Maoyuu Maou Yuusha saa animen

Maoyuu Maou Yuusha saa animen

Tsubasa Kirjoittanut 23.07.2012 Petteri Uusitalo

Mamare Tounon fantasiaromaanisarja Maoyuu Maou Yuusha (Archenemy and Hero) saa TV-animesovituksen.

Sarja kertoo Sankarista, joka on saapunut Demonikuningattaren linnaan vaatiakseen tätä lopettamaan tuhoisan sodan ihmisten ja demonien välillä. Demonikuningatar kuitenkin osoittaa Sankarille kuinka yhteinen vihollinen on saanut ihmiskunnan kehittämään yhteiskuntaansa tasolle, joka olisi ollut mahdoton ilman sotaa, ja että sodan lopettaminen syöksisi vain ihmiset vielä tuhoisampaan sisällissotaan keskenään. Tämän estääkseen Sankari päättää lyöttäytyä yhteen Demonikuningattaren kanssa tämän suunnitelman toteuttamiseksi.

Animelle on avattu teasersivusto.

Alun perin netissä julkaistu tarina keräsi suosiota anonyymillä tekstilauta 2ch:lla, ennen kuin Enterbrain alkoi julkaista sitä kirjoina vuonna 2010. Kirjasarja on toistaiseksi viisiosainen, ja sen pohjalta on versonut lukuisia eri mangasovituksia.

Toistaiseksi julkaistuissa drama CD -kuunnelmissa Sankaria on esittänyt Jun Fukuyama ja Demonikuningatarta Ami Koshimizu, jotka esiintyivät samankaltaisissa päärooleissa myös Spice & Wolfissa.

(Moetron, ANN)

Tuoreimmat uutiset

Dusk Maiden of Amnesia päättyy 18.06.2013 12:36
Viimeinen luku 22. kesäkuuta
Usotsuki Paradox saa näytellyn elokuvan 17.06.2013 15:01
Salasuhde työpaikalla
Kami Imai päättää Needlessin 16.06.2013 10:57
Animesovitus esitettiin 2009
BlazBlue saa TV-animen 15.06.2013 10:53
Alkaa syksyllä
A Love Song to a Certain Airship Pilot saa animen 14.06.2013 12:20
The Princess and the Pilotin spin-off

Ei yhtään kommenttia. Lisää kommentti...

Lisää kommentti

Kommentti jätetään anonyyminä. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään ennen kommentin jättämistä!