Gonzo leikkaa työvoimaansa 75 prosentilla

Gonzo leikkaa työvoimaansa 75 prosentilla

Tsubasa Kirjoittanut 13.02.2009 Petteri Uusitalo

Japanilaisyhtiö GDH uudelleenjärjestelee omistamaansa animaatiostudio Gonzoa. Nihon Keizai Shimbun -sanomalehden mukaan Gonzon työvoima vähennetään nykyisestä 130 työntekijästä vain kolmeenkymmeneen tulevan viiden vuoden sisällä.

30 hengen vahvuisella tiimillä Gonzo ei enää tule pystymään kokonaan itsenäisiin tuotantoihin, vaan joutuu ostamaan suurimman osan työstä muilta studioilta, kuten kaikki pienemmät tuottavat studiot tekevät. GDH on muutenkin siirtämässä toimintansa painopistettä poispäin animesta ja panostamassa enemmän tytäryhtiöidensä nettipelituotantoihin. GDH toivoo, että viiden vuoden sisällä tapahtuva siirtyminen ulkoistettuun animaatiotuotantoon tulee muuttamaan Gonzon jälleen voitolliseksi.

Sekä GDH että sen tytäryhtiöt ovat olleet viime aikoina taloudellisesti epävakaalla pohjalla: Gonzo ilmoitti marraskuussa puolittavansa animetuotantojensa määrän, vaikka GDH oli vain kahta kuukautta aiemmin vastaanottanut Iwakaze Capitalilta miljardin jenin sijoituksen. GDH itse puolestaan pyysi viime marraskuussa 50 pitkäaikaisempaa työntekijäänsä eläköitymään vapaaehtoisesti; tämä olisi ollut noin 20 % sen kaikista työntekijöistä. Loppujen lopuksi kuitenkin vain 26 työntekijää toimi pyynnön mukaisesti.

Jotkut ovat nähneet myös Gonzon innokkuuden lähteä yhteistyöhön Crunchyrollin ja YouTuben kaltaisten videopalvelusivustojen kanssa merkkinä yhtiöiden epätoivoisuudesta.

Lähde: ANN

Tuoreimmat uutiset

Uusi Saint Seiya -TV-anime 08.02.2012 09:48
Saint Seiya Omega huhtikuussa
Ken Akamatsu päättää Negima!:n 07.02.2012 09:49
Viimeinen luku maaliskuussa
Toinen uusi manga Hirviöprinsessa Himen tekijältä 06.02.2012 10:13
Hämähäkkijumalatar-spinoff?
Star Driver -elokuva suunnitteilla 03.02.2012 09:08
Alustavia suunnitelmia tekeillä
Bleach lähestyy loppuaan 02.02.2012 09:48
Viimeinen juonikaari alkaa

2 kommenttia. Lisää kommentti...

Vierailija

Pisteet: -1

Vierailija sanoi:

6nf1D8 jigwvuvrjwpk

Vierailija

Pisteet: -1

Vierailija sanoi:

c948tY bzgcalyttapn

Lisää kommentti

Kommentti jätetään anonyyminä. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään ennen kommentin jättämistä!