Hopeanuoli Punaiselta jättiläiseltä!

Hopeanuoli Punaiselta jättiläiseltä!

Waksu Kirjoittanut 01.03.2010 Juha Wakonen

Punainen jättiläinen tuo klassikkomanga Hopeanuolen vihdoinkin suomeksi! Monista laadukkaista julkaisuistaan tunnettu ja Antti Grönlundin luotsaama kustantamo tekee jälleen yhden rohkean kulttuuriteon kääntämällä Yoshihiro Takahashin rakastetun sarjakuvan kotimaan markkinoille.

Gin on hopeanharmaa, tiikeriraitainen Akita-koira, ja koska se syntyi tiikeriraitaisena, sitä odottaa ennalta määrättä kohtalo: tulla karhukoiraksi. Ginin isä, Riki, on kylänsä paras karhukoira, mutta kun se häviää taistelun hirvittävää Akakabuto-karhua vastaan, Gin saa karhusta elinikäisen vihollisen. Ginin ollessa vain kuukauden ikäinen alkaa sen kova koulutus isänsä veroiseksi karhukoiraksi.

Hopeanuoli-mangan kääntää Juha Mylläri, ja sen 18 osaa ilmestyvät kuukausittain. Sarja alkaa kevät-kesällä 2010, ja yhden pokkarin suositushinnaksi on ilmoitettu 5,90 euroa.

Lähde: Punainen jättiläinen

Tuoreimmat uutiset

Uusi Saint Seiya -TV-anime 08.02.2012 09:48
Saint Seiya Omega huhtikuussa
Ken Akamatsu päättää Negima!:n 07.02.2012 09:49
Viimeinen luku maaliskuussa
Toinen uusi manga Hirviöprinsessa Himen tekijältä 06.02.2012 10:13
Hämähäkkijumalatar-spinoff?
Star Driver -elokuva suunnitteilla 03.02.2012 09:08
Alustavia suunnitelmia tekeillä
Bleach lähestyy loppuaan 02.02.2012 09:48
Viimeinen juonikaari alkaa

74 kommenttia. Lisää kommentti...

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

VIIMEIN !! Olen odottanut näitä Hopeanuoli suomi versioita ihan pienestä asti, toivottavasti suomennoksen laatu on hyvä. ^^

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

JESHH!! Viimeinkin hopeanuoli tulee suomeen! Oli jo aikakin, vaikka luulen kustantajien parhaansa tehneen, kun sitä ovat koittaneet saada 8) Eihän sekään ihan ruusuilla tanssimista ole. Mainitkoon vielä, että parhainta on se, että se tulee nimenomaan punikselta (tai sangatsumangalta) Hinnat ovat inhimilliset, sillä egmont tuntuu vetävän överiksi koko homman, jos siis hintoja katsotaan! 8)) Kiitos Punis <3

ThunderBeer

Pisteet: +5

ThunderBeer sanoi:

Olen hyvinkin eri mieltä tuosta ”Hopeanuoli tulee viimein Suomeen”… Niin, se tulee ”suomennettua/käännettyä suomeksi”, mutta tiedän kyllä joidenkin erikoisliikkeiden myyneen Hopeanuoli-mangaa englanniksi käännettynä tai ihan japaniksi täällä Suomessa.

Että zilleen, mutta itse uutisesta, ONNEKSI Punis kääntää, vaikka onkin äärimmäisen epätodennäköistä että ostaisin. Rahat on aika vähissä… Tosin toivon että Punis voisi edes tämän sarjan kohdalla pysyä siinä hyvässä kansilaadussaan, sillä yhdistymisen jälkeen esim. Black Lagoonin kannet oli selvää Sangatsu-kämälaatua siinä suhteessa että pokkarin kannet hajoavat nopeammin kuin ehdit edes kuljettaa pokkarin kotiin… Mutta yleisesti en sinänsä käännöksen laadusta ole niin huolissani. Punis jos joku kääntää luettavia kustanteita.

Fukka

Pisteet: +5

Fukka sanoi:

Itselleni tämä ei ole mikään hip-hei-uutinen (niinkun eivät muutkaan suomijulkaisut), mutta kaveri, joka ei muuten mangaa tai animea harrasta, on tästä hyvinkin onnellinen. Kuulemma kirjottanut joskus jonkun adressingkin, että pitäisi Hopeanuoli kääntää suomeksi.

Ihan hauskaa, että tällainen 80-luvun klassikko tuodaan vihdoin ja viimein alkuperäisessä muodossa Suomeen.

Vierailija

Pisteet: -2

Vierailija sanoi:

”tiedän kyllä joidenkin erikoisliikkeiden myyneen Hopeanuoli-mangaa englanniksi käännettynä” – alkuperäistä Hopeanuolta ei kyllä ole koskaan englanniksi käännetty :-P

ThunderBeer

Pisteet: +3

ThunderBeer sanoi:

^Se perustui kuullun perusteella opittuun tietoon, hyvä että korjasit, mutta tuota japaninkielistä olen itse nähnyt kerran.

Vierailija

Pisteet: -2

Vierailija sanoi:

Itselläni on alkuperäisiä Hopeanuolia muutama kappale ja sitten Weedestä ne enkku käännetyt pokkarit 1-3. : D Sitten on niitä extra pokkareita ja Orion myös. :3

ThunderBeer

Pisteet: +4

ThunderBeer sanoi:

^Haa, taisipa sitten kyseessä ollut nuo Weedin käännetyt pokkarit eikä Hopeanuolen. No, ihminen on erehtyväinen.

Nekokami

Pisteet: +5

Nekokami sanoi:

Ei hassumpi tapa juhlistaa viiden vuoden taivalta. Tosin jää kyllä itseltä ostamatta, osin rahanpuutteen, ja totta puhuen kiinnostuksenpuutteen johdosta. Monelle varmasti mieluisa uutinen.

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

Ehdottomasti monille faneille tämä on todella positiivinen uutinen ja minullekin, vaikka en ole Hopenuoleen juuri lainkaan perehtynyt. Mutta tulevana vuona tulee asiaan muutos, pojot Punikselle ehdottomasti! ; )

”Tosin toivon että Punis voisi edes tämän sarjan kohdalla pysyä siinä hyvässä kansilaadussaan, sillä yhdistymisen jälkeen esim. Black Lagoonin kannet oli selvää Sangatsu-kämälaatua siinä suhteessa että pokkarin kannet hajoavat nopeammin kuin ehdit edes kuljettaa pokkarin kotiin…”

Eikö se sisältö ole tärkein, eikä ulkokuori? Ja ainakin minulla kestää Sangatsun pokkareiden kannet ihan hyvin, kun huolellisesti niitä käsittelen. :)

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

En uskonut tämän koskaan tapahtuvan….kiitos!!punainen jättiläinen! Kiitos!!
T: varma ostaja

Kiru

Pisteet: +6

Kiru sanoi:

Kyllä melkovarmasti tämän ostan. Jos en itselle niin sitten pikku siskolle sillä hän on todella suuri fani.

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

Vihdoinkin!!! Minäkin olin addressiin nimeni laittanut tämän suomentamisen puolesta, mutta… Omistan nämä kaikki 18 jo japaniksi :| Toivottavasti suomentavat Weedinkin, sitä ei ole vielä liikaa kerennyt kertyä.

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

At last! 6 pitkää vuotta olen tätä odottanut ja viimein kärsivällisyys palkitaan!! =D Kiitos Punainen Jättiläinen!

Densetsu

Pisteet: +3

Densetsu sanoi:

Rukoukseni on kuultu !! Kiitos Punainen Jättiläinen, viimein saan yhden lempisarjoistani suomeksi hyllyyni ! ^^ Joitan japaninkielisiä Hopeanuoli pokkareita tuolla hyllyssäni on, ja olen niistä todella ylpeä, ne on työllä ja tuskalla hankittujen rahojen tulos. ^^

Vierailija

Pisteet: -5

Vierailija sanoi:

oon kuullut että isäni on lukenut lapsuudessaan hopeanuolia suomen kielellä…….

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

Jes! Ostan 100% varmuudella!!

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

Todella ihana uutinen! <3 Kiitoksia, Punis!

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

herranjestas ihan oikeastikko? :D D toivottavasti suomennos o hyvä!

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

”oon kuullut että isäni on lukenut lapsuudessaan hopeanuolia suomen kielellä…….”
Niin on kenties lukenut, mutta ei juuri TÄTÄ Hopeanuolta. On olemassa joku Hopeanuoli niminen sarjakuva, huutiksessa tulee aina niitä vastaan kun etsii Ginga tavaraa.

Vierailija

Pisteet: -4

Vierailija sanoi:

MAHTAVAA!!! SIIS AIVAN UPEAA!! Koita nyt tässä mennä nukkumaan enää ku melkei itkettää ku joku vihdoinkin tuo hopeanuolen suomeen mangana :) )))

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

mitä uutta nyt hopeanuolessa on onhan se ollut tuttu suomalaisille jo ainakin yli 20 vuotta. mutta nyt vaan on keksimällä keksitty et voidaan tuoda sarjakuva versioina levitykseen ja kerätä hillot päältä….

ThunderBeer

Pisteet: +2

ThunderBeer sanoi:

Minua quotennu vierailija: Tottakai sisältö on tärkein, mutta kyllä sen ulkokuoren laatu ja näköisyys merkitsee myös paljon. Kyllähän sitä ekaksi sen ehjimmän pokkarin aina valitsee oli sitten suomennoksesta tai enkunnoksesta kyse. Erityisesti näissä suomennoksissa, kun niiden kannet ei kestä, riippuen myös käännöksestä sivutkin lähtee lepattelemaan ennen aikoja. En minäkään sen kummemmin niitä riuhdo mutta erityisesti Sangatsun pokkareista on aina jokin reuna vähän revenny ja sivut yrittää irtoilla.

Enkunkielisten ja Puniksen kannet (ennen Black Lagoonia)ja sisältö sentään kestää. Kyllä se on ihan varteen otettava asia, itse kun ostan pokkarin oletan ettei se heti ensikäänteessä hajoa tai repeydy (huomautan uudestaan että kohtelen pokkareitani VÄHINTÄÄN yhtä silkkihansikkain kuin kuka tahansa muu).

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

”Puniksen kannet (ennen Black Lagoonia)ja sisältö sentään kestää”
Tämä on aivan totta mutta ”ennen Black Lagoonia” kirjat olivat myöskin kalliimpia kun niissä oli juuri laadukkaampaa paperia ja kannet kovemmat ;)

ThunderBeer

Pisteet: +5

ThunderBeer sanoi:

^No itse mielelläni maksan sen euron enemmän kunhan on laadultaan parempaa.

japanifani

Pisteet: +2

japanifani sanoi:

Jeeee! Vihdoin Hopeanuoli tulee suomeksi. Tämä oli hyvä veto punaiselta jättiläiseltä. :D

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Halusin vaan selventää mistä ”hauraus” johtuu =D

ThunderBeer

Pisteet: +3

ThunderBeer sanoi:

^No asiahan on ihan päivänselvä… Asiasta puheenollen, on kyllä heppoista tavaraa nämä ”Sangatsu-laatu”-kannet kun otin ihan normaalisti riuhtomatta pokkarin esiin ja kanteen tuli 5 sentin repeämä. Good job~ Nyt vituttaa.

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Eivätpä ne meillä kaikilla repeille, kun osaavissa käsissä ovat. Ainoastaan se vika on ollut, että kaupantyöntekijät ovat väen vängällä yrittäneet laittaa liian monta pokkaria samaan lehtipaikkaan. Tämä tosin on muidenkin lehtien kanssa, joten en siitäkään voi valittaa.

KitsuNeko

Pisteet: +2

KitsuNeko sanoi:

TODELLA tervetullut uutinen! Itsekin ruksasin nimeni siihen Hopsu suomeksi-adressiin, vaikken kyllä uskonu, että se ikinä toteutuisikaan >D Tarina itsessäänhän on jo animen kautta ulkoa opittu, mutta täytyy ihan siinä mielessä ostaa, että näkee, ”mistä kaikki on lähtöisin”. Paluu juurille, ya! >3

ThunderBeer

Pisteet: +3

ThunderBeer sanoi:

Vierailija: Kyllä aivan minähän siis aivan tarkoituksella riuhdoin sitä pokkaria että se varmasti repeäisi, kamoon. Voin taata että kohtelin ihan yhtä silkkihansikkain varmakäsin kuten kuka tahansa muukin omia pokkareitaan käsittelisi. Sen verran heppoista laatua nämä Sangatsu-laatuiset kannet ettei paljoa vaadi (tämä kokemuksen perusteella) että kansi on rikki…

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

Hyvä veto Punikselta. Ostajia varmasti riittää. :)
Itsekkin voisin ostaa,onhan Hopeanuoli yksi ”mangan kulmakivisistä”, jos näin voisi sanoa.

Vierailija

Pisteet: -2

Vierailija sanoi:

Ettei vaan tule liikaa kilpailua näistä Yaoi magnoista, annetaan vaan Jallujen olla rauhassa R:n hyllyssä .

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

Vihdoinkin! Pienenä hopeanuoli oli ”idolini”. Tai siltä housunpolveni ainakin näyttivät kun tuli kontattua pihalla montakin kertaa. Toivottavasti manga ilmestyy kauppaan ja pian!

Konata12

Pisteet: +2

Konata12 sanoi:

kirjoitin yllä olevan, unohdin kirjautua.

mochijapan

Pisteet: +2

mochijapan sanoi:

Upeaa! Hopeanuoli suomeksi! Ehkä jopa japanininhoaja-isosiskoni suostuu lukemaan… (Mutta mangassahan on ne kaikki animesta leikatut raa’at kohdat…?) Ja kuukausien välein? Aah, ei tarvitse odotellakkaan kauaa~, mutta rahapula taitaa iskeä, kun kevät-kesällä tulee muutenkin aina vaan lisää ostettavaa…

Tämä on loistojuttu Punaiselle jättiläiselle! Täytyy olla valmiina ostamaan, ettei vaan painokset lopu! :D

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

VIHDOIN!

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

Tulee olemaan aika hauskaa lukea näitä ”Hopeanuoliiiii!” ja ”Nyt minä tapan sinut, senkin rakki!” huutoja. :D Mutta koska olen pienestä asti ollut Hopeanuolen ystävä, ja englanninkielisiä pokkareita ostan postikulujen/matkakulujen takia niin harvoin, niin pakkohan tämä sarja on hankkia, oli sitten suomeksi tai ei! :D

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

Jes! Hopsua, vihdoin! Julkaistaanko niinku ne animeen perustuvat? Ne missä se papparainen huutaa ”siirtykää syrjään, niin minä possaustan sen!” X”DDD

Nakayoshi

Pisteet: +4

Nakayoshi sanoi:

Ihan kiva juttu, pitkästä aikaa julkaistaan jotain hyvää! Täytyy ainakin lukea! Itselläni on vuosikausia ollu se dvd-boxi, joten en taida alkaa mangaa(kin) ostamaan, mut aina voi lainata kirjastosta.. :P

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

Ehkä parhaimpia uutisia ikinä, tai ainakin pitkään aikaan. Muutaman shonen-mangan lisäksi ei ole pitkään aikaan ollut mitään ”muuta” mangaa luettavaksi, joten on mukavaa kun saa taas välillä kiinnostavaa tekstiä käsiinsä. Ja sarjakuvan ystävä kun olen…..

DVD:t löytyy tietysti ja oli kyllä Gin ehdoton sankari joitakin vuosia takaperin. ;D

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

JIPPIII^^ <3 vihroon ja viimmein saadaan hopeanuoli-manga suomeksi:)

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

jeeee!!!!! vihdoin tulee hopeanuoli suomeksi !!! hyvä punainen jättiläinen!!!! ostan heti hopeanuolen joka on suomeksi!!!!! =) XD ihanaa!!!! T: hopeanuoli

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Hähähää!!

Mun kaveri oli mukana tässä, toi ”esittelyteksti” on sen kirjoittama! ^__^

Ja ostan todellakin, Hopeanuolihan on KLASSIKKO! XD

Takashi

Pisteet: +7

Takashi sanoi:

Voisin kyllä ihan klassikkokunnioitussyistäkin ostaa tämän. On se sen verran legendaarinen.

Micro-Chan

Pisteet: +3

Micro-Chan sanoi:

YAY !!! <3

Shoe

Pisteet: +3

Shoe sanoi:

Ostan satavarmasti, varaan tilaa sille hyllyyn. Olen odottanut tätä todella kauan, enkä todellakaan jätä tilaisuutta käyttämättä. Olen todella iloinen, että viimeinkin Hopsu tulee suomeksi. Kiitos ja kumarrus vielä kerran Punikselle! ^^

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

Its about damn time.
Tulispa nopesti se Toukokuu.
En liiemmin panosta mangasta, mutta tätä kyllä pitää ruveta ostelemaan.

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

Nostan hattua Punikselle. Tätä on jo kauan odotettu.

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

Ihanaa, ehdottomasti ostan

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

Tätä on odotettu jo kauan:) Ja todellakin alan ostamaan:)

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Olis kiva tietää onko susiosa mukana eli se jos on Reima ja Gaia…

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

Mitä tähän nyt sanoisi…????
MAHTAVAA!!!!!!!! 8DD
OSTAN VARMASTI! <3

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

En liiemmin panosta mangasta, mutta tätä kyllä pitää ruveta ostelemaan.

