Bakemonogatarin 6. BD myi 51 000 kpl 1. viikollaan
Kirjoittanut 05.08.2010
Petteri Uusitalo
Bakemonogatari-animen kuudes Blu-Ray -julkaisu myi ensimmäisellä julkaisuviikollaan 51 000 kappaletta.
Myyntiluvut asettavan uuden ennätyksen TV-animen viikkomyynnille. Edellisen myyntiennätyksen, 48 000 kappaletta viikossa, teki saman sarjan 4. BD-julkaisu tammikuussa. Yhteensä kaikki kuusi julkaisua ovat myyneet tällä hetkellä 325 000 kappaletta.
Sarjan kaksi viimeistä jaksoa sisältävä kuudes julkaisu oli luvattu julkaistavaksi 9. kesäkuuta – ja sitä ennen 24. maaliskuuta. Myöhästymisen syyksi ilmoitettiin ”tuotannolliset syyt.” Sarjan viimeinen jakso esitettiin netissä lopulta 25. kesäkuuta, rutkasti aikataulussa myöhässä.
Animea ovat koko sen tuotannon ajan vaivanneet aikatauluongelmat, jotka ovat johtaneet jaksojen esittämiseen pahasti keskeneräisesti animoituina. Todennäköisesti osittain tästä johtuen sarjan DVD/BD-julkaisut ovat kuitenkin myyneet ennätysmääriä.
NisiOisinin ranobesarjaan pohjaavan animen on tuottanut Shaft ja ohjannut Akiyuki Shinbo. Sen esiosa Kizumonogatarin animesovitus julkistettiin viime kuussa.

Lähde: Mainichi Shimbun
Tuoreimmat uutiset
- At Laz Meridian Sangatsu Mangalta 17.05.2012 10:27
- Toistaiseksi kuusiosainen fantasiashoujo
- Monster Hunter Orage Sangatsu Mangalta 16.05.2012 11:37
- Hiro Mashiman nelipokkarinen sarja
- Yamacon aloittanut lipunmyyntinsä 15.05.2012 18:29
- Ennakkoon 5 euroa plus postikulut
- K-ON!-manga päättyy taas 15.05.2012 09:43
- Yliopistosarja päättyy, lukiosarja jatkuu
- Ghibli-elokuvia Helsingissä 13.05.2012 20:00
- 16 elokuvan sarja kesän mittaan
Yksi kommentti. Lisää kommentti...
Pisteet: +1
Nekokami sanoi: