Siipipoikien lumoissa

D.N. Angel – arvostelu

Siipipoikien lumoissa

lviitanen Kirjoittanut Leena Viitanen

Siipibishouneneita, goottilaista mystiikkaa, salaisia henkilöllisyyksiä ja romantiikkaa tarjoiltuna pseudo-keskieurooppalaisessa maisemassa. D.N. Angelin tekijät ovat tienneet, miten saadaan erityisesti teinityttöjen sydämet läpättämään.

Kaksoishenkilöllisyyden salailu ja risteilevissä rakkauskuvioissa luoviminen koituu 14-vuotiaan Daisuke Niwan kohtaloksi. Daisuke on kömpelö ja ujo koulupoika, jonka ihastus naapurintyttömäiseen Risaan ei oikein ota tulta alleen. Daisuken elämä saa mullistavan käänteen, kun hän saa tietää sisällään olevasta Dark Mousysta, legendaarisesta taidevarkaasta. Dark on Daisuken vastakohta, itsevarma ja naisten polvet vaivatta vetelöittävä pimeä sankari.

Tohtori Jekyllin ja herra Hyden leikkiminen ei tietenkään suju ongelmitta. Daisukelle ei ole alkuunkaan selvää, miksi hänen on aika ajoin muuntauduttava Darkiksi ja antauduttava vaaroihin taideteoksia pihistääkseen. Poliisien lisäksi Daisuke-Darkin kannoilla on salaperäinen luokkatoveri Hiwatari, joka elää samanlaista kaksoiselämää kuin Daisukekin. Tiukimmat umpisolmut syntyvät lopulta Daisuken ja Darkin ihastuksesta Risaan. Samassa ruumiissa asuminen ei helpota asiaa, kun vielä Risan siskokin astuu mukaan kuvioon.

Yksisarvisista taikasulkiin

D.N. Angel on visuaalista ilotulitusta. Animointi on kaunista, huolellista ja värikylläistä. Erityisesti taustoihin on panostettu ja maisemat virtaavat kauniisti. Taistelukohtauksetkaan eivät ole pelkkiä väpättäviä vauhtiviivoja. Animessa on huomattavan paljon 3d-efektejä, jotka toisaalta lisäävät liikettä ja elävyyttä, mutta joiden sopivuudesta muuten perinteisellä 2d-tyylillä toteutettuun animointiin voidaan kiistellä.

D.N. Angelin suurimpana kompastuskivenä on kuitenkin fantasiaelementtien ylitsevuotavainen viljely. Muodonmuutokset, yksisarviset, tarot-kortit, taikavoimat, eloon heräävät esineet ja salaperäiset kohtalontehtävät marssivat yhtenä kliseiden ketjuna. Anime tasapainoilee jatkuvasti tyylikkyyden ja korniuden rajamailla. Aluksi yliluonnollisten kuvastojen sekoittaminen tuntuu jännittävältä ratkaisulta, mutta tikahtuminen uhkaa heti seuraavassa käänteessä. Takeltelusta huolimatta D.N. Angel pysyy loppuun asti pystyssä henkilöhahmojensa ja tarinansa ansiosta.

Future Filmin suomijulkaisu on ulkoasultaan siisti, mutta sisällöltään karsittu. Ainuttakaan ekstraa ei ole ujutettu mukaan fanien iloksi. Käännökseen on jätetty muutama kömpelyys, ja hahmojen suuhun on tungettu tyylin rikkovia puhekielisyyksiä ja kirosanoja. Epäjohdonmukaista on myös ollut jättää dvd-kotelon kansipapereihin jaksojen englanninkieliset nimet, kun levyllä episodeilla on kuitenkin suomenkieliset otsikot.

D.N. Angelin R1-julkaisu on arvosteltu aiemmin Anime-lehden numerossa 01/2005

D.N. Angel

99 käyttäjää omistaa tämän tuotteen

  1. Teos
    3/5
  1. Lukijat
    4/5

Julkaisija(t): Future Film
Tekijä(t):

Ohjaaja: Nobuyoshi Habara

Tuotanto: TV Tokyo, Dentsu, Xebec

Kesto: 26 x 23 min.

Tekstitys: Suomi, muita pohjoismaisia

Aluekoodi: 2

Kieli: Japani

Plussaa:
Kaunis katsella
Eeppinen tarinankerronta
Miinusta:
Muodonmuutokset ja kaksoishenkilöllisyydet ovat käytettyjä juttuja

Viimeisimmät arvostelut

Kaikki arvostelut