Nunnia ja konnia

Chrono Crusade – arvostelu

Nunnia ja konnia

Tsubasa Kirjoittanut Petteri Uusitalo

chrono_kansi

Eletään 1920-luvun Yhdysvalloissa. 16-vuotias newyorkilaisnunna Rosette Christopher ja tämän demonikumppani Chrono työskentelevät manaajina Magdala-sääntökunnan leivissä ja suojaavat siviilejä yliluonnollisilta uhkilta.

Rosette on aikoinaan alkanut Chronon sopimuskumppaniksi, jotta tämä voisi käyttää täysiä voimiaan ilman aikoinaan menettämiään demoninsarvia. Voimien polttoaineena toimii nyt Rosetten sielu, joten hänen kuolemaansa viivyttääkseen Chrono pitäytyy yleensä energiaa säästävässä pikkupojan hahmossa.

Rosette ja Chrono tekivät sopimuksen neljä vuotta aiemmin alkujaan pakon edessä, mutta yhteisymmärrys on molemminpuolinen. Rosetten elinvoiman sinettinä toimii hänen kaulassaan riippuva, taskukellon muotoinen astraaliantenni.

2000-luvun alkuvuosina Chrono Crusade oli lännessä suhteellisen suosittu, ja siitä tehtiin aikoinaan tv-animesovituskin. Mutta miten sen charmi on säilynyt näihin päiviin asti?

chrono1

Taistelukorsetteja ja sieluenergiaa

Tapahtumapaikka ja -aika ovat lähinnä tekosyy matalan tason kyberpunkfiiliksen luomiseksi; sarjasta lähteekin tiettyjä Fullmetal Alchemist -viboja. Pintansa alla manga on puhtaan 90-lukulainen hirviönmättöfantasiasarja ristikahvaisine valosapeleineen, astraalienergialla elävine demoneineen ja siunattuine räjähtävine luoteineen.

Sarja on teemoiltaan myös hyvin japanilainen. Demonit ovat osa maailmaa, eivät sen ulkopuolisia hirviöitä, jotka olisi tuhottava maailman pelastamiseksi. Jopa tarinan pahiksina toimivat lainsuojattomat kapinallisdemonit ovat loppujen lopuksi sympaattisia heppuja, jotka vain haluaisivat elää rauhassa. Ikävä kyllä heidän suunnitelmansa tuhota heitä jahtaava kostonhimoinen demonien mehiläiskuningatar Pandemonium tulisi tuhoamaan samalla myös koko ihmiskunnan.

Myös diilit demonien kanssa niiden voittamiseksi ovat varsin japanilainen konsepti, joka pulpahteli pintaan monissa 90-luvun sarjoissa – Hellsing varmasti tunnetuimpana. Rosetten ihailema isä Remington puolestaan on vienyt omistautumisensa vielä pitemmälle, ja on Devilmanin tyyliin implantoinut demoniutta itseensä saadakseen lisävoimia demoneita vastaan taistelemiseen. Ja kuten asiaan kuuluu, itse pääpahistakin – Chronolta 50 vuotta sitten sarvet vienyttä entistä demonitoveri Aionia – motivoi loppujen lopuksi lähinnä henkilökohtainen kosto.

chrono2

Perhedraamaa isolla deellä

Sarja alkaa muutamalla lyhyellä tarinalla, joiden tarkoituksena on lähinnä tutustuttaa lukijat hahmoihin ja marssittaa mukaan tärkeimmät sivuhahmot. Koska Rosette on liian poikamainen ollakseen kunnollinen seksiobjekti (eikä häntä toisaalta voi liikaa naisellistaakaan, koska hänen kuuluisi kuitenkin olla toimintasarjan päähenkilö), korjaa tekijä nopeasti sarjansa feminiinisyysvajeen pahiksilta pelastetulla moeloli Azmarialla ja vampahtavalla demonipalkkionmetsästäjä Satellalla.

Kakkospokkarista eteenpäin pohjustusta on riittävästi sarjan varsinaisen juonen käynnistämiseksi. Rosette toivoo nimittäin löytävänsä sairaalloisen veljensä Joshuan, jonka Aion on neljä vuotta aiemmin houkutellut kapinallisköörinsä jatkoksi antamalla tälle Chronolta viemänsä sarvet voimineen. Rosette toivoo myös voivansa herättää henkiin heidän kotinaan toimineen orpokodin asukkaineen, jotka Joshua oli mielenkuohussaan hyydyttänyt aikaumpioon. Mutta millainen tulee olemaan heidän kohtaamisensa, kun he lopulta tapaavat San Franciscossa?

Edetessään sarja myös hiljalleen vakavoituu ja saa loppuaan kohden dramaattisten lisäksi myös romanttisia vivahteita. Alun slapstick-kohellus näyttäytyy myöhemmin katkeransuloisina muistoina, kun ystävät ovat joutuneet eroon toisistaan eikä paluuta entiseen enää ole.

