Black Lagoon – arvostelu
Salarymanin elämäntapamuutos
Kirjoittanut
Juha Wakonen
Black Lagoon edustaa meillä suhteellisen uutta animesarjaa. Se alkoi Japanissa vuonna 206, ja on ehtinyt sielläkin vasta toiseen tuotantokauteensa. Päällisin puolin se näyttää varsin rääväsuisella menolla, vähäpukeisilla ja kauniilla naisilla, aseilla ja tietysti täysin ylitseampuvalla toiminnalla ratsastavalla tusinasarjasta. Ja vaikka ensivaikutelma osuukin varsin tarkasti maaliinsa, korvaa se kuitenkin visuaalisella ilmeellään ja kaiken kaikkiaan varsin huolitulla ylöspanollaan tarinan pahimmat notkahdukset.
Huono onni heittää Rokuron tarinan alussa kaappareiden ikeen alle. Hänestä yritetään vaatia päättäväisesti lunnaita, mutta työnantajan ollessa enemmän kiinnostunut hankkimaan arkaluontoiset tiedostonsa takaisin kuin pelastamaan kuriirinsa, päättää ”Rock” kääntää valkokauluselämänsä kerralla ympäri ja ryhtyä nykypäivän merirosvoksi muun Lagoon-porukan mukaan. Revy on joukon ase-ekspertti, Benny entisenä yliopisto-opiskelijana hoitaa kaikenlaisen teknologisen säätämisen ja Dutch taas yrittää komentajana pitää ryhmänsä aisoissa. Black Lagoon heittää alkumetreiltä saakka katsojaa päin silmiä mafialla, uusnatseilla ja ties millä omanedun tavoittelijoilla. Erityisessä toisessa jaksossa on kuitenkin myös omat hetkensä Rokuron yrittäessä sopeutua uuteen elämäänsä.
Alun tunnusmusiikista alkaen käy varsin ilmeiseksi, että Black Lagoonissa pääosassa ei välttämättä aina niinkään ole henkilöt, vaan silkka ruudinkäryinen toiminta. Poikkeuksellisen hienolla kuvakerronnalla ja erityisesti paikoitellen varsin kiehtovalla valaistuksella saadaan aseiden synkkään yksinpuheluunkin enemmän kiinnostavuutta kuin monissa muissa samantyyppisissä sarjoissa on yhteensä. Kehuista huolimatta on hyvä pitää mielessä, että mistään pistoolin piippua syvemmästä tarinasta ei todellakaan ole tälläkään kertaa kysymys.
Japanilaiset tuntevat aika ajoin kummallista tarvetta viittailla melko villisti länsimaisiin filosofeihin pyssyjen paukuttelun lomassa – eikä siltä vältytä tälläkään kertaa. Rokuro kumppaneineen seikkailee todellisuudessa, jossa mafiankin jäsenet lukevat eksistentiaalista ja hermeneuttista filosofiaa, joten esimerkiksi Martin Heideggerin ja Jean-Paul Sartren nimet voi jokainen bongata sarjaa tarpeeksi seuraamalla. Välillä ylitseampuvat pohdinnat alkavatkin jo kompuroida omaan näppäryyteensä. Sunao Katabuchin ohjastama sarja on omalla alueellaan kuitenkin varsin laadukas, ja samalla se käy esimerkkinä siitä, että ei aina tarvitse keksiä pyörää uudelleen kunhan palaset osaa vain koota oikeasssa järjestyksessä paikalleen.
