Numero 2/2014 ilmestynyt

Numero 2/2014 ilmestynyt

Tsubasa Kirjoittanut 12.03.2014 Petteri Uusitalo

Vuoden toinen numero on saapunut tilaajille tänään, ja kaupoissa lehti on perjantaina.

Kannessa on Naoshi Komin Nisekoi, joka animesovituksen myötä on saanut pokkarijulkaisun myös lännessä. Sarja edustaa pojille suunnatun romanttisen komedian kunniakasta mutta nykyään harvalukuista genreä. Siitä on lehdessä neljän sivun arvostelu.

Vierailimme sekä Yukiconissa että Desucon Frostbitessä miettimässä, miten edellisen uusi ikärajakäytäntö vaikuttaa tapahtumakulttuuriin ylipäätään. Haastattelimme myös Frostbiten kunniavieraita Megumi Ogataa ja Kappei Yamaguchia.

Ristivertailu-palstan ristikuulustelussa on tällä kertaa Outbreak Company, jossa otakuviihdettä viedään ulottuvuusportin takaa löytyneeseen fantasiamaailmaan. Klassikkona puolestaan muistellaan CLAMPin ehkä parasta ja ehjintä mangaa, ihmisen ja koneen rakkautta käsitellyttä Chobitsia. Puoliaika-palstalla käydään läpi Genshiken Second Seasonia sen hiljattain päättyneen animesovituksen myötä.

Studiot puntarissa -palstan viimeisessä osassa tuumitaan, miksi Kyoto Animation on maailman paras animestudio. Lukemattomissa mangoissa käsittelyssä on Kengo Hanazawan raadollinen otakukuvaus Ressentiment. Näkökulma-palstalla mietitään 3D-animaation nousevaa merkitystä animelle viihteenlajina; tämä juttu löytyy myös netistä näytejuttuna.

Mikrofonin takaa -palstalla esittelyssä on poikaroolien näyttelijänä tunnettu Motoko Kumai, Sivujen tekijöissä taas pohditaan josko Rumiko Takahashin tähti on jo pysyvästi laskussa.

Näytejuttu: Näkökulma

Arvostelut:

NightS (manga)
Naapurirakkautta (manga)
Verenhimoiset vintiöt (manga)
Gangsta (manga)
A Centaur’s Life (manga)
Inu x Boku SS (manga)
Pink (manga)
Phoenix Wright: Ace Attorney – Dual Destinies (peli)
Uzumaki (manga)

Digijulkaisut:

Haganai
Sankarea
Inside Mari

Päättyvät sarjat:

Diabolik Lovers
Unbreakable Machine-Doll
Galilei Donna
White Album 2
Walkure Romanze
Arpeggio of Blue Steel
Noucome
Gingitsune
Non non biyori
Kyousogiga
Beyond the Boundary

Tuoreimmat uutiset

Numero 1/2019 ilmestynyt 13.02.2019 18:22
Kaupoissa perjantaina
Numero 6/2018 ilmestynyt 19.12.2018 14:44
Kaupoissa perjantaina
Numero 5/2018 ilmestynyt 12.10.2018 13:57
Kaupoissa tänään
Numero 4/2018 ilmestynyt 16.08.2018 14:44
Kaupoissa perjantaina
Numero 3/2018 ilmestynyt 15.06.2018 13:42
Kaupoissa tänään

10 kommenttia. Lisää kommentti...

Siiri-chan

Pisteet: 0

Siiri-chan sanoi:

Kokonaisuudessaan hyvä lehti. Frostbitesta kirjoitettu juttu tosin vihastutti ja siitä jäi paha maku suuhun. Hieman yleistävää ja halveksivaa kirjoitusta, tai sellaisen kuvan siitä itse muodostin. Japanista kiinnostuneita henkilöitä ei mielestäni pitäisi ryhmitellä iän, vaan harrastukseen paneutumisen ja henkisen kypsyyden perusteella. Itse olen sinällään ihan sinut sen kanssa, jos yhdessä conissa haluttiin kokeilla tuota ikärajaa, mutta jutun kirjoittajalla tuntuu olevan aika yksipuolinen käsitys ”lapsista”.
Jutusta sai sellaisen kuvan, että kirjoittaja pitää kaikkia alaikäisiä conikävijöitä ongelmien lähteenä ja suorastaan huligaaneina.
Ihminen ei yleensä muutu kypsäksi aikuiseksi juuri sillä hetkellä, kun täyttää 18 vuotta, vaan joillakin se tapahtuu vuosia aikaisemmin ja jotkut nelikymppiset saattavat olla todella vastuuntunnottomia. Lisää avarakatseisuutta kaipaisin animelehden kirjoituksiin. Loppujen lopuksi lehti oli miellyttävä lukukokemus ja pääosin nautin kirjoituksista.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Samaa mieltä edellisen kanssa. Olin pudota tuolilta, kun luin kirjoituksen lopusta, että Frostbiten vieraat olivat saaneet halutessaan varata liput myös kesän Desuconiin ja että tämä oli kirjoittajan mielestä nerokas idea.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Sääliksi käy joidenkin alaikäisten puolesta, mutta totuushan on että jos tapahtuman laatu kasvaa eksponentiaalisesti välittömästi, kun K18 leima lisätään oli vika selvästi juuri niissä alaikäisissä kävijöissä.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Miksi säälit alaikäisiä, jos se kerran on heidän vikansa?

