Tammen mangauutuuksia

Tammen mangauutuuksia

Tsubasa Kirjoittanut 14.11.2013 Petteri Uusitalo

Tammen mangatoimituspäällikkö Antti Valkama kertoo uusimmassa blogikirjoituksessaan kustantamon kolmesta seuraavasta sarjasta.

– 31. tammikuuta: Verenhimoiset vintiöt (Ryoji Hido)
– 28. helmikuuta: Resident Evil: Marhawa Desire (Naoki Serizawa)
– Maaliskuu: Rock Leen ninjatarinat (Kenji Taira)

Kolmen pokkarin pituinen Verenhimoiset vintiöt (Harapeko vampino) ilmestyi Hakusenshan Bessatsu Hana to yume -lehdessä vuonna 2011. Se kertoo lukiolaispojasta, joka saa hoidettavakseen kolme vampyyrilasta. Julkaistaan Sangatsu Mangan nimellä.

Toistaiseksi viiden pokkarin pituinen Resident Evil: Marhawa Desire on ilmestynyt Akita Shotenin Weekly Shonen Champion -lehdessä vuodesta 2011 alkaen. Nimensä mukaisesti se perustuu Capcomin zombiepelisarjaan. Tarina sijoittuu singaporelaiseen Marhawan Akatemiaan, jonne BSAA saapuu tutkimaan virustartuntaa. Julkaistaan Punaisen jättiläisen nimellä.

Toistaiseksi viiden pokkarin pituinen Rock Leen ninjatarinat (Rock Lee no seishun Full-Power ninden) on ilmestynyt Shueishan Saikyoo Jump -lehdessä vuodesta 2010 alkaen. Nimensä mukaisesti se on humoristinen spinoff-sarja Masashi Kishimoton Narutolle. Sen pohjalta on tuotettu 51-jaksoinen TV-anime keväästä 2012 alkaen. Julkaistaan Sangatsu Mangan nimellä.

(Sangatsu Manga)

Tuoreimmat uutiset

Numero 3/2017 ilmestynyt 27.04.2017 14:19
Kaupoissa perjantaina
Anime-lehti järjestää ennakkonäytöksen Your Name -elokuvasta 07.04.2017 18:47
Helsingissä 20. huhtikuuta
Gundam Twilight Axis saa animesovituksen 31.03.2017 19:53
Nettisarja kesällä
Ramen daisuki Koizumi-san saa TV-animen 30.03.2017 14:38
Tyttö joka tykkää nuudeleista
In Another World With My Smartphone saa TV-animen 29.03.2017 16:15
Alkaa kesällä

20 kommenttia. Lisää kommentti...

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Onko tuota Verenhimoisia vintiöitä MyAnime Listissä ollenkaan, kun en löydä sitä tekijän tai tässä annetun alkuperäisen nimen perusteella? Tämä on näistä ainoa, jonka ostamista saattaisin harkita.

Tsubasa

Pisteet: +2

Tsubasa sanoi:

Löytyy nyt kun lisäsin. http://myanimelist.net/manga.php?id=61605

Baka-updatesissa se näemmä olikin jo valmiiksi: http://www.mangaupdates.com/series.html?id=71310

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Kiitos! Kyllä tuo taitaa päätyä ostoskoriin, vaikken yleensä noin söpöjä sarjoja luekaan.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Ostan ehkä ton resident evilin 🙂

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Resident Evili ja Rock Leen seikkailut lentää ostoskoriin

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

taitaa lähteä noi kaikki sitten kaupasta matkaan :3

Mikutsi

Pisteet: 0

Mikutsi sanoi:

JEEEES!!!! En olis koskaan uskonu että toi rock leen seikkailut tulee suomeks OwO ja noi muutkin näyttäs ihan kivoilta sarjoilta

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Voi ei, ihan pakko saada tuo Rock Leen ninjatarinat :’3 En jaksa oottaa maaliskuuhun asti…. <3

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

tuo Rock Leen ninjatarinat menee ostoskoriin 🙂 ja Weed Gaiden. tulispa kaikki Weed ja Hopeanuoli lisätarinat ja taidekirjat suomeen!

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Rock Lee, jes jes jes! 😀

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Resident Evil näyttää ainakin kannen perusteella hienolta. Toivottavasti se myy hyvin, niin saadaan lisää erilaista tarjontaa Suomen markkinoille.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Rockleetä ei voi kattoa facepalmaamatta.(hyvällä tavalla)

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Narutoa lukeneena pakko katsoa mimmoinen toi Rock Lee on

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Vähän tullut tuota Rocklee sarjaa luettua. Oli kyllä hienoa kun aluksi kannustettiin siihen, että kovalla työllä voi voittaa neron, mutta op-taikasilmien yleistyessä Rocklee putosi metagamesta, jos siinä ikinä olikaan. Nyt on tilaa vain ketuille, silmille ja Hashiraman soluille, joita löytyy kohta varmaan lähikaupastakin. Hienot taistelut kaverilla oli sentään, mutta taistelut joko keskeytettiin, joku toinen häiriköi tai hän hävisi ne.

– Rocklee fani, kun häntä vielä sarjassa näkyi eikä hänestä ollut spinoffia

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Rock Lee ninjatarinat manga sarja kuulostaa hyvältä. Aion hankkia heti kun sarja ilmestyy

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Olen kattonut tota Rock Lee:n spinoff animea netistä ja pakko sanoa…ei oikein iske homma. =I Onhan se kiva, että Rock Lee:n fanit saavat nyt tänne Suomeenkin kyseisen sarjan, mutta minä itse en ole kauhean innostunut Tammen uusimmista manga käännöksistä…

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

No siihen on ratkaisu!älä osta. 😀 (eikun oikeesti älä osta)

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

tuo rocleen ninja tarinat menee ostos koriin 🙂 (sori en osaa kirjottaa tota roc leeniä)

Mikku

Pisteet: 0

Mikku sanoi:

Resident Evil ja Rock Leen ninjaseikkailut vaikuttaa kiinnostavilta.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Oih, tuo Rock Leen ninjatarinat tulevat varmasti hyppäämään ostoskoriini :3 Naruto-fani kun olen ^^

Minulle on tosin jäänyt hieman epäselväksi, että paljonko yksi Rock Lee pokkari maksoikaan? :/

Lisää kommentti

Kommentti jätetään anonyyminä. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään ennen kommentin jättämistä!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.