Free! jatkuu elokuvana

Free! jatkuu elokuvana

Tsubasa Kirjoittanut 20.03.2017 Petteri Uusitalo

Free!-anime jatkuu elokuvana nimeltä Free! Take Your Marks!. Se saa ensi-iltansa syksyllä 2017 ja sijoittuu toisen kauden jälkeiseen aikaan, kun Haru on maaliskuussa juuri valmistunut lukiosta.

Tätä ennen toinen kausi sovitetaan kaksiosaiseksi kokoomaelokuvaksi nimeltä Free! Timeless Medley. Sen osat saavat ensi-iltansa 22. huhtikuuta ja 1. heinäkuuta.

Timeless Medleyn ensimmäinen osa Kizuna kertoo Iwatobin uimajoukkueesta, jälkimmäinen osa Yakusoku puolestaan Samezukan uimajoukkueesta. Mukana tulee olemaan myös uutta animaatiota.

Kyoto Animation ilmoitti jo elokuussa että luvassa on uusi projekti, mutta ei kertonut vielä tällöin lisätietoja.

Free!:n ensimmäinen kausi esitettiin kesällä 2013 ja toinen kausi kesällä 2014. Joulukuussa 2015 sai ensi-iltansa esiosaelokuva High Speed!, joka kertoi hahmojen yläasteajoista.

(ANN)

Tuoreimmat uutiset

Inside Mari saa näytellyn nettisarjan 28.03.2017 15:14
Kahdeksan jaksoa kerralla
Tammen mangauutuuksia 27.03.2017 16:42
Julkaistaan kesällä ja syksyllä
Gurazeni saa TV-animen 27.03.2017 14:45
Baseballia rahasta
Gakuen Babysitters saa TV-animen 24.03.2017 13:55
Lukiolaispoika tarhatätinä
Refined Daily Life at the Yokai Apartment saa TV-animen 23.03.2017 14:12
Elämää henkiolentojen kanssa

Ei yhtään kommenttia. Lisää kommentti...

Lisää kommentti

Kommentti jätetään anonyyminä. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään ennen kommentin jättämistä!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.