Uusi Kino’s Journey -TV-anime

Uusi Kino’s Journey -TV-anime

Tsubasa Kirjoittanut 13.03.2017 Petteri Uusitalo

Keiichi Sigsawan ranobesarja Kino’s Journey (Kino no tabi) saa uuden TV-animen.

Asia julkistettiin Dengeki Game Festival 2017 -tapahtumassa sunnuntaina. Sitä ei ole kerrottu, tuleeko kyseessä olemaan jatkoa aiemmille animesovituksille vai uusintasovitus sarjan alusta asti.

Uudessa animessa päähenkilö Kinoa esittää Aoi Yuuki ja hänen puhuvaa Hermes-moottoripyöräänsä Sooma Saitoo. Sarja kertoo tämän parivaljakon matkasta halki maan ja heidän matkalla tapaamistaan ihmisistä ja kulttuureista.

Sigsawa on kirjoittanut Koohaku Kuroboshin kuvittamaa sarjaansa vuodesta 2000 alkaen toistaiseksi 20 kirjan verran. Sillä ei ole toistaiseksi ollut mangasovitusta, mutta nyt sellainen ollaan aloittamassa. Iruka Shiomiyan piirtämä manga alkaa Kodanshan Shonen Magazine Edge -lehden 17.3. ilmestyvässä numerossa.

Sarjan pohjalta tuotettiin 13-jaksoinen TV-anime vuonna 2003, minkä jälkeen seurasi kaksi elokuvaa 2005 ja 2007. Niissä päärooleja esittivät Ai Maeda ja Ryuji Aigase.

(ANN)

Tuoreimmat uutiset

Numero 7/2017 ilmestynyt 14.12.2017 16:26
Kaupoissa perjantaina
Numero 6/2017 ilmestynyt 20.10.2017 14:00
Kaupoissa perjantaina
Numero 5/2017 ilmestynyt 01.08.2017 18:14
Kaupoissa perjantaina
Numero 4/2017 ilmestynyt 08.06.2017 16:28
Kaupoissa perjantaina
Numero 3/2017 ilmestynyt 27.04.2017 14:19
Kaupoissa perjantaina

Ei yhtään kommenttia. Lisää kommentti...

Lisää kommentti

Kommentti jätetään anonyyminä. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään ennen kommentin jättämistä!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.