Eromanga-sensei saa animesovituksen

Eromanga-sensei saa animesovituksen

Tsubasa Kirjoittanut 11.03.2016 Petteri Uusitalo

Tsukasa Fushimin ranobesarja Eromanga-sensei saa animesovituksen.

Asia julkistettiin eilen sarjan kuudennen kirjan julkaisun myötä.

Sarja kertoo 15-vuotiaasta Masamune Izumista, joka elää kahdestaan ottosiskonsa Sagirin kanssa. Heidän vanhempansa eivät koskaan palanneet häämatkaltaan, ja Sagirista on tullut hikikomori, joka ei ole poistunut huoneestaan vuoteen. Izumi on elättänyt heidät työskentelemällä ranobekirjailijana.

Eräänä päivänä Izumi saa tietää, että hänen kirjasarjansa kuvittaja ”Eromanga-sensei” onkin itse asiassa Sagiri, joka piirtämisen lisäksi harrastaa faneilleen livestriimaamista huoneestaan. Izumin ympärillä alkaa pyöriä myös muita kirjailija-alalla pyöriviä tyttöjä.

Fushimi on kirjoittanut Hiro Kanzakin kuvittamaa sarjaansa vuodesta 2013 alkaen.

Fushimi tunnetaan parhaiten aiemmasta sarjastaan Oreimosta, joka niin ikään oli Kanzakin kuvittama. Sen TV-animesovituksen ensimmäinen kausi esitettiin syksyllä 2010 ja toinen kausi keväällä 2013.

eromangasensei_anime

eromangasensei_kansi1

eromangasensei_kansi2

eromangasensei_kansi3

eromangasensei_kansi4

eromangasensei_kansi5

eromangasensei_kansi6

(Moetron)

Tuoreimmat uutiset

Laughing Under the Clouds -elokuva 22.03.2017 15:17
Kolme pokkaria sivutarinoita
Mitsuboshi Colors saa animen 21.03.2017 18:01
Kolmen tytön salaseura
Free! jatkuu elokuvana 20.03.2017 14:49
Lisäksi kaksi kokoomaelokuvaa
Juuni taisen saa TV-animen 17.03.2017 17:50
NisiOisinin ja Hikaru Nakamuran yhteisprojekti
Numero 2/2017 ilmestynyt 16.03.2017 16:30
Kaupoissa perjantaina

3 kommenttia. Lisää kommentti...

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Kaikesta päätellen tässäkin tulee olemaan Oreimon tavoin insestiä.

Tsubasa

Pisteet: +2

Tsubasa sanoi:

Izumi ja Sagiri eivät tosin ole keskenään mitään sukua, paitsi vanhempiensa naimisiinmenon kautta.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Aah. Ei verisukua. Kiitos tiedosta.

Lisää kommentti

Kommentti jätetään anonyyminä. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään ennen kommentin jättämistä!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.