Reeves: Bebop-elokuvaa uudelleenkirjoitetaan
Kirjoittanut 25.09.2009
Petteri Uusitalo
Näyttelijä Keanu Reeves kertoo MTV Newsille suunnitteilla olevan Cowboy Bebop -Hollywood-elokuvan olevan parhaillaan uudelleenkäsikirjoitettavana. Hänen mukaansa ”käsikirjoittaja teki niin loistavaa työtä käsikirjoituksen kanssa, että sen tekeminen elokuvaksi olisi maksanut puoli miljardia dollaria”, joten elokuvan skaalaa ollaan pienentämässä.
Reevesin mukaan kaikki alkuperäisen TV-sarjan päähenkilöt ovat mukana elokuvassa, ja että ainoa todellinen haaste oli saada projektiin tyydyttävä länsimainen kerrontatapa.
3 Arts Entertainmentin Twentieth Century Foxille tuottaman ja Reevesin tähdittämän elokuvan avustavina tuottajina toimivat Sunrisen toimitusjohtaja Kenji Uchida, alkuperäisen TV-animen ohjaaja Shinichiro Watanabe sekä sen käsikirjoittaja Keiko Nobumoto.
Sunrisen alkuperäistä tuotantoa oleva Cowboy Bebop kertoo sekalaisesta joukosta palkkionmetsästäjiä, jotka pakoilevat kukin omaa menneisyyttään vuoden 2071 aurinkokunnassa. Vuonna 1998 esitetty TV-sarja oli eräs tärkeimpiä teoksia läntisen animeharrastamisen synnyssä, ja sen pohjalta vuonna 2001 valmistunut itsenäinen elokuva on julkaistu myös Suomessa.
Lähde: MTV Splash Page
Tuoreimmat uutiset
- Uusi Saint Seiya -TV-anime 08.02.2012 09:48
- Saint Seiya Omega huhtikuussa
- Ken Akamatsu päättää Negima!:n 07.02.2012 09:49
- Viimeinen luku maaliskuussa
- Toinen uusi manga Hirviöprinsessa Himen tekijältä 06.02.2012 10:13
- Hämähäkkijumalatar-spinoff?
- Star Driver -elokuva suunnitteilla 03.02.2012 09:08
- Alustavia suunnitelmia tekeillä
- Bleach lähestyy loppuaan 02.02.2012 09:48
- Viimeinen juonikaari alkaa
2 kommenttia. Lisää kommentti...
Pisteet: +3
Saejima sanoi:
Pisteet: -3
Vierailija sanoi: