuiseen joukkoon, joka yksinkertaisesti kuuluu jokaisen sarjakuvia harrastavan yleissivistykseen.

Jotakin Edenin silkasta erinomaisuudesta kertoo jo se, että sen englanninkielisen käännöksen kustantajana ei toimi mikä tahansa ”bulkkisarjakuvaa” markkinat täyteen tuuttaava nyrkkipaja, vaan manga kuuluu itse asiassa Dark Horse Comicsin harvalukuiseen japanilaisten sarjajulkaisujen joukkoon. Aikaisemmin Dark Horse on tuonut muun muassa Akiran, Ghost in the Shellin, Berserkin ja Appleseedin Pohjois-Amerikan sarjakuvamarkkinoille. Kuwar Sivasubramanianin käännösjälki on suhteellisen laadukasta, ääniefektit on käännetty siististi alkuperäisten japaninkielisten viereen, ja kaikin puolin pokkareista huokuu huolitellun julkaisun meininki.

Eden: It’s an Endless World käynnistyy aluksi reilun sadan sivun johdannolla, joka keskittyy kuvittamaan elämää Eden-nimisellä syrjäisellä saarella. Tämän jälkeen tarinaa pikakelataan noin parikymmentä vuotta eteenpäin ja aikaan, jolloin kuolettava virus on karsinut maailman ihmisväestöä rankalla kädellä. Kaupunkeja on jäänyt kokonaan autioiksi, jäljellä olevat ihmiset ovat epävarmoja huomisesta ja kaiken keskellä Propater-järjestö yrittää jyvittää maailman oman rautaisen hallintansa alle. Nuori Elijah-poika liittyy vastarintaliikkeeseen selviytyäkseen ja saadakseen selville, miksi Propater haluaa nimenomaan hänet hengiltä. Entä miten Elijah liittyy kaukaiseen Edenin saareen?

Kaikki yksissä kansissa

Hiroki Endon viiva ei välttämättä ole kaikkein omaperäisin, mutta se on joka tapauksessa erittäin selkeää, tyylikästä ja varmaa alusta loppuun asti. Hänen maalauksellisesti kuvittamansa tarina etenee pääosin aika laveasti ja hitaasti, mutta suhteellisen taidokkaasti Endo kuitenkin onnistuu pitämään kaikki tarvittavat palaset edes jonkinlaisessa kosketuksessa toinen toisiinsa nähden. Kerronta ontuu itse asiassa ainoastaan mangasarjan alkupuolella, jossa yhtäkkiä jymähdetään tarpeettoman pitkäksi aikaa juttuihin, jotka eivät oikeastaan vie tarinaa millään olennaisella tavalla eteenpäin. Kun tästä sudenkuopasta noustaan ylös, Eden: It’s an Endless World kantaa takuuvarmasti loppuun asti.

Endon suurieleisen eloonjäämis-tieteistarinan suurin yksittäinen ongelma on oikeastaan vain se, että yhteen tarinaa yritetään väen väkisin ahtaa kaikkea mahdollista. Eden tulvii toimintaa, filosofiaa ja syvällistä pohdiskelua, tieteisseikkailua ja sosiaalista kommentaaria sekä tulikivenkatkuista tulevaisuuden visiointia. Lopputuloksena ei kuitenkaan ole näiden osien yhteenlaskettu summa, vaan tarina, jossa sen henkilöillä ja hyvillä ideoilla on liian vähän tilaa hengittää. Mielenkiintoisista teemoista, kuten viruksen runnomista ja ainoastaan kyberneettisissä kehoissa elämään pystyvistä ihmisistä, ei vain oteta tarpeeksi irti. Näistä nikotteluista huolimatta Eden: It’s an Endless World on yksi parhaimmista mangasarjoista, joita allekirjoittanut on koskaan lukenut. Se hurmaa näkemyksensä syvällisyydellä, verkkaisella kerronnalla ja ihmisten maailmaa koskevilla huomioillaan, jotka tuntuvat syystä tai toisesta ajankohtaisilta.

Eden: It’s an Endless World

1 käyttäjä omistaa tämän tuotteen

  1. Teos
    5/5
  1. Lukijat
    3/5

Julkaisija(t): Dark Horse Comics
Tekijä(t): Hiroki Endo

Kesto: 18

Plussaa:
Mahtava tarina
Tyylikäs ja viimeistelty
Miinusta:
Hidastempoinen
Kerronta notkahtaa välillä

Viimeisimmät arvostelut

Kaikki arvostelut