Itazura na Kissistä korealainen dorama
Kirjoittanut 04.06.2010
Petteri Uusitalo
Kaoru Tadan klassikkoshoujomanga Itazura na Kiss sovitetaan tulevana syksynä korealaiseksi näytellyksi TV-sarjaksi.
Sarjan tulee tuottamaan mm. Hana yori Dango -mangan TV-draamasovituksesta vastannut tuotantoyhtiö Group 8 ja ohjaamaan Hwang In-Roe (Palace).
Tarina kertoo lukiolaistyttö Kotokosta, joka kerättyään lopulta rohkeutta tunnustaakseen rakkautensa komealle ja sporttiselle Naokille tulee torjutuksi suoralta kädeltä. Hän kuitenkin päätyy asumaan tämän kanssa saman katon alle joutuessaan maanjäristyksen takia muuttamaan isänsä kanssa tämän lapsuudenystävän luokse – joka paljastuu Naokin isäksi. Sarja oli aikoinaan poikkeuksellinen siksi, että se seuraa Kotokon ja Naokin suhdetta pitkälle lukioiän tuolle puolen.
Manga jäi vaille lopetusta Tadan kuoltua traagisesti aivoverenvuotoon vuonna 1999, mutta animeversion loppu käsikirjoitettiin sen mukaan mitä Tada oli kertonut aviomiehelleen aikeistaan sen lopetukseksi. Tämän mukaan hän oli sanonut hänelle ”ajattelin saattaa sen loppuun tänä vuonna” vain kuukautta ennen onnettomuuttaan helmikuussa 1999.
Manga on aiemmin sovitettu japanilaiseksi doramaksi 1996, kahdeksi taiwanilaiseksi doramaksi 2005, TV-animeksi 2008 sekä näytelmäksi. Sen 23 kokoomapokkaria on myyty Japanissa yhteensä 27 miljoonaa kappaletta.
Lähde: ANN
Tuoreimmat uutiset
- Uusi Saint Seiya -TV-anime 08.02.2012 09:48
- Saint Seiya Omega huhtikuussa
- Ken Akamatsu päättää Negima!:n 07.02.2012 09:49
- Viimeinen luku maaliskuussa
- Toinen uusi manga Hirviöprinsessa Himen tekijältä 06.02.2012 10:13
- Hämähäkkijumalatar-spinoff?
- Star Driver -elokuva suunnitteilla 03.02.2012 09:08
- Alustavia suunnitelmia tekeillä
- Bleach lähestyy loppuaan 02.02.2012 09:48
- Viimeinen juonikaari alkaa
Ei yhtään kommenttia. Lisää kommentti...