Mini-Skirt Space Pirates saa animen

Mini-Skirt Space Pirates saa animen

Tsubasa Kirjoittanut 17.11.2009 Petteri Uusitalo

Japanilaiskustantamo Asahi Shimbun Shuppan kertoo maaliskuussa julkistetun TV-animesovituksen Yuichi Sakamoton ranobesarjasta Mini-Skirt Uchuu Kaizoku (”Minihameavaruuspiraatit”) alkavan vuonna 2011.

Satelightin tuottaman sarjan ohjaa Tatsuo Sato (Stellvia of the Universe). Ranobesarjan ensimmäinen kirja julkaistiin viime vuonna, kolmas puolestaan – nimeltään Mini-Skirt Uchuu Kaizoku 3: Cosplay Minarai Kaizoku – tulevana perjantaina.

Tarina kertoo lukiolaistytöstä nimeltä Marika, jonka päivät kuluvat avaruushuvijahtikerhossa ja retrokahvilassa työskennellessä. Eräänä päivänä hän kohtaa kaksi miestä, jotka kertovat olevansa hänen edesmenneen isänsä alaisia. Heidän mukaansa Marikan on ryhdyttävä merirosvoalus Benten Marun kapteeniksi, koska sata vuotta sitten tehty sopimus vaatii laivan periytymistä kapteenin lähimmälle sukulaiselle. Marika jättää vanhan elämänsä ja aloittaa uran avaruusmerirosvona.

miniskirtspacepirates2

Lähde: Saishin Anime Joohoo

Tuoreimmat uutiset

Uusi Saint Seiya -TV-anime 08.02.2012 09:48
Saint Seiya Omega huhtikuussa
Ken Akamatsu päättää Negima!:n 07.02.2012 09:49
Viimeinen luku maaliskuussa
Toinen uusi manga Hirviöprinsessa Himen tekijältä 06.02.2012 10:13
Hämähäkkijumalatar-spinoff?
Star Driver -elokuva suunnitteilla 03.02.2012 09:08
Alustavia suunnitelmia tekeillä
Bleach lähestyy loppuaan 02.02.2012 09:48
Viimeinen juonikaari alkaa

3 kommenttia. Lisää kommentti...

Nekokami

Pisteet: +1

Nekokami sanoi:

Jaahans, vaikuttaa äkkiseltään aikamoiselta fan-service- pläjäykseltä jo nimenkin perusteella, mutta pistetäänpä seurantaan ihan mielenkiinnosta.

Lolita-Miku

Pisteet: 0

Lolita-Miku sanoi:

Voisin ehkä kattoo sitten kun se tulee…

Vierailija

Pisteet: -1

Vierailija sanoi:

Ei jumalauta mitä kaikkee japsit keksii!

I love you Japan, don’t ever became normal!

Lisää kommentti

Kommentti jätetään anonyyminä. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään ennen kommentin jättämistä!