Wolf’s Rain Punaiselta jättiläiseltä
Kirjoittanut 05.01.2011
Petteri Uusitalo
Punainen jättiläinen julkaisee suomeksi Keiko Nobumoton käsikirjoittaman ja Toshitsugu Iidan piirtämän mangan Wolf’s Rain.
Manga on kaksiosainen. Sen ensimmäinen osa ilmestyy maaliskuussa, toinen toukokuussa. Sarjan tulee kääntämään Antti Kokkonen.
Manga on sovitus animestudio Bonesin samannimisestä originaalianimesarjasta vuodelta 2003. Se ilmestyi alkujaan Kodanshan Magazine Z -lehdessä heinäkuusta 2003 helmikuuhun 2004.
Wolf’s Rain sijoittuu epämääräiseen apokalyptiseen tulevaisuuteen. Maa kuihtuu ja järjestynyt yhteiskuntarakenne on hajonnut. Jäljelle jääneet ihmiskunnan rippeet sinnittelevät usein kyseenalaista turvaa tarjoavissa kaupungeissa, joiden pimeillä kujilla kuiskitaan salaperäisestä paratiisista, jonka vain sudet saattavat löytää. Ainoat jäljellä olevat sudet ovat oppineet piiloutumaan etsijöiltään ottamalla ihmisen muodon.
Tuoreimmat uutiset
- Ken Akamatsu päättää Negima!:n 07.02.2012 09:49
- Viimeinen luku maaliskuussa
- Toinen uusi manga Hirviöprinsessa Himen tekijältä 06.02.2012 10:13
- Hämähäkkijumalatar-spinoff?
- Star Driver -elokuva suunnitteilla 03.02.2012 09:08
- Alustavia suunnitelmia tekeillä
- Bleach lähestyy loppuaan 02.02.2012 09:48
- Viimeinen juonikaari alkaa
- Dakara boku wa, H ga dekinai saa TV-animen 31.01.2012 09:01
- Feel tuottaa
18 kommenttia. Lisää kommentti...
Pisteet: +5
Nekokami sanoi:
Pisteet: +3
Vierailija sanoi:
Pisteet: +4
Vierailija sanoi:
Pisteet: +4
Vierailija sanoi:
Pisteet: +4
Vierailija sanoi:
Pisteet: +7
Tsubasa sanoi:
Pisteet: +2
Kodamagnet sanoi:
Pisteet: +2
Vierailija sanoi:
Pisteet: +2
Vierailija sanoi:
Pisteet: +2
Vierailija sanoi:
Pisteet: +2
Vierailija sanoi:
Pisteet: +2
Vierailija sanoi:
Pisteet: +2
Vierailija sanoi:
Pisteet: +2
Vierailija sanoi:
Pisteet: +2
Vierailija sanoi:
Pisteet: +2
Vierailija sanoi:
Pisteet: +2
Vierailija sanoi:
Pisteet: +1
Vierailija sanoi: