Eufonius-yhtyeen säveltäjä Hajime Kikuchi, 44, on kuollut

Yhtye oli täyttämässä 20 vuotta vuonna 2024.

4.12.2023 15:06

Eufonius-yhtyeen vokalisti ja sanoittaja riya uutisoi X-tilillään torstaina, että yhtyeen säveltäjä Hajime Kikuchi on menehtynyt akuuttiin sydämen vajaatoimintaan 16. marraskuuta. Hän oli kuollessaan 44-vuotias. Hänelle pidettiin yksityinen muistotilaisuus perheen kesken.

Riyan viestissä tuli myös ilmi, että yhtye oli juuri sopinut juhlivansa 20-vuotista taivaltaan vuonna 2024 ja oli sen vuoksi kiireinen.

Eufonius tunnetaan monen animesarjan tunnuskappaleiden tekijänä. Muun muassa True Tearsin, Himawari!:n, Kokoro Connectin ja Clannadin tunnelmalliset ja kauniit tunnuskappaleet ovat Eufoniuksen kädenjälkeä.

Anime-lehti ottaa osaa muusikon läheisten suruun.

Lähde: Eufoniuksen vokalisti riyan X-tili

Lisää luettavaa