Kahdeksanosaisena sarja on shounensarjaksi varsin lyhyt, ja sen ilmestymislehti Dragon Magazine onkin enimmäkseen ranobejulkaisu. Se on silti juoneltaan yllättävän rauhallisesti etenevä: sarjan puolivälin käännekohdan jälkeen kuudes pokkari on yhtä pitkää villissä lännessä tapahtuvaa takaumaa, ja loput kaksi pokkaria taas ovat jo käytännössä yhtä isoa lopputappelua ennen sarjan lopullista huipennusta.

Kuukausittainen julkaisutahti näkyy runsaassa rasterinkäytössä, mutta tästä huolimatta sarjaa on yleensä helppo seurata jopa toimintakohtauksissa. Muilta osin sarja on ulkoasultaan kelvollista keskitasoa: piirrosjälki on skarppia ja tyyliltään aikakautensa muotia noudattelevaa, mutta ei toisaalta pyri myöskään tekemään mitään erityisen omaleimaista.

chrono4

Valkoinen on valkoista, musta on lumisadetta

Punaisen jättiläisen suomenkielisen version piti ehtiä kauppojen hyllyille jo joulukuussa, mutta julkaisu venyi lopulta tammikuun puoliväliin. Tämän lehden ilmestyttyä kolmannenkin pokkarin pitäisi olla jo hiljalleen myynnissä.

Suomalaisessa julkaisussa on käytetty – oletettavasti japanilaisten vaatimuksesta – vuoden 2010 japanilaisten uusintapainosten kansitaidetta, johon kuuluu myös Chrono Trigger -peliin sekoittumisen estävä uusi logo. Tämä on sääli, sillä vaikka uudet kannet ovatkin tyylikkään pelkistetyt, oli enimmäkseen oranssiin taittuvissa alkuperäisissä kansikuvissa oma lämpöinen tunnelmansa.

Uudet kannet tuntuvat enemmänkin bonuskansilta sellaisille lukijoille, jotka tuntevat sarjan jo valmiiksi. Myös joka pokkarin lopussa olevat lisäekstrat ovat uusintapainoksesta eivätkä alkuperäisjulkaisusta. Tuntuu vähän hassulta, kun hahmot hehkuttavat uusintapainosta, vaikka suomalainen julkaisu ei sellainen ole.

Itse mangan painojälki on tummahko, ja lisäksi paperi on sen verran karkeaa, että muste ei peitä paperia kunnolla. Normisivuilla tämä ei pääse liiaksi haittaamaan, koska harmaasävyt on muutenkin luotu rastereilla. Sen sijaan alkujaan värilliset sivut koostuvat tasaisemmasta harmaasta, jossa karkean paperin haitat näkyvät tuskallisen selvästi: paperin valkoiset kuidut paistavat piirrosten läpi.

Punainen jättiläinen oli aikoinaan ykkösluokkaa julkaisulaadun suhteen, joten on sääli, että Tammen talliin siirtyminen on vaikuttanut kustantamon laatuun näin radikaalisti. (Nykyäänhän Puniksen kaikki sarjat painetaan samassa paikassa kuin Sangatsu Mangankin, Bonnierin alihankkijalla Ruotsissa.)

chrono_f

Suomalaista julkaisua on ikävä verrata ADV Mangan vanhaan jenkkiversioon vuodelta 2004, mutta kun kerran amerikkalaiset saivat omaan versioonsa värisivut ihan värillisinä, lienee syy suomalaisen version täyteen mustavalkoisuuteen puhtaasti ylhäältä saneltu taloudellinen päätös. Sääli.

Ääniefektit on käännetty kuviin alkuperäisten päälle ja riittävän pienikokoisina, jotta kyseessä olisi suhteellisen neutraali ratkaisu. Silloin kun alkuperäinen teksti on vaatinut peittämistä, asia on kuitenkin hoidettu kulmikkailla valkoisilla laatikoilla, jotka etenkin tummemmilla sivuilla pistävät silmään melko ikävästi. Ne ovat kenties jopa häiritsevämpiä ja halvemman näköisiä kuin Karinin epämääräiset valkoiset sutut.

Juha Myllärin suomennos on totuttuun tapaan suhteellisen sujuva, vaikkakin toisinaan tyylillisesti hieman kompasteleva. Suurin osa ongelmista on kuitenkin onneksi puhtaasti makuasioita, kuten se, olisivatko vaikkapa ”isäntä” tai ”herra” palvelijan sanomana luonnollisemman kuuloisia kuin ”mestari” – tai se, käyttääkö sanaa ”poikakompleksi” muka kukaan oikeasti…

Chrono Crusade

36 käyttäjää omistaa tämän tuotteen

  1. Teos
    3/3
  2. Julkaisu
    2/3
  1. Lukijat
    2/3

Julkaisija(t): Punainen jättiläinen
Tekijä(t): Daisuke Moriyama

Kesto: 3 pokkaria (yhteensä 8)

Plussaa:
Miinusta:

Viimeisimmät arvostelut

Kaikki arvostelut