Codename: Sailor V – arvostelu
Ensin oli Venus
Kirjoittanut
Johanna Kunttu
Codename: Sailor V:n kääntäminen englanniksi on jo melkoinen kulttuuriteko. Sarjalla ei ole ollut aiemmin virallista käännöstä, ja kaikki Sailor Moonin fanit ovat joutuneet luottamaan netissä kiertäviin vaihtelevan tasoisiin fanikäännöksiin jo kymmeniä vuosia.
Kodansha Comics korjaa tämän ongelman viimein kaksikymmentä vuotta mangan debyytin jälkeen.
C’est la vie
Sailor V:n tarina on superhitti Sailor Moonin prototyyppi. Alun perin yksittäistarinaksi tarkoitettu Sailor V sai innostunutta lukijapalautetta, ja mangaka Naoko Takeuchia pyydettiin piirtämään tarinaan jatkoa. Pian ehdotettiin myös animeversion tuottamista. Silloin Takeuchi keksi lisätä taikatyttöjen määrän viiteen ja vaihtoi samalla sen päähenkilöä. Megaluokan ilmiö oli syntynyt.
Alussa ei kuitenkaan ollut kuun prinsessoja tai pikkuasioista vetistelevää Usagia: Sailor V on myöhemmin Sailor Venuksena tunnetun Minakon tarina. Minako on urheilullinen, lentopalloa harrastava murrosikäinen tyttö, joka toimii usein ennen kuin ajattelee. Minakolla on ihan tavalliset vanhemmat, ja hän elää normaalia yläasteikäisen arkea poikaystävähaaveineen, kunnes tapaa taikakissa Artemiksen.
Kissoja ja koiruuksia
Artemiksen neuvoilla Minako muuttuu naamioiduksi sankariksi Sailor V:ksi, jonka työ on pistää kapuloita ilkeiden pahisten rattaisiin. Pahikset keräävät ihmisistä energiaa, mikä on tietysti ikävää ja estettävä keinolla millä hyvänsä. Siinä välissä Sailor V:llä on aikaa napata myös tavallisia varkaita.
Sen pidemmälle Sailor V ei etene juonellisesti. Pahikset ovat tietysti samaa porukkaa kuin Sailor Moonissa, mutta sitä ei ainakaan ykkösosassa vielä alleviivata. Joka luvussa Sailor V voittaa viikon pahiksen ja siinä sivussa sekoilee ja hölmöilee. Sailor V on nimittäin huomattavasti Sailor Moonia hassuttelevampi manga. Siinä missä Sailor Moon muuttuu nopeasti maailmanpelastustarinaksi ja kunnon taikatyttösaagaksi, Sailor V on pölhö ja ei kovin vakava sarja.
Sailor V koottiin 90-luvulla kolmeksi pokkariksi, mutta Kodansha Comicsin julkaisu perustuu Sailor Moonin tapaan uusintapainokseen, joka tiivisti tarinan kahteen pokkariin. Yksi Sailor V -pokkari on paksu kuin mikä ja sisältää yli 250 sivua luettavaa. Alussa on vielä useampi kiiltäväpintainen värisivu, joten rahalleen saa ainakin kunnolla vastinetta. Kuten Sailor Moonissa, käännös on laadukas ja lopussa on vielä useampi sivu lisäselityksiä japanilaisen kulttuurin ja yhteiskunnan ihmeellisyyksistä.
Pala jotain suurempaa
Takeuchin piirrostyyli on kaunis ja suurisilmäinen. Sailor V käyttää hyvin paljon suorakaiteen muotoisia ruutuja, joista hahmot astuvat ulos vain harvoin. Ruudut on myös tungettu täyteen. Pääteos Sailor Moonissa on enemmän vinoja ruutuja ja muutenkin mielenkiintoisempaa ja ilmavampaa ruutusommittelua.
Codename: Sailor V kuuluu kenen tahansa asiansa osaavan Sailor Moon -fanin kirjahyllyyn. Kahden pokkarin mittaisena se ei edes ole kovin kallis hankinta, ja se avaa Minakon hahmoa paljon enemmän kuin päätarina Sailor Moon. Itse kuunprinsessasaagassahan Minako on tarkoituksella siirretty sivuun uuden päähenkilön tieltä, jottei tarinassa olisi kahta pölhöä blondia liian suurissa rooleissa.
Muille kuin faneille Sailor V yksinään ei tarjoa juuri mitään. Se ei ole samalla tavalla uraauurtava teos kuin Sailor Moon. V on ihan hauska ja pikkunäppärä taikatyttötarina, mutta ei mitään sen mielenkiintoisempaa.
