Disgaea 2 – arvostelu
Sovitusten alamaailmaa
Kirjoittanut
Pinja Kuusio
Nippon Ichin Disgaea-pelisarjan hyvinkin ilkeiksi julistautuvat demonit ovat viihdyttäneet pelaajia jo seitsemän vuoden ajan. Vaikka sarjan kuuluisasta ensimmäisestä osasta on olemassa myös animesovitus, on siitä tyylillisesti hieman poikkeava toinen osa jäänyt tällä saralla vähemmälle huomiolle. Demonien kommellukset Veldimen tuoreessa alamaailmassa on kuitenkin edeltäjänsä tavoin käännetty mangamuotoon, niin hyvässä kuin pahassakin.
Ensimmäisenä sarjan käynnistävästä pokkarista silmiin pistää varmasti sen suurehko koko. Tässä Deluxe-kuvausta kantavassa kirjassa ei kuitenkaan ole normaalia pokkaria enempää tarinaa – päinvastoin. Sen sijaan, että manga lähtisi käyntiin tavallista useamman luvun voimin, kirjan loppuun on vain pakattu ennätyksellinen määrä mainoksia ja varsin mitäänsanomatonta ekstramateriaalia. Itse luvuissakaan juoni ei tunnu pääsevän alkuun ollenkaan, ja suurin osa sivuista käytetään tarinallisesti yhdentekevien kommellusten venyttämiseen.
Nippon Ichin pelit saavat usein kehuja omaperäisestä huumoristaan. Tavaramerkkinä toimii ennen kaikkea hahmojen tietoisuus maailmansa pelimäisestä olemuksesta ja taipumus käyttää tätä seikkaa hyväkseen. Toki mangakin muutaman viittauksen mediaansa tekee (useimmiten hyvin näkyvien oheistuotteita mainostavien kylttien muodossa), mutta muuten siihen on ripoteltu enimmäkseen suoranaista vessahuumoria. Osa jäynistä kallistuukin enemmän ällöttävän kuin huvittavan puolelle, eivätkä muutkaan tempaukset ansaitse usein mitään hymähdystä suurempaa reaktiota.
Vikojen riivaamana
Vaikka Disgaea-sarjan päähenkilöt eivät peleissäkään runsailla vaatekerroksillaan komeile, menee fanipalvelun määrä silti näiden kansien sisällä jo liiallisuuksiin. Yksikään tilaisuus korostaa demonityttöjen taipumusta vähäpukeisuuteen ei tässä mangassa jää käyttämättä edes silloin, kun tilanteessa olisi parempi keskittyä itse tapahtumiin. Vaikka piirustustyyli on mangassa oikein kelpoa johdonmukaisista kasvonpiirteistä aina yksityiskohtaisiin taustoihin, piirtäjän huomio on silti voimakkaasti naishahmoissa, jopa niiden kustannuksella. Punastelua ja mielenkiintoisia kuvakulmia nähdään siis vähintään kerran per aukeama.
Kaiken kaikkiaan tässä mangassa kiteytyvät kaikki ne ongelmat, joihin suosittuihin peli- tai animesarjoihin perustuvat sovitukset voivat kompastua. Vaikka manga yrittää kertoa tarinansa lähteestään itsenäisesti, se on toteutettu aivan liian hajanaisesti toimiakseen sellaisenaan. Edes mangan täysin itse luoma aloitus, jossa se kuroo umpeen aikaa ensimmäisen ja toisen pelin välillä, ei kaikessa sekaisuudessaan tunnu erityisen merkittävältä. Jos siis kaipaa ensivaikutelmaa Disgaea-sarjasta, ovat itse pelit ehdottomasti tätä eeposta suositeltavampia.