Tsubasa

Pisteet: +2

Tsubasa sanoi:

Frostbite-teksti oli kirjoitettu sen oletuksen pohjalta, että on vaikeaa myydä lippuja tapahtumiin harrastukseen paneutumisen ja henkisen kypsyyden perusteella. Mikäli näin tehtäisiin – esimerkiksi tekemällä lipunmyynnin yhteydessä kypsyystestejä tai vertailemalla MyAnimeList-profiileista näkyviä katsottujen sarjojen määriä – olisivat syntyvät syrjintäsyytökset varmasti vielä pahempia.

Se on totta, että 18 vuotta ei ole mikään maaginen ikäraja, joka tekee ihmisistä järkeviä. Mikäli ikärajallisen tapahtuman kuitenkin meinaa järjestää, raja on vedettävä johonkin. Ymmärrän Desuconin linjauksen vetää tämä raja 18 vuoteen, koska sitä nuoremmilla ei välttämättä ole henkilöllisyystodistusta jolla todistaa ikänsä ovella. Yhtä hyvin ikäraja olisi kuitenkin voinut olla vaikkapa 17 tai 19 vuotta.

Silloin kun olin itse 16-vuotias minusta oli kaikkein hauskinta hengata coneissa muiden ikäisteni kanssa, ja muun ikäiset tuntuivat vain olevan tiellä. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin minusta on edelleen hauskinta hengata coneissa muiden ikäisteni kanssa, ja tämän takia nautin ikärajallisesta Frostbitesta suuresti. Jos Desuconin järjestäjät kokevat samoin itse ja haluavat tämän takia järjestää ikärajallista tapahtumaa, ymmärrän heitä täysin.

Kannustaisin avarakatseisuuteen asiaan suhtautumisen suhteen niiltäkin, jotka eivät vielä tällaisiin tapahtumiin pääse – eihän Frostbite ole läheskään Suomen ainoa animetapahtuma, eikä edes ainoa talvella järjestettävä sellainen.

Hagacchi

Pisteet: 0

Hagacchi sanoi:

Lehti oli monelta osalta hyvä joten kiitos siitä.Luin samaisen Frostbite jutun, ja sehän ärsytti minua aikaisemmin,kun en tapahtumaan päässykkään ikärajan takia.Myöhemmin ajattelin,että ihan ok etten päässykkään sinne,koska oli koulua sun muuta. Onhan se mukava hengata ikäistensä kanssa, mutta sekin on mukavaa kun saa uusia eri-ikäisiä kavereita.Minusta ikäluokittelu on ihan ok mutta ei silti pidä heti leimata ihmisiä huonoiksi iän perusteella.Ikä nimittäin ei kerro kaikkea vaan ehkä juuri se paneutuminen japanilaiseen kulttuuriin yms.Toivon vain,että jos Desuconiin tulee ikäraja,niin tulisi k-16,niin pääsisin minäkin mukaan..Tai ei tulisi ikärajaa ollenkaan…mutta muuten lehti oli jälleen hyvä kuten aina.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Juttu Frostista oli hieman alaikäisiä mielestäni paheksuva. Maininta siitä että paikka pysyi siistimpänä eikä pizzalaatikoita oltu tungettu pattereiden väliin, mistä tietää että tämänkin on tehnyt juuri alaikäiset?
Aivan hyvin voi ”aikuinenkin” ihminen laiskuuttaan niitä boxeja sinne tunkea, se ei paljoa auta jos Desuconeissa on ollut monta kertaa enemmän ihmisiä kuin Frostissa, siinä kohtaa syitä ei voi vierittää alaikäisten niskaan.
Itse olen täysi-ikäinen, mutta en oikeen hyväksy tätä alaikäisten harrastajien syrjimistä.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Niin, ja kun ihminen täyttää 18, niin käyttäytyminen on oikein hienoa ja moitteetonta.
Ja pah, joskus tuntuu siltä että muakin nuoremmat osaa käyttäytyä paremmin kuin oman ikäiset!
(jatke jättämääni viestiin)

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Tuli mieleen, että olisiko viimein aika mainita Tokio.fi lehdessänne? Paras paikka mistä tsekata milloin jokin anime/manga ilmestyy Suomen markkinoilla. Kaipaisi ehdottomasti enemmän huomiota. (Ei, en ole sivun ylläpitäjä, vaan vakiovierailija.)

Houdin

Pisteet: 0

Houdin sanoi:

Tokio.fi on itselläkin ollut mangan ostamis mielessä pakko tsekata ennen kauppaan menoa (vaikkei ihan erehtymätön ole ollutkaan). Vielä kun löytäs ne viimevuotisen manga-äänestyksen tulokset joskus jostain…

Lisää kommentti

Kommentti jätetään anonyyminä. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään ennen kommentin jättämistä!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.