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

”Olis kiva tietää onko susiosa mukana eli se jos on Reima ja Gaia…”
Susiosa suomennetaan myös, se on osissa 14-18.

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Ihanaa<33 ostan takuu varmasti sen vannon ;D toivottavasti weed ja orionki suomennetaan :D

H-A-N-D-E

Pisteet: +2

H-A-N-D-E sanoi:

jes !! VIHDOIN <3

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

Vähän oon oottanu näitä. Kiva kun pitää vaan enkuks lukee onemanga.com:ista.

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

Mahtavaa, kun hopeanuoli saadaan vihdoin suomen kielelle! Ostan aivan varmasti, niinkuin muutama ystävänikin! :3 Kiitos Punainen jättiläinen!

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

Oi kiitos! ihana sarja

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

pystyykö täältä ostaa hopeanuoli manga kakkosen

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

oon jo ostanu sen ja se on lievästi sanottuna MAHTAVA!!!!! ja leikkaamaton! kannet hyvät ja kestävät, suomeksi joka sana! kannattaa ostaa, ainakin suosittelen… :D

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

ja hinta 5,90…

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

Mistä hopeanuoli mangoja saa? :> ihan kaupastako? :o

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Hopeanuoli on ihana<3 Omistan paljon fanikamaa :D . mm. Figuureja,Mangoja,Dvd:t jne.

Vierailija

Pisteet: -2

Vierailija sanoi:

mä osti hopeanuoli ja weed kamaa hirveest ja ne MAKSO ihan hirveen PALJON!!!!!

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Pitää kyllä kaikki osat Hopeanuolesta ostaa, kun on sen verran legendaarinen sarja ja yks mun lemppareista :D

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

Hieno juttu!!!! (sanon nyt vaikka tämän uutisen ilmestymisestä on jo aikaa ja mulla on jo pokkarit 1-5) Mutta ihan mahti juttu!!!!!!!! Olen nykyjään hopsu fani tosissaan. ( vaikka ei mulla vielä ookkaan esim. weed poikkareita tai fikureja tai muuta kamaa. paitsi hopsu dvd:itä on. T: Somebody who loves Silver fang <3

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

Kiitos Teille! Tätä ollaan kaikki odotettu! Vielä jäädään weedejä odottelemaan..100% varma ostaja myös täällä! kiitos vielä, unelmat täyttyvät..

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

ostin tänää osan 9 :D mutta siellä ei oo kun vaa 9 osaa ,et onko ne aijemmat jo myyty ja tuleeko niitä lisää? On ihanaa et hopsu on nyt suomeksi <3<3

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

Hopeanuoli on maailman parasta mitä tiedän!<3
Olisin kuollut jos hopeanuolta ei olisi, mutta onneksi on mä ostin tänään 8, 9, 10, 11 ja 12 mut 13:toista on oovielä saanut. hyviä luku hetkiä!!!

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

Olen ostanut tähän mennessä kaikki hopeanuolipokkarit ja aidon jatkossakin. Viimein, kun on sitä jo odotettukkin pitkään kunnes jo luopunut toivosta. Minkäköhän hopeanuoli legenda mangan punis aikoo seuraavaksi tehdä GDW vai GDR?

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

Ihanaa! Olen pienestä asti seurannut Hopeanuolen seikkailuja VHS:ltä ja luulin pitkään tarinan päättyneen siihen, kunnes pari vuotta sitten näin Weed:n dvd-boxin kaupan hyllyllä, ja mukaanihan se lähti oitis! Sama mahtava yllätys oli kun näin kaupassa Hopeanuoli pokkareita, samantien lähti mukaan löytämäni osat 13+14!! Seuraavaksi pistän tilaukseen aikaisemmatkin osat.

Kiitokset Punaiselle Jättiläiselle! 100% varmasti ostan uudetkin Hopeanuoli/Weed/Orion yms sarjaan kuuluvat pokkarit/animet :D Toivon ja pyydän, että maailman paras sarja saisi lisää jatkoa joko animen tai mangan muodossa suomeksi <3

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Hopeanuolta ollaan ostettu aktiivisesti ja tarina osaa olla aina yhtä loistava.:)

Lisää kommentti

Kommentti jätetään anonyyminä. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään ennen kommentin jättämistä!