Ei enää uusia painoksia osasta Aki Sora -mangaa

Ei enää uusia painoksia osasta Aki Sora -mangaa

Tsubasa Kirjoittanut 27.04.2011 Petteri Uusitalo

Masahiro Itosugin Aki Sora -mangan pokkareista 1 ja 3 ei tulla ottamaan uusia painoksia enää heinäkuun jälkeen. Syynä on Tokion lakimuutos, joka tulee voimaan 1. heinäkuuta.

Uusi laki saattaa alle 18-vuotiailta kiellettyjen julkaisujen listalle kaikki manga- ja animeteokset, jotka sisältävät ”yhteiskunnalle vahingollisia teemoja” kuten raiskausta ja insestiä. Itosugi kertoo Twitterissä, että syy mangan lisäpainoksista pidättäytymiseen onkin nimenomaan sen aihepiiri eikä sen eroottisuus.

Viiden pokkarin pituinen Aki Sora kertoo lukiolaispojan ja hänen isosiskonsa arveluttavasta suhteesta. Se ilmestyi Akita Shotenin Champion Red Ichigo -lehdessä 2008-2011.

Uuden lain astuttua voimaan sen piiriin jäävät teokset jouduttaisiin varustamaan K18-merkinnöillä, mikä tekisi niiden julkaisemisesta taloudellisesti vaikeaa tai mahdotonta. Japanissa ei käytetä liukuvia ikärajamerkintöjä, ja kaikki K18-materiaali onkin tähän asti ollut poikkeuksetta pornografiaa.

Itosugi tähdentää, että hän ei halunnut tehdä Aki Sorasta pornografista. Hän lisäsi, että teos olisi ollut juonellisesti hyvin erilainen, mikäli hän olisi tehnyt sen alun perinkin K18-lehdessä julkaistavaksi.

aki_sora

Aki Sora

(ANN)

Tuoreimmat uutiset

Numero 3/2017 ilmestynyt 27.04.2017 14:19
Kaupoissa perjantaina
Anime-lehti järjestää ennakkonäytöksen Your Name -elokuvasta 07.04.2017 18:47
Helsingissä 20. huhtikuuta
Gundam Twilight Axis saa animesovituksen 31.03.2017 19:53
Nettisarja kesällä
Ramen daisuki Koizumi-san saa TV-animen 30.03.2017 14:38
Tyttö joka tykkää nuudeleista
In Another World With My Smartphone saa TV-animen 29.03.2017 16:15
Alkaa kesällä

4 kommenttia. Lisää kommentti...

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

no just joo… -_-

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

aika v*** mainen juttu..

Vierailija

Pisteet: -1

Vierailija sanoi:

Muutoinhan koko laki on siis niin ihan peppupyllystä, mutta tässä tapauksessa ei voi kuitenkaan kuin todeta että And nothing of value was lost.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

sääli

Lisää kommentti

Kommentti jätetään anonyyminä. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään ennen kommentin jättämistä!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.